
Petuniat ovat kotoisin Etelä-Amerikasta, ja ne rakastavat valoa ja lämpöä. Uudet lajikkeet ihastuttavat paitsi lukuisilla eri väreillään, myös vaivattomuudellaan – kuihtuneiden kukkien nyppiminen kuuluu monen osalta jo historiaan.
Kasvupaikka
Valoisa, aurinkoinen tai puolivarjoinen. Petuniat tarvitsevat vähintään 5–6 tuntia auringonvaloa päivässä. Auringossa kukinta on runsaampaa kuin puolivarjossa. Suurikukkaiset petuniat kestävät huonosti sadetta, joten ne on syytä pitää räystään alla tai muulla katetulla paikalla. Pikkupetuniat sopivat kevään ensimmäisiin ruukkuistutuksiin, sillä ne sietävät kylmää melko hyvin.
Kasvualusta
Vettä läpäisevä kukkamulta, jota voit halutessasi parantaa kompostimullalla tai maatuneella hevosenlannalla.
Kylvö
Petunian siemen on hyvin pieni, minkä vuoksi sitä ei voi kylvää yksittäin. Yleensä petunia kylvetään hajakylvöksenä laatikkoon, josta taimet koulitaan ruukkuun. Siemenet itävät parhaiten valossa.
Petunian esikasvatus aloitetaan yleensä maaliskuussa. Kylvöstä ei peitetä. Latvominen tuuheuttaa petunian kasvua, joskin myöhästyttää hieman kukintaa.
Petunian kastelu ja lannoitus
Petuniat ja pikkupetuniat kaipaavat runsaasti ravinteita pitääkseen kasvua ja kukintaa yllä. Kastelulannoita kerran viikossa tai käytä pitkävaikutteisia lannoitteita. Petuniat pitävät tasaisesta kastelusta. Älä anna mullan kuivua ja varo ylikastelua. Osa lajikkeista vaatii kuihtuneiden kukintojen poistamista.
Pikkupetuniat kestävät mullan kuivahtamista. Kastele Callie-sarjan lajikkeita vasta, kun pintamulta on kuiva. Vanhoja kukintoja ei tarvitse nyppiä.
Talvetus
Petunioita myydään yksivuotisina kesäkukkina, mutta niiden talvettaminen sisätiloissa voi onnistua valoisassa ja viileässä paikassa (1–10 astetta). Kun päivät lyhenevät syksyllä, myös uusien nuppujen kehittyminen lakkaa. Talvella kasvi ränsistyy melko pahoin. Siitä ei kuitenkaan ole haittaa, sillä valon lisääntyessä keväällä kaikki versot leikataan lyhyiksi ja annetaan kasvin versoa uudelleen. Talven aikana petuniaa kannattaa kastella niukasti, vain sen verran ettei se pääse kuivumaan. Jatkuvasti märkänä pidetty kasvi mätänee herkästi.