
Perennat sopivat kaikkialle
Perennojen laajasta valikoimasta löytyy lajeja niin aurinkoon, puolivarjoon kuin varjoonkin.
Koska perennat talvehtivat maanalaisilla osillaan, ne menestyvät myös Suomen pohjoisissa osissa. Usein perennat talvehtivat jopa paremmin lumipeitteen suojassa. Eteläisen Suomen lumettomina talvina perennatuhot voivat olla suuret, kun maa jäätyy ja sulaa vuorotellen.
Perennat sopivat omaan ryhmäänsä, mutta myös vaikkapa pensaiden ja pikkupuiden kanssa samaan penkkiin. Katso videolta, mitkä perennat sopivat pensasruusun seuraksi.
Saat perennoilla kukkaloistoa jo alkukeväästä. Kun yhdistät perennat sipulikukkiin ja pensasiin, voit suunnitella upean keväisen kukkapenkin. Värikäs kasviryhmä on näyttävä koko kasvukauden ja elokuussa kukkivat perennat ilahduttavat loppukesällä.
Voit tietenkin koota perennaryhmän lempiväristäsi. Esimerkiksi yhdistämällä vaaleanpunaisia ja punaisia perennoja saat puutarhaan sekä lempeyttä että sähäkkyyttä.
Jos puutarhasi maa on savista, myös savimaalle löytyy perennoja. Tai jos paahteinen kivikko tuottaa pulmia, siihenkin löytyy ratkaisu.
Pölyttäjät ja muut hyötyhyönteiset ovat puutarhurin kavereita ja hyvä apulaisia etenkin hedelmä- ja marjasadon kasvattajille. Perennoilla voit houkutella hyödyllisiä hyönteisiä puutarhaasi.
Perennojen lisääminen
Kun huomaat jonkun perennat menestyvän puutarhassasi, sitä kannattaa suosia ja vaalia. Voit myös lisätä perennoja itse. Kerää siemenet talteen ja kylvä ne aikaisin keväällä tai katso videolta, miten voit kylvää perennojen siemenet syksyllä, jolloin ne saavat luonnostaan kylmäkäsittelyn.
Useita perennoja voi lisätä myös jakamalla.
Suositut perennat – erilaisia lajeja ja lajikkeita:
Pionit
Pionin istutus kannattaa tehdä huolellisesti, jotta ihana perenna saa hyvän alun kasvulleen. Saatavilla on runsaasti pionilajikkeita.
Pionit ovat aluksi hidaskasvuisia, mutta viihtyessään ne ovat erittäin pitkäikäisiä. Varaa niille paras kasvupaikka puutarhastasi.
Päivänliljat
Ihastuttava lajivalikoima tekee päivänliljoista herkullisen kohteen kasvikeräilijöille. Ryhmässä päivänliljojen hieno kasvutapa pääsee oikeuksiinsa. Jos kukinta taantuu, kokeile päivänliljan jakamista.
Päivänliljat ovat kestäviä ja pitkäikäisiä perennoja, ja ne tekevät puutarhasta helppohoitoisen.
Kuunliljat
Kuunliljat sopivat näyttävän lehdistönsä vuoksi vaikka etupihan kukkaryhmään ja vieretysten keväisten sipulikukkien kanssa.
Talvenkestävät ja pitkäikäiset kuunliljat komeilevat lehdillään, jotka voivat olla vihreitä, sinertäviä, vaaleita tai eri tavoin kirjavia. Kukkavarsiin puhkeavat kukat ovat liilat tai valkoiset. Kuunlijat arvostavat kasvurauhaa.
Keijunkukat
Keijunkukat ovat oivallisia peittoperennoja. Ne kukkivat kevein ja siroin kukinnoin, mutta parasta niissä on huikea lajikekirjo. Käytä keijunkukkia vaikka tasaisen pihan kerroksellisissa istutuksissa.
Voit istuttaa keijunkukan myös ruukkuun.
Kurjenmiekat
Kurjenmiekat ovat näyttäviä perennoja, jotka kiinnittävät huomion kukinnallaan. Kun kukinta alkaa hiipua vuosien myötä, kurjenmiekan voi jakaa.
Kuvan siperiankurjenmiekka sopii esimerkiksi tuulisen pihan kukkaryhmään tai veden äärelle.
Nauhukset
Näyttävät nauhukset kukoistavat parhaiten varjossa, sillä paahteessa niiden olemus nuokahtaa.
Pirteänkeltaiset kukat houkuttelevat päivä- ja yöperhosia sekä kimalaisia. Kuvassa valtikkanauhus, jonka lehdistö on liuskoittunut ja kukinto tähkämäinen.
Kurjenpolvet
Terveet ja kestävät kurjenpolvet ovat joka puutarhan perusperennoja. Lajeja on runsaasti, samoin lajikkeita. Kurjenpolvien korkeus vaihtelee, samoin valon tarve. Monet kurjenpolvet, esimerkiksi tuoksukurjenpolvet, ovat käyttökelpoisia esimerkiksi peittokasveina. Metsäkurjenpolvi sopii luonnonkasvina vaikkapa puolivarjoon.
Tuoksumatara
Tuoksumatara on mukava lisä tuoksuvaan puutarhaan. Voit tehdä siitä ihanan kranssin.
Tuoksumataran valkoiset kukat ovat sirot ja kasvutapa mattomaisen peittävä. Tämä perenna viihtyy parhaiten puolivarjoisilla ja varjoisilla paikoilla, kuten kuvassa alppiruusujen ja saniaisten katveessa.
Suikeroalpi
Tehokas peittokasvi suikeroalpi etenee maanpintaa pitkin ohuilla rönsyillään.
Suikerolapi menestyy monenlaisilla paikoilla. Sen kirkkaankeltaiset kukat avautuvat kesäkuussa.
Suikeroalvesta on olemassa myös keltalehtisiä lajikkeita ja sitä voi yhdistää myös kesäkukkaistutuksiin.