Sisääntulo kerää niin talon väen kuin vierailijoidenkin katseet. Kasveja valitessa on hyvä miettiä niiden ulkonäköä eri vuodenaikoina. Lehtipensaiden kukinta menee nopeasti ohi, mutta syysväri, marjat tai hedelmät sekä värikkäät versot tai kaunis kasvutapa lisäävät kasvien koristeellisuutta.
Havupensaat ja muut läpi vuoden vihreinä säilyvät lajit muodostavat rauhallisen taustan ja kontrastin värikkäästi kukkiville lajeille. Havupensaat sekä kasvutavaltaan kauniit lehtipensaat sopivat valaistaviksi pimeinä vuodenaikoina, jolloin istutus saa aivan toisenlaisen tunnelman kuin kesällä.
Perennoja valitessa kannattaa kiinnittää huomiota kukkien ohella myös lehdistöön. Lehtiperennojen lisäksi monilla näyttävästi kukkivilla lajeilla on tyylikkäät lehdet, jotka säilyvät ryhdikkäinä kukinnan jälkeen. Koko kesän jatkuvan kukinnan varmistamiseksi penkkiin voi jättää tilaa myös vuosittain vaihtuville kesäkukille. Lajeja vaihtelemalla etupihalle saa vuosittain uuden ilmeen.
Syksyisin kesäkukkien tilalle voi istuttaa kanervia, kellokanervia, koristekaaleja ja astereita tai koristella tyhjäksi jääneen paikan vihreillä havunoksilla.
Talvisin etupihan kukkapenkki saa usein päälleen käytäviltä tai terasseilta lakaistut lumet, ja katolta saattaa humahtaa lumikuorma istutusten päälle. Perennoilla ja matalilla pensailla lumi toimii hyvänä lämmöneristeenä. Sen sijaan tuijat ja muut pystykasvuiset havupensaat sekä pikkupuut on hyvä istuttaa niin, etteivät ne jää katolta putoavan lumen alle.
Etupihan kasvien istutussuunnitelma
Esimerkkisuunnitelman istutusalueen koko on noin 7 x 3,5 metriä.
Kasvimäärät
- 7 koivuangervoa
- 5 pensashanhikkia
- 2 jalokärhöä
- 8 isotähtiputkea
- 8 kultatyräkkiä
- 12 keijunkukkaa
- 8 isokirjokuunliljaa.
Malli-istutuksen kasvit noin 315 euroa.
Kasvien korkeudet
- korkein kasvi jalokärhö noin 175 cm
- keskikokoinen koivuangervo 60–100 cm
- matala keijunkukka 20/50 cm.
1. Koivuangervo, Spiraea betulifolia
Terve ja kestävä koristepensas. Syysväri on aurinkoisella paikalla loistavan oranssinkeltainen tai punainen. Alkuperäinen koivuangervo on kasvutavaltaan tiivis ja melko matala, mutta myynnissä on reilun metrin korkuisiksi kasvavia kantoja. Myös lajikkeet ’Tor’ ja ’Island’ tulevat noin 150 sentin mittaisiksi. Istuta taimet 80 sentin välein. Menestyy I–VI-vyöhykkeillä.
Valon tarve: auringosta puolivarjoon Korkeus: 60–100 cm Kukinta-aika: kesä–heinäkuu
Hoito: Menestyy melko kuivassakin, mutta on parhaimmillaan tuoremultaisessa maassa aurinkoisessa paikassa. Sietää hyvin lumen painoa. Pensaat voi halutessa leikata alas.
2. Pensashanhikki, Dasiphora fruticosa
’Tilford Cream’ -lajike on kasvutavaltaan matala ja tuuhean pallomainen. Kermanvalkoiset kukat muistuttavat suuria mansikankukkia ja muodostavat hienon kontrastin tummanvihreälle lehdistölle. Lajike on talvenkestävä IV-vyöhykettä myöten lumipeitteen suojassa. Istutusetäisyys on noin 60 senttiä.
Valon tarve: aurinkoinen Korkeus: 50–60 cm Kukinta-aika: heinä–syyskuu
Hoito: Pärjää niukkaravinteisessa maassa, mutta kukoistaa, kun ravinteikkaassa ja muhevassa multassa. Savimaalla ja kosteilla paikoilla hanhikit eivät menesty. Uudistetaan poistamalla vanhimpia versoja tyveä myöten.
3. Jalokärhö, Clematis
’Multi Blue’ on kerrottukukkainen lajike, joka kasvaa parhaiten aurinkoisella ja lämpimällä paikalla syvämultaisessa, ravinteikkaassa maassa. Jalokärhöt talvehtivat varmimmin Etelä- Suomessa. Istutusetäisyys on metri.
Valon tarve: aurinkoinen Korkeus: 175 cm Kukinta-aika: heinä–lokakuu
Hoito: Tarvitsee vähintään 60 sentin vahvuisen kasvualustan. Taimet istutetaan niin syvään, että juuripaakun päälle tulee multaa 15–20 senttiä. Taimen tyvelle lisätään hiekkaa estämään lakastumistautia. Kärhöt suojataan talven ja syksyn märkyydeltä kasaamalla taimien tyvelle multaa keoksi. ’Multi Blue’ kannattaa leikata vasta myöhään keväällä, jolloin näkee, lähteekö vanhoista versoista uutta kasvua.
4. Isotähtiputki, Astrantia major
Tyylikäs, tukevartinen perenna. Sarjakukintoja ympäröivät suojuslehdet luovat tähtimäisen vaikutelman. Kukkien väri vaihtelee lajikkeittain valkoisesta eri sävyisiin punaisiin. Viihtyy ravinteikkaassa ja tuoreessa maassa, mutta ei siedä seisovaa vettä. Istutusetäisyys on 40 senttiä.
Valon tarve: auringosta puolivarjoon Korkeus: 50–90 cm Kukinta-aika: kesä–elokuu
Hoito: Ei siedä kuivuutta, joten kastelu kuivina kausina, erityisesti aurinkoisilla paikoilla. Kukinta jatkuu pidempään, kun kuihtuneet kukat poistetaan. Lannoitus lehtikompostilla keväisin.
5. Kultatyräkki, Euphorbia polychroma
Kukkii pitkään kevätkesällä ja saa syksyllä hienon, punaisen ruskan. Versot ovat alhaalta asti tuuheat ja muodostavat pyöreän mättään. Sopii myös kivikkoryhmiin hiekkapitoiseen ja kalkittuun maahan. Istuta taimet 40 sentin välein.
Valon tarve: aurinkoinen Korkeus: 30–40 cm Kukinta-aika: touko–kesäkuu
Hoito: Viihtyy pitkään samalla paikalla. Laji siementää jonkin verran. Taimia käsitellessä kannattaa käyttää hanskoja, sillä valkoinen maitiaisneste on myrkyllistä ja ärsyttää ihoa.
6. Keijunkukka, Heuchera
Myynnissä useita punalehtisiä muotoja. ’Palace Purple’ -lajikkeella on purppuranpunaiset lehdet ja pienet, valkoiset kukat, jotka nousevat lehdistön yläpuolelle. Värikkäät lehdet ovat koristeellisia koko kasvukauden ajan. Istutusetäisyys on 30 senttiä.
Valon tarve: auringosta puolivarjoon Korkeus: 20/50 cm Kukinta-aika: kesä–elokuu
Hoito: Istutetaan hieman aiempaa syvempään, sillä taimet nousevat vähitellen ylös. Tyvelle lisätään säännöllisesti multaa.
7. Isokirjokuunlilja, Hosta undulata ’Univittata’
Aaltoilevalaitaisissa lehdissä on keskellä leveä valkoinen laikku, ja ne säilyvät koristeellisina syksyyn saakka. Muista kuunliljoista poiketen sopii myös aurinkoon, kunhan kasvualusta on riittävän syvä ja tuoremultainen. Istutusetäisyys on 40 senttiä.
Valon tarve: auringosta varjoon Korkeus: 30–40 cm Kukinta-aika: heinä–syyskuu
Hoito: Kuunliljojen annetaan kasvaa rauhassa komeiksi yksilöiksi. Isokirjokuunlilja sopii perennapenkin reunakasviksi hienon lehdistönsä ansiosta. Joukkoon on hyvä istuttaa sipulikasveja, sillä kuunliljat lähtevät keväisin hitaasti kasvuun. Kesän mittaan sipulikukkien kuihtuvat lehdet jäävät armeliaasti kuunliljojen alle piiloon.