Kuunliljat tuovat puutarhaan väriä ja rehevyyttä – nappaa vinkit kasvatukseen ja hoitoon
Piha ja puutarha
Kuunliljat tuovat puutarhaan väriä ja rehevyyttä – nappaa vinkit kasvatukseen ja hoitoon
Kuunliljat ovat helppohoitoisia ja näyttäviä lehtiperennoja, jotka menestyvät parhaiten varjossa tai puolivarjossa. Kuunliljat säväyttävät niin kukkapenkissä kuin ruukussakin. Kurkkaa täältä vinkit kasvin kasvatukseen!
30.5.2018
 |
Viherpiha

Kuunliljat ovat suosituimpia ja näyttävimpiä perennojamme. Ne tunnetaan kauniista, erimuotoisista ja -värisistä lehdistään sekä tiiviistä, mätäsmäisestä kasvutavastaan. Myös loppukesällä puhkeavat torvimaiset kukat ovat koristeellisia.

Suurin osa kuunliljoista on kotoisin Japanista, jossa niitä on käytetty puutarhakasveina jo satoja vuosia. Ne kasvavat luontaisesti kosteiden metsien reunoilla, vuoristossa ja joenvarsilla. Muutamia lajeja kasvaa myös Kiinassa ja Koreassa.

Näin onnistut kuunliljojen kasvatuksessa

Valitse kuunliljalle sopiva maa ja kasvualusta

Kuunliljat ovat helppohoitoisia ja kestäviä, kunhan istutat ne oikeisiin kasvuoloihin. Ne kasvavat parhaiten ravinteikkaassa, runsasmultaisessa ja lievästi happamassa savimaassa. Menestymisen kannalta tärkeintä on, että maa on kostea tai tuore, mutta kuitenkin läpäisevä.

Kuunliljojen käyttö ja kasvupaikka

Kuunliljat sopivat upeasti etenkin perennaryhmien reunuskasviksi ja kasviryhmiin. Muita hyviä kasvuympäristöjä ovat vesiaiheen ympärykset ja alppiruusujen vierustat.

Kuunliljat viihtyvät ja säväyttävät myös ruukuissa. Etenkin suloiset miniatyyrilajikkeet sopivat pienten pihojen tai parvekkeiden ruukkuistutuksiin. Kokoa vaikkapa erivärisistä ja -näköisistä kuunliljoista kokoelma portaille. Eksoottisen näköinen asetelma säväyttää pitkälle syksyyn.

Valitse kuunliljojen kasvupaikka lehdistön värin ja maan kosteuden mukaan. Yksiväriset vihreä- ja sinilehtiset kuunliljat menestyvät varjoisalla tai puolivarjoisalla paikalla. Suurelta osin valkoisen- tai keltaisenkirjavat tai kokonaan keltalehtiset lajikkeet kaipaat enemmän valoa ja viihtyvät puolivarjossa.

Kuunliljat voivat menestyä aurinkoisellakin paikalla, mutta tällöin maan on ehdottomasti oltava syvämultaista ja kosteutta pidättävää. Älä kuitenkaan istuta kuunliljoja paahteeseen. Liian kuivassa ja kuumassa niiden lehdistöön saattaa muodostua ruskeita auringon polttovioittumia.

Kuunliljojen jäykät lehdet keräävät helposti roskaa päälleen, joten niitä ei kannata istuttaa paljon lehtiä tai terälehtiä tiputtelevan puun alle.

Taponlehti on hyvä maanpeiteperenna kuunliljojen ympärille. Kuvassa kuunlilja 'Blue Diamond'.

Kuunliljojen istutus

Kastele taimet hyvin ennen istutusta. Kaiva pienille lajeille 30 senttiä syvä istutuskuoppa, isot sortit kaipaavat noin 50-senttisen kuopan.

Istuta kuunliljat 30–40 sentin välein ja huolehdi kastelusta etenkin ensimmäisenä kesänä istutuksen jälkeen, kunnes taimet ovat juurtuneet.

Kuunliljat aloittavat kasvunsa melko myöhään keväällä. Niinpä istutuksen yhteydessä niiden kasvupaikka on hyvä peittää rikkaruohojen torjumiseksi. Istuta taimien ympärille ja väleihin esimerkiksi keväällä kukkivia sipulikasveja tai varjossa viihtyviä maanpeittokasveja, kuten taponlehteä tai hopeatäpläpeippiä. Voit myös kattaa maan 3–5 sentin kerroksella lehtipuuhaketta tai turvautua kitkemiseen, kunnes taimet pääsevät kasvuun.

Kuunliljojen lannoitus

Levitä kuunliljoille kompostimultaa vuosittain keväällä tai syksyllä, kun lehdet ovat lakastuneet.

Jätä kuunliljan ja muiden kasvien lehdet maatumaan paikoilleen talveksi – näin kasvisi saa niistä vapautuvat ravinteet käyttöönsä.

Kuunliljojen kastelu

Jos kuunliljat kasvavat aurinkoisella paikalla, niiden kasvupaikan on oltava kostea tai vaihtoehtoisesti kasveja on kasteltava runsaasti ja säännöllisesti. Kasvualusta ei saisi kuivahtaa pitkäksi aikaa. Anna aina kerralla kunnolla vettä, jotta se ulottuu syvälle juuristoon.

Kuunliljojen lisäys

Kuunliljan juuripaakku on yleensä niin tiivis, että se kannattaa jakaa osiin terävällä pistolapiolla.

Lisää kuunliljoja jakamalla juuripaakku syksyllä. Myös siemenlisäys on mahdollista, mutta se vaatii jonkin verran perehtymistä ja kärsivällisyyttä.

Kuunliljat myös leviävät maltillisesti itsestään.

Kasvinsuojelu

Kuunliljat ovat etanoiden herkkua, joten tarkkaile kasvustoja säännöllisesti varsinkin kosteina kesinä ja poista kaikki nilviäiset.

Erilaiset kuunliljat – lajeja ja lajikkeita

Komeasinikuunlilja

Komeasinikuunlilja (Hosta sieboldiana ’Elegans’) on voimakaskasvuinen ja näyttävä lajike, jonka tunnistaa kauniin siniharmaista, pyöreistä ja suurista lehdistä. Kasvi on upea niin kasviryhmässä kuin yksinäänkin. Istuta komeasinikuunlilja puolivarjoon tai varjoon, tuoreeseen maahan. Mitä synkemmässä paikassa se kasvaa, sitä tummemmaksi lehdistön väri muuttuu. Valkoiset kukat.

Korkeus: 60–90cm

Kukinta-aika: heinä–elokuu

Kestävyys: kestävä

Jalokuunlilja 'Great Expectations'

Jalokuunlilja (Hosta Tarhafunkia-Ryhmä ’Great Expectations’) on erityisen viehättävä lajike. Sen erittäin suurissa, keltaisissa lehdissä on sinivihreä reunus, itse kasvikin on melko korkea. Istuta se valoisaan tai puolivarjoisaan paikkaan, kosteaan maahan. Värikäslehtinen lajike on oiva väripilkku perennaryhmässä, mutta huomiota herättävä myös itsekseen tai vesiaiheen vierellä. Valkoiset kukat.

Korkeus: 50–60cm

Kukinta-aika: heinä–elokuu

Kestävyys: melko kestävä

Kirjokuunlilja

Kirjokuunliljat (Hosta undulata) ovat nimensä mukaisesti kirjavalehtisiä. Eri lajikkeiden lehtien värit voivat olla valkoisen- tai keltaisenkirjavia ja raidallisia. Kirjokuunliljat ovat melko pienikokoisia ja hillittykasvuisia, ja lehdet ovat kapeammat kuin esimerkiksi komeasinikuunliljalla. Istuta kirjokuunliljat puolivarjoiselle tai valoisalle paikalle, kosteaan maahan. Violetit kukat.

Korkeus: 30–60cm

Kukinta-aika: heinä–elokuu

Kestävyys: kestävä

Kommentoi »