Keväiseen perennapenkkiin kuuluvat itseoikeutetusti pienet ja suuret sipulikasvit. Toukokuussa torviaan availevat narsissit ovat monen kukkapenkin komistus. Aikaisimmat tulppaanit ehtivät myös aikaiseen värileikkiin. Mutta on myös olemassa joukko perennoja, jotka aloittavat kukintansa sipulikukkien vanavedessä.
Kevään kukkapenkin idea on yksinkertainen: Sen tarkoitus on ilahduttaa aikaisella väri-ilottelullaan ja loistaa kevään tuhlailevassa valossa. Sipulikukkien värit ovat voimakkaita, ja kun muu kasvillisuus ympärillä alkaa vasta hennosti vihertää, kukinta saa ansaitsemaansa huomiota.
Sijoita perennapenkki puolivarjoon
Kevätpenkki kannattaa sijoittaa paikkaan, josta se varmasti nähdään. Perennapenkki voi olla jokapäiväisen kulkureitin varrella tai ryhmä pihan oleskelupaikan lähellä. Ei ole haitaksi, jos istutusta voi ihailla myös ikkunasta katsomalla.
Keväällä kukkiva perennapenkki kannattaa suunnitella puolivarjoisaan paikkaan. Näin sipulikukkien kukinnasta saa nauttia pidempään. Kovassa auringonpaahteessa kukinta menee nopeasti ohi. Puolivarjoksi sanotaan paikkaa, johon aurinko paistaa vain osan päivästä. Se syntyy helposti myös esimerkiksi jonkin keväällä kukkivan pikkupuun läheisyyteen. Puolivarjossa on sekin hyvä puoli, että se tuo värisävyt kauniisti esille.
Toistolla näyttävä perennapenkki
Keväällä kukkivat sipulikasvit istutetaan edellisvuoden syksyllä. Sipulien on ehdittävä juurtua ennen kuin maa jäätyy. Keväällä kukkivat perennat istutetaan mielellään alkukesästä, jotta ne ehtivät juurtua hyvin ennen talvea. Seuraavana keväänä ne saattavat jo kukkia ainakin vähän, mutta monivuotisina kasveina niiden loistokkuus vain paranee vuosi vuodelta.
Istuta mieluummin useaa samaa lajia olevaa kasvia kuin lajin yksittäisiä edustajia. Näin ryhmä säilyttää levollisuutensa, vaikka onkin monimuotoinen. Samaa kasvia voi mielellään myös laittaa eri puolille perennaistutusta. Toistossa on tehoa.
Keväällä kukkivia sipulikasveja
- espanjansinililja, Hyacinthoides hispanica
- helmililjat, Muscari spp.
- hyasintti, Hyacinthus orientalis
- karhunlaukka, Allium ursinum
- kirjopikarililja, Fritillaria meleagris
- narsissit, Narcissus spp.
- oregonintähtihyasintti, Camassia cusickii
- kesälumipisara eli suvikello, Leucojum aestivum
- tarhatulppaani, Tulipa gesneriana.
Keväällä ja alkukesästä kukkivia perennoja
- etelänkevätesikko, Primula elatior
- kaunokainen, Bellis perennis
- keltavuokko, Anemone ranunculoides
- kevätesikko, Primula veris
- kevätkaihonkukka, Omphalodes verna
- kielo, Convallaria majalis
- kultatyräkki, Euphorbia polychroma
- kuolanpioni, Paeonia anomala
- kuunliljat, Hosta spp.
- palloesikko, Primula denticulata
- pihaesikko, Primula x pubescens
- pikkutalvio, Vinca minor
- puistolemmikki, Myosotis sylvatica
- purppurapikkusydän, Dicentra Formosa-ryhmä
- rönsytiarella, Tiarella cordifolia
- sammalleimu, Phlox subulata
- suikeroesikko, Primula Pruhoniciana-ryhmä
- tarhasarviorvokki, Viola Cornuta-ryhmä
- tulikellukka, Geum coccineum
- tuoksumatara, Galium odoratum
- valkovuokko, Anemone nemorosa.