
Narsissi saa viherpeukaloon vipinää
Narsissit ovat kuin lähtölaukaus keväälle. Lajikkeista pienet tetenarsissit ovat kaikkein sitkeimpiä sissejä. Narsissit nimittäin selviävät jopa kymmenestä pakkasasteesta. Jos toimit fiksusti, saat tetenarsissit kukkimaan pitkään ruukuissaan ja kukoistamaan myös ulos istutettuina vuodesta toiseen.
Istuta ylikukkineet ruukut maan lämmettyä puutarhaan siten, että narsissien sipulien kärki ulottuu noin kymmenen sentin syvyyteen. Voit vielä auttaa narsissia napsimalla poikki kuihtuneet kukat, ettei se kuluta energiaansa siementen muodostamiseen. Istutusoppaastamme löydät lisää vinkkejä, joilla saat muutamien eurojen ruukkunarsissit kukoistamaan puutarhassa vuodesta toiseen.
Narsissi on helppo kasvi, joten sen jakaminen ja uusien ruukkuistutusten teko saa aloittelevankin viherpeukalon innostumaan. Voit jakaa valmiin yksittäisen ruukkuistutuksen osiin ja tehdä aivan omat istutuksesi erilaisista ruukkunarsisseista ja muista kevätkukkijoista. Yhdistele kasveja rohkeasti ja nauti väriloistosta!
Haaveiletko tuoksuvasta narsissimerestä?
Jos sinulla on tilaa pihallasi, voit istuttaa puutarhaasi kokonaisen narsissimeren. Sipulit kannattaa siinä tapauksessa hankkia suoraan viljelijältä syksyllä, jolloin on oikea aika istuttaa narsissit kevättä varten. Poimi vinkit, joilla pääset alkuun narsissien keräilyn aloittamisessa.
Monet muistavat omasta lapsuudestaan mummon pihalla kasvaneiden tuoksuvien valkonarsissien keväisen parfyymin. On totta, että monet vanhat lajikkeet ovat tuoksuvampia kuin uudet narsissilajikkeet.
Valkonarsissin ohella on kuitenkin muitakin tuoksuvia lajikkeita, jotka ovat yhtä houkuttelevia. Tutustu lajikkeisiin tarkkaan. Näin olet seuraavalla ostoskerralla fiksumpi, ja saat narsissien kukinnan ohella nauttia myös ihanasta tuoksusta.
Tiesitkö?
Narsissit ovat myrkyllisiä, joten ne eivät maistu myyrille, rusakoille ja kauriille. Siksi narsissi on varmin kasvilaji, jos haaveilet keväisestä kukkamerestä pihallesi.
Narsissi ihastuttaa myös leikkokukkana
Leikkonarsissit kestävät maljakossa pitkään, kun teet varsiin uudet imupinnat terävällä veitsellä ja laitat maljakkoon kymmenisen senttiä viileää vettä.
Leikkonarsissien varsista tihkuu veteen kirkasta limaa, joka tukkii muiden maljakkokasvien johtosolukot, jolloin ne eivät saa enää vettä. Siksi muut kasvit kuihtuvat useimmiten ennen narsisseja. Älä kuitenkaan anna tämän kasviasetelmien tekoa: kun asetat ison maljakon sisälle pienemmän maljakon, jossa on oma vesi narsisseille, saat myös muut leikkokukat kestämään pidempään.
Vaihtelemalla eri kasveja narsissien seuralaisiksi, sinulla on loputtomat mahdollisuudet tuoda uutta ilmettä kotiin. Nappaa ideat upeimpiin leikkoasetelmiin ja nauti kotisi keväisestä ilmeestä!