
Tarttuvat kasvitaudit
Tarttuvilla kasvitaudeilla on lajeina yhtymäkohtia eläinkunnan ja ihmisen tauteihin, vaikka kasvitauti ei voikaan siirtyä ihmiseen. Tosin bakteeri- ja sienitaudit voivat tuottaa kemiallisia yhdisteitä, jotka ovat myrkyllisiä ihmiselle. Tällainen on esimerkiksi torajyvä-sienitauti, joka on yleinen rukiilla. Vielä sata vuotta sitten se aiheutti paljon myrkytyksiä ja jopa kuolemia, kun taudin pilaamasta leipäviljasta valmistettiin leipää.
Kasvivirukset
Virukset ovat pienimpiä taudinaiheuttajia. Ne ovat lisääntymiskykyisiä molekyylejä, joissa on valkuaisainekuori. Kasviviruksia on monia lajeja ja ryhmiä. Ne aiheuttavat usein lehtien kellastumista tai nahistumista.
Virukset voivat levitä joko maanesteessä tai eläinten ja ihmisten mukana kosketuksen kautta. Virus voi myös tarttua taimipistokkaasta toiseen tai kulkeutua siemenen ja siitepölyn mukana.
Viroidi on virustakin pienempi ja yksinkertaisempi molekyyli. Silti se osaa monistaa itseään ja hyväksikäyttää eläviä organismeja.
Bakteerit
Bakteerit ovat yksisoluisia, soluseinäisiä eliöitä. Ne tunkeutuvat kasviin haavojen, ilmarakojen ja huokosten kautta ja häiritsevät kasvin toimintoja solumyrkyillä (toksiineilla).
Mykoplasmat, spiroplasmat ja riketsiat kuuluvat bakteereihin. Ne ovat yksisoluisia pieneliöitä, joiden muoto vaihtelee. Niillä ei ole solunseinää kuten bakteereilla. Kotipuutarhuri törmää harvoin näiden aiheuttamiin kasvitauteihin. Toisaalta tauteja tunnetaan vielä huonosti.
Sienet
Sienet aiheuttavat eniten kasvitauteja. Noin kymmenen prosenttia sienilajeista on kasvitauteja aiheuttavia. Sienillä on kehittyneempi rakenne kuin bakteereilla. Sienet muodostavat usein niin sanottua sienirihmastoa. Kasveista sienet poikkeavat siinä, että niillä ei ole soluissa lehtivihreää.
Vioitukset ja tarttumattomat kasvitaudit
Ravinnetaudit
Ravinnetaudit johtuvat liiasta tai liian vähäisestä lannoittamisesta.
Kasviravinteet ovat alkuaineita, joita kasvi tarvitsee kasvaakseen. Ravinteet jaetaan pää- ja sivuravinteisiin sekä hivenravinteisiin. Pääravinteita ovat typpi, fosfori ja kalium, sivuravinteita kalsium, magnesium ja rikki. Hivenravinteita ovat muun muassa rauta, mangaani, sinkki, kupari, molybdeeni ja boori. Välttämättömiä kasvien alkuaineita on vajaat 20.
Ravinteilla on suuri merkitys kasvin terveydelle. Ihmisellä ylensyönti samoin kuin ruuan puute voivat altistaa vakaville sairauksille ja heikentää vastustuskykyä taudeille. Aivan samoin on kasvien laita. Liian runsas lannoitus tai väärässä suhteessa annetut ravinteet voivat jopa tappaa kasvin. Myös jonkin ravinteen puutos voi tyrehdyttää kasvun täysin.
Torjunta-aineet ovat epäsuorasti eräänlaisia kasvin lääkkeitä. Aivan samoin kuin lääkkeiden yli-annostus aiheuttaa ihmiselle myrkytyksen, myös kasvit kärsivät liian vahvoista torjunta- aineista.
Muut vauriot
Säiden aiheuttamat vauriot on ehkä suurin kasvien kuolleisuutta ja vioituksia aiheuttava tekijä. Suomi sijaitsee monen lajin levinneisyysalueen pohjoisrajalla. Eksoottiset koristekasvit eivät kestä pakkasta. Siksi on syytä muistaa kasveja hankkiessa, että ilmaston muutoksesta huolimatta talvi tulee ennemmin tai myöhemmin.
Mekaaniset vauriot johtuvat usein ihmisen toimista. Moni on esimerkiksi nurmikkoa leikatessaan kolhaissut pensasta tai puuta. Lahottajasienet ja mädättäjäbakteerit pääsevät kasvin sisään juuri vioitusten kautta.
Tunnista kasvitaudit ja tutki oireet
- Kasvien tautien tunnistaminen on tärkeää, jotta pystyy valitsemaan oikean hoitotoimen.
- Tautien tunnistamista vaikeuttaa se, että monet tuholaiset saattavat aiheuttaa kasvitautia muistuttavia oireita.
- Tärkeintä on kartoittaa ensin oireet. Tutki kasvi tarkoin, jotta saat oireista selkeän kuvan.
- Selvitä, missä oireet ilmenevät: juuristossa, varressa, lehdissä vai kukinnossa.
- Kirjoita muistiin oireet, sillä sen jälkeen on huomattavasti helpompaa löytää vastauksia.
- Juuriston oireita: sykeröityminen, tummuminen, epämuodostumat, hiusjuurien puuttuminen, juuriston vajaakasvu. Juurivioitukset voi havaita vain kaivamalla kasvin juuret esiin. Tee se varoen, ettet vahingoita niitä lisää.
- Varren oireita: nuutuminen, tyven tummuminen, epämuodostumat, halkeamat.
- Lehtien oireita: värivirheet, nuutuminen, epämuodostumat, variseminen ennen aikojaan, käpristyminen, erilaiset laikut, poltevioitukset.
- Kukinnon oireita: nuutuminen, laikut ja värivirheet, variseminen ennen aikojaan.
Asiantuntija: Pertti Rajala, Kasvinsuojeluseura