Istutussuunnitelma: värikäs kasviryhmä
Piha ja puutarha
Istutussuunnitelma: värikäs kasviryhmä
Häivytä ankea nurkkaus värikkäällä istutuksella, jonka kauneus viettelee huhtikuusta syksyyn asti.
Julkaistu 29.12.2016
Viherpiha

Suunnitelmassa on yhdistetty värikäskukkaisia ja -lehtisiä lajeja. Taustan mongolianvaahterat ovat kauneimmillaan keväisin lehtien puhjetessa ja kukkien auetessa sekä syksyllä ruskaväreissään. Kesällä ne muodostavat rauhallisen taustan muille kasveille ja kätkevät peittoonsa esimerkiksi harmaan betoniseinän tai korkean aidan.

Keväällä väriä antaa aikaisin kukkiva kevätvuohenjuuri, jonka kumppaneiksi voit istuttaa samaan aikaan kukkivia sipulikasveja, kuten tulppaaneja ja keltanarsisseja. Vuohenjuuren eteen sopivat krookukset, idänsinililjat ja muut pikkusipulit, joiden ansiosta kukinta alkaa jopa huhtikuun puolella.

Happomarjan syvän violetinpunaiset ja hopeamarunan harmaat lehdet varmistavat ryhmän värikkyyden koko kasvukaudeksi. Värimintut, täpläleimut ja ajuruoho kukkivat pitkään keskikesästä syksyyn. Jos haluat enemmän väriä, valitse tavallinen kangasajuruoho, jonka kukat ovat ruusunpunaiset. Tai yhdistä sekä valko- että punakukkaiset muodot.

Kasvupaikka on suojainen nurkkaus, ja se saa melko runsaasti aurinkoa, mutta ei ole kuitenkaan paahteinen. Kasvualusta on normaaliravinteinen, kuivahko ja hiekkapitoinen maa. Koska ryhmän kasvit eivät pidä talvimärkyydestä, voit muotoilla kasvualustan kohopenkiksi ja lisätä kasvien tyvelle hiekkaa syksyisin parantaaksesi lajien talvenkestoa.

Värikkään kasviryhmän istutussuunnitelma

Esimerkkisuunnitelman istutusalueen koko on noin 6,5 x 5,5 metriä.

Kasvimäärät

  • 3 mongolianvaahteraa
  • 4 kääpiöpurppurahappomarjaa
  • 9 väriminttua
  • 9 täpläleimua
  • 9 hopeamarunaa
  • 6 kevätvuohenjuurta
  • 10 kangasajuruohoa ’Albus’.

Kasvien korkeudet

  • korkein mongolianvaahtera, 3–6 m
  • keskikokoiset väriminttu, täpläleimu ja hopeamaruna, 60–120 cm
  • matalimmat kääpiöpurppurahappomarja, kevätvuohenjuuri ja kangasajuruoho, 5–50 cm.

1. Mongolianvaahtera, Acer tataricum subsp. ginnala

Kookas pensas tai pienehkö puu on tuuhea alas asti. Kolmiliuskaiset, sirot lehdet ovat puhjetessaan punertavat ja saavat punaisen ruskan. Pienissä, kermanvalkoisissa kukissa on mieto tuoksu. Kasvualustan suhteen melko vaatimaton, mutta ei viihdy savimaalla eikä siedä seisovaa vettä. Poista tarvittaessa vain kuivat ja vioittuneet oksat. Leikkaa heinä–elokuussa, sillä vuotaa voimakkaasti keväisin. Sopii yksittäis-, tausta- ja aidannepensaaksi. Istuta 2–3 metrin välein.

Valon tarve: auringosta puolivarjoon Korkeus: 3–6 m Kukinta-aika: kesäkuu Kasvuvyöhykkeet: I–VI

2. Kääpiöpurppurahappomarja, Berberis thunbergii ’Atropurpurea Nana’

Kaarevaoksaisen ja pyöreähkön pikkupensaan lehdet ovat violetinpunaiset. Viihtyy kuivassa, hiekkapitoisessa maassa, ei siedä seisovaa vettä. Sopii hyvin esimerkiksi vihreiden havupensaiden kumppaniksi. Lumettomilla paikoilla talvisuojaus on tarpeen. Piikkinen pensas on helpoin uudistaa leikkaamalla alas keväisin. Taimiväli on 50 senttiä.

Valon tarve: aurinkoinen Korkeus: 30–40 cm Kukinta-aika: kesäkuu Kasvuvyöhykkeet: I–III

3. Väriminttu, Monarda didyma

Jäykkävartinen perenna, jonka tuoksuvat kukat ovat punaisen tai violetin sävyisiä tai valkoisia. Leviää rönsyjensä avulla, mutta ei kuitenkaan hallitsemattomasti. Menestyy tavallisessa puutarhamaassa. Sopiva taimiväli on 40 senttiä. Anna kasvurauha ja jaa vasta, kun kasvusto alkaa ränsistyä keskeltä. Lannoita keväisin kompostimullalla ja kastele poutakausina. Laihassa ja kuivassa maassa altistuu härmälle.

Valon tarve: auringosta puolivarjoon Korkeus: 70–120 cm Kukinta-aika: heinä–elokuu

4. Täpläleimu, Phlox Maculata -ryhmä

Muistuttaa syysleimua, mutta kukat ovat pienemmät ja härmänkesto parempi. Lehdet ovat kiiltävät, varret punapilkkuiset. ’Alpha’-lajikkeen kukat ovat liilanpunaiset, ’Snowdon’ on valkokukkainen. Istuta tuulensuojaiseen ja lämpimään paikkaan ravinteikkaaseen multamaahan. Juuret kasvavat lähellä pintaa. Taimia on kasteltava poutakausina. Anna maan pinnan kuivahtaa välillä, sillä liika märkyys on pahasta. Jaa leimut 3–4 vuoden välein, jotta kukinta säilyy runsaana. Istutusetäisyys 40 senttiä.

Valon tarve: auringosta puolivarjoon Korkeus: 80–120 cm Kukinta-aika: heinä–elokuu

5. Hopeamaruna, Artemisia ludoviciana

Varpukasvi, jonka koristeellisuus perustuu harmaisiin, valkeanukkaisiin ja liuskoittuneisiin lehtiin. Valkoiset mykerökukat ovat melko huomaamattomat. Viihtyy kalkitussa ja hiekkapitoisessa, laihassakin maassa, ei siedä märkyyttä. Sopii myös kivikkoryhmiin. Kaunis yhdistettynä pastellisävyjen kanssa. Rajoita liiallista leviämistä suodatinkankaalla. Voit leikata reilusti keväisin. Istuta 40 sentin välein.

Valon tarve: auringosta puolivarjoon Korkeus: 60–100 cm Kukinta-aika: heinä–elokuu

6. Kevätvuohenjuuri, Doronicum orientale

Erittäin talvenkestävä ja vaatimaton kasvupaikan suhteen. Kukinta kestää pisimpään puolivarjossa. Asterimaiset kukat nousevat selvästi lehtien yläpuolelle. Kasvualustaksi käy tavallinen puutarhamaa, mutta viihtyy myös laihassa maassa ja kivikolla. Vältä runsasta typpilannoitusta, jotta perenna ei rehevöidy liikaa. Kastele kuivina keväinä ja jaa taimet, kun kukinta alkaa heikentyä. Istuta 35–40 sentin välein.

Valon tarve: auringosta varjoon Korkeus: 50 cm Kukinta-aika: touko–kesäkuu

7. Kangasajuruoho, Thymus serpyllum ’Albus’

Mattomaisesti leviävä, varpumainen maustekasvi viihtyy lämpimässä ja valoisassa paikassa. Houkuttelee runsaasti perhosia ja kimalaisia. ’Albus’-lajikkeen pienet, huulimaiset kukat ovat valkoisia. Istuta laihahkoon, kalkittuun ja rikkaruohottomaan hiekkamaahan 30 sentin välein ja anna kasvurauha.

Valon tarve: auringosta varjoon Korkeus: 5–10 cm Kukinta-aika: kesä–elokuu

Lue lisää:

Kommentoi »