
Ensin: tunnista parvekkeesi kasvuolot
1. Kuinka paljon valoa ja lämpöä?
Varjoisalla parvekkeella pärjäävät eri kasvit kuin aurinkoisen paahteisella. Valitse siis kasvit ensisijaisesti parvekkeesi valoisuuden perusteella. Seuraa, miten aurinko paistaa parvekkeelle ja kuinka pitkään valo viipyy siellä. Jääkö jokin kulma koko ajan varjoon? Tarkkaile myös lämpötilaa. Lasitettu parveke on suojaisa, mutta kesällä lämpötila voi siellä nousta kohtalokkaan korkeaksi. Avoimelle parvekkeelle pääsee tuuli puhaltamaan helposti, mikä lisää kastelun tarvetta. Kun valitset oikeat kasvit, pääset hoidossa helpommalla.
2. Lasitus antaa suojaa mutta voi tehdä parvekkeesta myös liian kuuman
Lasien suojassa päivälämpötilat ovat jo varhain keväällä tai myöhään syksyllä ulkolämpötiloja selkeästi korkeammat. Öisin ilma jäähtyy. Lasitettua parveketta voit hyödyntää aikaisin keväällä taimikasvatukseen. Ota taimet sisälle, jos yöt ovat liian viileitä. Viilennä kesäisin liian kuumaa parveketta avaamalla laseja. Ripusta ikkunoiden eteen valoverho tai varjostuskangas antamaan varjoa paahtavalta auringolta.
3. Avoin parveke toimii myös!
Kasvien kannalta avoin parveke on yhtä hyvä kasvupaikka kuin lasitettukin parveke. Paljon lämpöä vaativia kasveja, kuten basilikaa, voit kylminä kesinä viljellä parvekkeella olevassa pienoiskasvihuoneessa. Sateen jatkuessa pitkään peitä istutukset muovilla, niin multa ei kastu liikaa.
Kasvien valinta parvekepuutarhaan
4. Vain mielikuvitus on rajana
Luulitko, että parvekepuutarhurin ainoat vaihtoehdot ovat kesäkukkia? Ei suinkaan, sillä åarvekkeella voit kasvattaa oikeastaan minkälaisia kasveja vain: pieniä puita, pensaita, havuja, köynnöksiä, perennoja, yrttejä, vihanneksia, kesäkukkia ja sipulikasveja. Kokeile rohkeasti! Taimimyymälöissä myytävät kasvit kasvavat lähes poikkeuksetta jo astioissa, joten astiaviljely ei ole niille mitään uutta. Istuta lempikasvejasi, mutta muista niiden kasvupaikkavaatimukset.
5. Kasvisuunnitelma auttaa hahmottamaan mahdollisuudet
Mittaa parvekkeesi ja piirrä se oikeassa mittakaavassa paperille. Varaa kunnon tila oleskelulle ja hoitotöille. Tutustu kasvien tilantarpeeseen, millaisen istutusetäisyyden kukin laji vaatii. Varmista, että kasvit saavat tarvitsemansa valomäärän.
6. Havut ihastuttavat myös talvella
Ikivihreät havut tarjoavat silmäniloa silloinkin, kun muu parvekepuutarha uinuu talviunta. Ne tuovat myös vehreää vastapainoa kukkiville kasveille. Varjoiselle parvekkeelle voit istuttaa esimerkiksi keilamaisen kartiovalkokuusen. Paahteessa viihtyvät kuivuutta sietävät katajat. Havujen kääpiömuodot ovat hauskan mallisia eivätkä vaadi suurta tilaa. Tuija sopii kaikkialle, mutta ei pidä kuivumisesta – lue ohjeet tuijan kasvatukseen ruukussa.
7. Köynnöksillä näkösuojaa ja kerroksellisuutta
Selvitä köynnöksen kasvukorkeus: parvekkeelle sopiva laji kasvaa 2–4-metriseksi. Viiniköynnös on eksoottinen vaihtoehto hyvin suojaiselle ja valoisalle parvekkeelle isoon ruukkuun. Monipuolisesta kärhövalikoimasta löydät kauniisti kukkivan lajikkeen erilaisiin kasvuolosuhteisiin. Kesäköynnökset, kuten kelloköynnös, ovat nopeakasvuisia.
8. Perennoilla rehevyyttä vuodesta toiseen
Myös monivuotisia perennoja voi istuttaa ruukkuihin ja istutuslaatikoihin parvekkeelle. Parvekkeen varjoisissa nurkissa viihtyvät esimerkiksi kuunliljat, jättipoimulehti ja peittokurjenpolvi. Valitse paahteeseen kuivuutta sietävät maksaruohot sekä mehitähdet. Monet perennalajit kukkivat usein melko lyhyen aikaa. Jos haluat parvekkeen kukkivan koko kesän, käytä useita eri lajeja tai yhdistele perennoja yksivuotisten kesäkukkien kanssa.
9. Rungolliset pensaat ja pienet puut tuovat puutarhamaisuutta
Jos kaipaat jotain korkeaa, istuta rungollinen pensas tai pieni puu. Rungollinen aronia, syyshortensia ja pikkusyreeni sopivat aurinkoon tai puolivarjoon. Tiesitkö, että jopa kotoisista herukoista on saatavilla rungollisia versioita? Jos haluat parvekkeelle muotoja, istuta leikkausta sietäviä pensaita. Suositeltavin on taikinamarja, jota ei turhaan kutsuta pohjolan puksipuuksi.
10. Vai kasvatatko mieluiten syötävää satoa?
Parvekkeella voi viljellä vaikka mitä! Paras sato kasvaa auringossa. Hedelmäpuut ja marjapensaat sopivat parvekkeelle, voit tarvittaessa rajoittaa niiden kokoa leikkaamalla. Muista pölytys, päästä hyönteiset kasvien luo. Peruna, porkkana, punajuuri, herne ja papu antavat hyvän sadon avoimellakin parvekkeella. Kokeile lämpöä vaativaa munakoisoa lasitetulla parvekkeella. Yrttien kasvatus onnistuu parvekkeella erityisen hyvin, sillä ne eivät kaipaa isoa multatilaa.
11. Yhdistele rohkeasti erilaisia kasveja
Erilaiset kukat, vihannekset ja yrtit viihtyvät hyvin keskenään. Yhdistä samanlaista kastelua vaativat kasvit samaan ruukkuun. Istuta matalimmat lajit reunoille. Anna kasveille kunnon kasvutila. Ruukun tai laatikon ei pidä näyttää heti runsaalta vaan vasta sitten, kun kasvit ovat kasvaneet täyteen kokoonsa.
12. Kesäkukilla väriä parvekepuutarhaan
Suosi hämärässä hohtavia vaaleita värejä, niin parveke hehkuu iltaisinkin. Viilennä kuumaa parveketta käyttämällä kylmiä värejä, kuten sinisen eri sävyjä. Istuttamalla harmaalehtisiä kasveja muiden kasvien joukkoon korostat toisten kasvien värisävyjä. Kesäkukkien laji- ja lajikevalikoima on valtava.
Onko parvekkeesi varjoinen, puolivarjoinen vai aurinkoinen? Lue täsmäsuositukset: kesäkukat auringonpaisteeseen, kesäkukat puolivarjoon ja kesäkukat varjoon.
13. Myös vihannekset ja yrtit ovat ilo silmälle
Punalehtisellä basilikalla tai veripeipillä saat aikaiseksi hyvän kontrastin vihreyden keskelle. Erilaisista salaattilajikkeista löydät punaisten sävyjen vaihtoehdoksi keltaisia tai vaaleita sävyjä.
14. Syötävät kukat hurmaavat kakuissa, salaateissa ja muissa ruoissa
Oman parvekkeen kukat kelpaavat ruuanvalmistukseen, kunhan et käsittele niitä torjunta-aineilla. Maistele esimerkiksi pelargonin, krassin, orvokin ja ahkeraliisan kukkia. Lue syötävistä kukista lisää täältä.
15. Kylvä kukkia itse
Kylvä ruiskaunokin, kehäkukan, auringonkukan ja muiden kylvökukkien siemenet suoraan ruukkuun tai parvekelaatikkoon. Parvekkeella pääset kylvämään aikaisemmin kuin avomaalla. Peitä kylvökset hallaharsolla tai siirrä ne väliaikaisesti sisälle, jos pakkanen uhkaa.
16. Älä unohda sipulikukkia!
Sipulikukat tuovat parvekkeelle keväistä loistoa. Keskikesällä parveketta taas sulostuttavat daaliat, miekkaliljat ja liljat. Talveta sipulit ja juurakot turpeen seassa sisällä viileässä. Istuta syksyllä tulppaaneja, helmililjoja ja muita kevätkukkijoita samaan ruukkuun. Talveta ruukut parvekkeella.
17. Heinät ja bambut
Parvekekasveista voi nauttia kaikilla aisteilla. Kasvit tuoksuvat, maistuvat ja ovat iloisen värisiä. Heinät ja bambut tuovat parvekkeelle itämaista ilmettä ja kahisevat mukavasti pienestäkin tuulenvireestä.
Nyt tositoimiin: parvekepuutarhan istutus ja kasvualusta
18. Missä kasvatan?
Istutusastioina käytettävien astioiden – erilaisten laatikoiden ja ruukkujen – malli-, väri- ja kokovalikoima on laaja. Käytettävissäsi on myös erilaisia kasvupusseja ja -säkkejä. Valitse monivuotisille kasveille sellaisia astioita, joiden materiaali kestää hyvin lämpötilojen vaihtelua. Parhaita materiaaleja ovat puu, muovi ja lasitettu savi. Yksivuotisille lajeille sopipvat myös metalliset ja punotut astiat. Aseta isot astiat pyörillä kulkevien tasojen päälle. Se helpottaa parvekkeen lattian puhdistamista.
19. Kuinka syvä kasvualusta?
- Kesäkukille, matalille yrteille ja perennoille sekä useimmille vihanneksille riittää 20 senttiä syvä kasvualusta.
- Varaa isoille yrteille ja keskikokoisille perennoille sekä heinille 40 senttiä.
- Pensaat ja pienet havut tarvitsevat jo 60 sentin syvyisen kasvualustan.
- Puille tulisi varata noin 80 senttiä syvä multatila.
Astian leveys riippuu istutettavien kasvien koosta. Istuta puut ja pensaat vähintään 50 senttiä leveään astiaan.
20. Millaista multaa parvekekasveille?
Kasvualustaksi käy tavallinen, kaikille kasveille sopiva puutarhamulta. Voit istuttaa parvekkeen kasvit myös kullekin lajille tai kasviryhmälle tarkoitettuun erikoismultaan, kuten esimerkiksi yrttimultaan tai kesäkukkamultaan.
21. Estä mullan tiivistyminen
Säännöllinen kastelu tiivistää kasvualustaa. Tällöin kasvien juuret eivät pysty toimimaan hyvin. Lisää erityisesti monivuotisten kasvien multaan karkeaa ainesta tiivistymisen estämiseksi. Ilmavuutta tuo leka- eli kevytsora, sora tai karkea hiekka. Kuohkeuta keväisin monivuotisten kasvien mullanpintaa kevyesti esimerkiksi vanhalla haarukalla.
22. Jätä ruukkuun kasteluvaraa
Täytä parvekkeen kasvatusastiat niin, että mullan pinta on 3–5 senttiä astian reunaa alempana. Näin vedellä on tilaa imeytyä rauhassa multaan.
23. Vaihda multa vuosittain yksivuotisille parvekekasveille
Edellisvuoden kasvualustassa piilee kasvitautien ja tuholaisten riski. Se voi myös olla uusille taimille liian ravinteikasta edellisvuoden lannoituksen jäljiltä. Vaihda yksivuotisille lajeille joka vuosi uusi hyvä multa. Käytetyt kasvuturpeet tai mullat voit hyvin hyödyntää pihan istutusryhmissä tai kompostin seosaineena.
24. Älä oikaise ruukkujen ja laatikoiden putsauksessa
Pese mullanvaihdon yhteydessä ruukut ja laatikot. Siten estät myös mahdollisten tautien ja tuholaisten leviämisen parvekkeella.
25. Hanki reiällisiä ruukkuja tai tee ainakin salaojitus
Veden on päästävä poistumaan vapaasti ruukusta myös parvekkeella. Liiallinen kosteus haittaa juuriston toimintaa. Salaojituksella estät liian kosteuden kertymisen astioiden pohjalle. Levitä 2–3 sentin kerros lekasoraa astioiden pohjalle ja peitä se vettä läpäisevällä kankaalla. Siten multa ei valu soran sekaan.
26. Kate hidastaa kuivumista
Kate estää veden haihtumisen astioista. Käytä parvekelaatikoiden ja ruukkujen pinnalla soraa, kiviä, värihiekkaa tai simpukoita. Ne ovat myös koristeellisia.
27. Mistä lisää tilaa?
Erilaiset amppelit, seinäruukut, hyllyt ja hyllyköt mahdollistavat tehokkaan tilan käytön. Markkinoilla on myös kasviseiniä. Ne koostuvat erikokoisista istutuskaukaloista, joihin voit kuhunkin istuttaa muutaman taimen. Persilja sekä muut mätäsmäiset yrtit sekä pinaatti, mansikka ja tomaatti ovat erinomaisia amppelikasveja.
Parvekepuutarhan kasvien kastelu, lannoitus ja kasvinsuojelu
28. Parvekekasvit kuivuvat nopeasti, muista siis kastelu
Tuulessa ja lämmössä kasvavat parvekekasvit kuivuvat nopeasti. Loppukesällä kasvien juuret täyttävät multatilan ja veden kulutus on suurempaa. Valitse parvekkeelle kuivuutta kestäviä kasveja ja istuta taimet harvaan, jos et pysty kastelemaan säännöllisesti. Käytä kasteluun huoneenlämpöistä vettä ja kastele aina koko kasvualusta kosteaksi. Hyvä kasteluaika on illalla tai aamulla tai tarpeen mukaan. Vältä veden roiskumista lehdille, ettei niihin tule laikkuja.
29. Lannoita parvekekasveja maltilla
Liiallinen lannoitus altistaa kasvit taudeille ja tuholaisille. Se vaikuttaa myös vihannesten ja yrttien makuun sekä vähentää kukintaa. Monivuotisten kasvien talvenkestävyys saattaa heiketä. Kesäkukat nauttivat saadessaan runsaasti ravinteita, lannoita kesäkukkia siis säännöllisesti. Anna muille kasveille lisälannoitusta muutaman kerran kesässä, monivuotisille kasveille mieluiten vain alkukesällä. Käytä yleislannoitteita, ne sopivat kaikille kasveille. Jos kasvualusta on kuiva, kastele se ennen lannoittamista.
30. Anna kasvitaudeille ja tuholaisille porttikielto
On tärkeää, että ilma kiertää parvekkeen kasvustossa hyvin. Se estää lehtihomeen ja muiden sienitautien esiintymistä. Käytä tuhohyönteisten torjuntaan vesisuihkua tai luonnonmukaisia torjunta-aineita. Hävitä sairastuneet kasvit, jos et saa torjuntatoimia tehoamaan.
Parvekepuutarhan kasvien hoito ja uudelleenkylvö
31. Hoitoon tarvittavat välineet
Parvekekasvien hoidossa tarvitset kastelukannua, suihkepulloa sekä pieniä puutarhasaksia esimerkiksi sadon korjuuseen tai oksien poistoon. Kylmältä kasveja suojataan hallaharsolla tai pakkaspeitolla.
32. Nypi, nypi ja nypi!
Poista erityisesti kesäkukkien kukkineet kukat säännöllisesti. Se edistää uusien kukkien muodostumista ja estää kasvin siementämisen.
33. Kylvä uutta, kun edelliset on popsittu
Tee uusintakylvöjä jatkuvan sadon saamiseksi. Lehtisalaatti ja retiisi ovat aloittelijallekin sopivia lajeja.
34. Leikkaa puita ja pensaita, jaa perennoja
Leikkaa parvekkeella kasvavia pensaita ja puita samalla tavalla kuin puutarhassakin. Jaa nopeakasvuisten perennojen kasvustoja säännöllisesti. Poista sairaat ja kuolleet versot sitä mukaan kuin niitä ilmaantuu. Vaihda ruukut isompiin, kun kasvu alkaa heikentyä.
35. Talvetuskin onnistuu
Monivuotiset puuvartiset kasvit, perennat sekä keväällä kukkivat sipulikasvit talvehtivat parvekkeella hyvin. Vähennä kastelua ilman viiletessä – kylmä ja märkä maa on myös parvekekasvien tuho. Kääri kasvit tarvittaessa pakkaspeitteeseen. Siirrä arat kasvit sisälle ja säilytä niitä viileässä ja valoisassa paikassa. Pelargoni ja yrtit talvehtivat hyvin huoneenlämmössä.
Muokkaus 22.4.2020: Juttuun lisättiin runsaasti kuvia ja tietoa. Alkuperäinen juttu on julkaistu 17.5.2017.