6 x puutarhan vesiaihe
1. Olipa lampi luonnon tai ihmisen muovaama, se on puutarhassa aarre. Luonnonlammessa kasvit ovat valikoituneet itsestään, kasvien ja vesieliöiden yhteisö on tasapainossa ja vesi pysyy puhtaana. Jos rakennat lammen alusta lähtien itse, vuoraa altaan pohja 15–20-senttisellä savikerroksella, suodatinkankaalla ja soralla. Jos savea ei ole saatavilla, satsaa laadukkaaseen allasmuoviin. Rantakosteikko maisemoidaan soralla ja kivillä sekä tietenkin kasveilla, joista kookas keltakurjenmiekka sopii parhaiten suuren veden äärelle.
2. Kulmikas betoniallas sopii vähäeleiseen, moderniin ympäristöön. Koruttomassa altaassa vesi nousee pääosaan. Silloin on erityisen tärkeää pitää vesi kirkkaana ja puhtaana. Pumppu ja suodatin ovat altaan pohjalla. Virtajohto ja letku kulkevat seinän läpi niin, että vesi pumpataan altaasta seinän kautta putkeen, josta se valuu takaisin altaaseen. Betoniallas tehdään vedenpitävästä sementistä. Suomen oloissa sen alustaan on aina tehtävä kunnon routasuojaus salaojituksen ja styroksilevyjen avulla.
3. Puron tai altaan reunus on aina osa pihan muita rakenteita, ja siksi sen on sovittava tyyliltään pihan tunnelmaan. Reunuksen voi tehdä luonnonkivistä tai vaikka puusta. Reunuksellinen allas on rakennetumman näköinen ja sen toteuttaminen on vaativampaa kuin reunuksettoman. Toimiva ratkaisu voi olla myös kuvan lampi, joka yhdeltä reunalta rajautuu käytävään, yhdeltä kasvillisuuteen ja jonka yksi reuna on vähän korotettu. Korotus on tehty betonista ja se on päällystetty pesubetonilaatoilla. Lopputulos säilyy sopivan rentona ja kotikutoisena, aivan kuten ympäröivä puutarhakin on.
4. Ylimääräiset kaivonrenkaat hyödynnät elegantisti tekemällä niistä polveilevan putouksen. Luonnollisimmin se rakentuu loivasti viettävään rinteeseen. Muotoile siihen renkaille portaat. Mieti myös reitti muoviselle vedensyöttöletkulle, joka nostaa veden putouksen huipulle. Kaiva renkaat paikoilleen niin, että maan pinnalle jää vain kolmasosa renkaasta. Vala muodostuneille altaille betonipohjat ja vuoraa sitten koko sisäosa allasmuovilla. Vesiputousta varten renkaiden reunaan leikataan rälläkällä aukko, johon laitetaan litteä kivilaatta.
5. Betonista itse tehty raparperinlehtilaatta voidaan muotoilla hieman koveraksi, jolloin se muodostaa pikkuisen lintulammikon. Se voi olla myös matalan vesiputouksen alkulähde. Vesiletku on ujutettu keraamisen kannun sisään. Koko komeus naamioituu istuttamalla leveälehtisiä vuorenkilpiä sen ympärille. Veden äärellä olevat sopukat ja kivenkolot houkuttelevat puutarhaan pian sammakoita ja muita kosteikkojen eläimiä, jotka rikastuttavat puutarhan elämää entisestään ja auttavat tuhohyönteisten torjunnassa.
6. Liuskekivireunus altaassa vaatii huolellista suunnittelua, mutta taiten tehtynä lopputulos on huikaiseva, vai mitä? Lumpeet istutetaan mahdollisimma kauas altaan suihkusta tai siihen laskevasta purosta, sillä ne viihtyvät rauhallisessa, virtaamattomassa vedessä. Liuskekivillä porrastetulla alueella viihtyvät vuorenkilpi, japaninvaahtera, tummalehtinen keijunkukka ja isonorsunheinä. Vaaleanpunainen mattomainen kukinta kuuluu sammalleimulle, joka viihtyy erityisen hyvin auringossa.