Näin loihdit puutarhaasi japanilaista tunnelmaa
Piha ja puutarha
Näin loihdit puutarhaasi japanilaista tunnelmaa
Japanilainen puutarha on tyyliltään yksinkertainen. Siellä vesi saa elävöittää näkymää ja sammal asettua aloilleen.
Julkaistu 24.3.2016
Meidän Talo

1. Vesi

Tyyni vedenpinta toimii peilinä heijastaen taivaan ja pilvet. Puron hiljainen solina rauhoittaa, voimakkaammin virtaava vesi virkistää. Vesialtaan rakentamisessa on tärkeää maisemoida allas mahdollisimman luonnolliseksi. Jos tilaa altaan rakentamiseen ei ole, kaunis malja tai ruukku ajaa vesiaiheen asiaa.

2. Sammal

Vanhoissa japanilaisissa puutarhoissa kukoistaa vehreä sammal. Sen kasvamista kannattaa jopa kannustaa valelemalla kivien välejä esimerkiksi piimän ja sammalen seoksella. Luonnonvarainen metsäkasvillisuus voi nousta hyvin esiin metsäisellä paikalla.

3. Vihreys

Kasvit ovat usein ikivihreitä. Havut, puut ja pensaat muotoillaan taivuttamalla tai leikkaamalla, jotta kasvit saadaan kasvamaan tietynlaisina. Kasveja voi istuttaa laakeaan tai suorakaiteen muotoiseen ruukkuun. Kokeile vaikka oman bonsain kasvattamista. Moni tavallinen puutarhakasvi taipuu hyvin saksien alla bonsaiksi.

4. Kukat

Kukkivia perennoja kannattaa valita hillitysti. Kiinanpionien voimakkaat aniliinit, tummanpunaiset ja valaisevat valkeat kukat tuovat keskikesään kauneutta. Loppukesän kukkijoista voi varjoisalle ja puolivarjoisalle paikalle valita jaloangervoja. Siperiankurjenmiekka sopii vesialtaan äärelle. Myös atsaleat ja alppiruusut istuvat katseenvangitsijaksi. Kukkiessaan ne tuovat alkukesällä väri-ilottelua vehreyden rinnalle.

5. Puut

Kirsikat ovat japanilaisen puutarhan tärkeimpiä lehtipuita. Kirsikan kukinnan aikaan vietetään hanamia, kukkien katselujuhlaa. Vaaleanpunaisin kukin kukkiva rusokirsikka muistuttaa japanilaisia kirsikkalajikkeita. Myös valkokukkaiset hapan- ja imeläkirsikka tuovat saman juhlavan tunnelman. Japaninverivaahteraa voi kasvattaa myös ruukussa ja talvettaa pakkaselta suojassa. Pienelle pihalle sopii katsura, joka saa syksyllä hienon ruskavärin

6. Kivet

Japanilaisessa puutarhassa pyritään epäsymmetriaan. Esimerkiksi kiviä käytetään pariton määrä, ja ne voivat olla veistoksellisia katseenvangitsijoita. Pienoismaisemassa särmikkäät kivet symboloivat esimerkiksi vuoria.Kivet asetellaan tarkoin harkiten, jotta ne näyttävät hyviltä eri suunnista katsottuna. Kivistä voit myös rakentaa vehreyden keskelle esimerkiksi kivipuron.

Japanilaisen puutarhan kasvivalinnat

  • Havupuut ja -pensaat: katajat, kuuset, marjakuuset, männyt, hemlokki
  • Lehtipuut: hapan-, ruso- ja imeläkirsikat, japanin-, korean- ja mongolianvaahterat, japaninverivaahtera, katsura, jalopähkinät
  • Koristepensaat: alppiruusut, atsaleat, keiju-, jalo-, japanin- ja koivuangervot
  • Perennat: kallioimarre, keijunkukat, kiinanpionit, kotkansiipisaniainen, kurjenpolvet, metsäalvejuuri, seppelvarpu, siperiankurjenmiekka.

Lue lisää:

Kommentoi »