Viherpiha

Basilikan kasvatus

Basilikan kasvatus

Basilika tarvitsee kasvaakseen tasaista lämpöä, kosteutta ja kuohkean ravinteikkaan maan. Kaupunkiviljelijä saa varmimmin satoa altakasteluruukusta lasitetulla parvekkeella.
Teksti Anne Kärkkäinen
Kuvat A-lehtien kuva-arkisto
Mainos

Suomessa kasvatettavat basilikat (Ocimum basilicum) ovat yksivuotisia. Ocimum-sukuun kuuluu 150 lajia. Siksi basilikasta on kymmenittäin lajikkeita ja lehtimuotoja: isoja, pieniä, kähäriä, punaisia. Basilikan aromi perustuu erilaisiin haihtuviin öljyihin, joiden keskinäinen runsaus vaikuttaa kasvin tuoksuun. Makuja riittää perushedelmäisestä limettiin, kaneliin ja aina tiukkaan pippuriin.

Ruuanlaitossa basilikasta riivitään tuoreita lehtiä, myös nuoria kukkia voi käyttää. Basilikan ei kuitenkaan kannattaisi antaa kukkia, koska kasvi kitkeröityy. Siksi yrttiä kannattaa latvoa ja kerätä satoa jatkuvasti. Sitä voi myös pakastaa, mutta maun hiipumisen vuoksi kuivuttamista ei voi suositella.

Basilikan siemeniä kannattaa kerätä talteen. Ne säilyttävät itävyytensä pitkään.

Näin onnistut basilikan kasvatuksessa

Valo ja paikka

Lämmin, valoisa, tuulensuojainen kasvihuone ja lasitettu parveke. Etelä-Suomessa myös kasvilava ja seinänvierustat ja aivan eteläisimmissä osissa avomaa kasvuharson tai -verkon alla. Ruukkukasvatuksessa parhaita ovat altakasteluruukut.

Esikasvatus

Kylvä siemenet huhtikuun alussa pieneen laatikkoon 3–4 sentin välein tai 2–3 siementä/ruukku. Ennen kylvöä kostuta multa ja tiivistä se taputtelemalla. Peitä ohuella hiekka-, turve- tai vermikuliittikerroksella ja muovilla. Pidä kylvös tasaisen kosteana sumuttelemalla. Basilika itää parhaiten valossa. Hyvä itämislämpötila on +20 astetta.

Koulinta

Kouli, kun taimet ovat muutaman sentin pituisia. Siirrä ne halkaisijaltaan 6–7 sentin ruukkuihin. Jos olet kylvänyt kaksi siementä ruukkuunsa, poista heikompi taimi.

Latvominen

Latvo taimet, kun sirkkalehtien lisäksi on ilmestynyt muutama kasvulehti. Jätä kasviin muutama lehtipari. Jatka latvomista tämänkin jälkeen, jotta taimi haaroittuu, tekee uusia lehtiä eikä kuki.

Kastelu

Kastele basilikaa säännöllisesti tasaisin välein. Pidä multa jatkuvasti sopivan kosteana, mutta ei märkänä. Liika kosteus etenkin yöllä voi aiheuttaa juurimätää, jos ilma on viileä. Taimet kannattaa siksi kastella päivällä.

Karaisu

Karaise taimia kesäkuun puolivälistä ulkona pari tuntia kerrallaan. Siirrä taimet lopulliselle kasvupaikalleen vasta, kun lämpötila on yölläkin yli +15 astetta. Avomaalla taimi- ja riviväli on 30–40 senttiä.

Kasvupaikka

Suojaisa, aurinkoinen etelärinne on basilikalle ihanteellinen kasvupaikka. Avomaalla lämpöä voi lisätä istuttamalla taimet mustaan mansikkamuoviin. Myös harsotunneli ja kasvilava säilyttävät lämpöä.

Kasvualusta

Istuta basilika multavaan, ravinteikkaaseen ja läpäisevään maahan tai kasvusäkkiin. Avomaalla ja kasvihuoneessa mullan sekaan lisätään kompostia. Vaihtoehtoisesti voi antaa keväällä yleislannoitetta. Kalkkia lisätään pakkauksen ohjeen mukaan. Kalkin voi korvata tuhkalla, jota annetaan muutama desilitra neliölle. Ruukussa käytetään lannoitettua ja kalkittua turvemultaa.

Lannoitus

Lannoita basilikaa laimealla kastelulannoitteella tai ravinnepuikoilla noin kuukauden kuluttua istutuksesta.

Lajeja ja lajikkeita

Maustebasilika, Ocimum basilicum. Lajista on muun muassa seuraavia lajikkeita, muotoja ja alalajeja:


  • ’Genoveser’. Isolehtinen, nopeakasvuinen, hyväarominen ja maukas.

  • ’Opal’. Tumman purppuranpunaiset lehdet. Voimakkaan makuinen, hienoarominen

  • ’Green Ruffles’. Suuret vaaleanvihreät, kurttuiset lehdet. Aniksen makuinen.

  • ’Citriodorum’, sitruunabasilika. Pienehköt, sitruunantuoksuiset lehdet. Sopii myös jälkiruokiin.

  • ’Cinnamon’, kanelibasilika. Kookaskasvuinen, miedosti kanelin makuinen.

  • ’Licorice Basil’, anisbasilika. Mieto aniksen tai lakritsan maku. Sopii kukkapenkkiin, kaunis kasvutapa. Korkeus 40 cm.

  • O.b. var. thyrsifl ora, thaibasilika. Tanakka, voimakkaan makuinen, käytetään tuoreena.

  • O.b. subsp. minimum, pikkubasilika. Pienilehtinen, pensasmainen, aromikas.

Muita basilikalajeja:


  • Kamferibasilika, Ocimum americanum. Kotoisin Amerikasta, aromeissa limettiä, korkeus 50 cm.

  • Pyhäbasilika, Ocimum tenuifl orum. Kotoisin Intiasta, voimakas, makea tuoksu, runsas kukinta.

  • Pensasbasilika, Ocimum grartissimum. Kotoisin Karibialta, puuvartinen, talvetus sisällä.

 

Lue lisää:

Ohjeet basilikan kylvöön

Miten ruokakaupasta ostetun basilikan saa menestymään?

Kasvata sitruunantuoksuisia yrttejä

Julkaistu: 1.3.2016
Katso myös nämä