Avokadosta on tullut suomalaisten monikäyttöinen suursuosikki. Aiemmin sitä pidettiin vain kylmien tai haaleiden ruokien aineksena. Sen suosion räjäytti kuitenkin takavuosien lempiruoka, avokadopasta, jossa avokado maistui spagetin kastikkeena. Nykyisin avokado onkin banaanin kaltainen joka keittiön perusaines. Uusin lämmin lemppari ovat halkaistussa avokadossa uunissa kypsennetyt munat, aamiaisavokadot, jotka nimensä mukaisesti hurmaavat brunssipöydässä.
Viipaloi avokadoja raikkaaseen salaattiin tai kanasalaattiin. Avokado käy mainiosti myös appelsiinin, fetan ja pistaasipähkinöiden kaveriksi todelliseen hyvän olon salaattiin. Tee avokadoista makusi mukaan karkea tai sileä guacamole, tai jatka se turkkilaisella jogurtilla kuohkeaksi dipiksi. Tahinilla ja juustokuminalla maustettuna avokadotahnasta saa mainion avokadohummuksen. Avokadotahna käy myös kesäkurpitsasta tehtyjen nuudeleiden kastikkeeksi.
Avokado sopii toki antamaan lisämakua tuttuihinkin ruokiin. Miten olisi tsatsiki, perinteinen munavoi tai täyteläinen pinaattikeitto avokadotwistillä?
Avokadosta syntyvät myös ihanat suolaiset ja makeat trendiherkut. Kääri avokadoa kesärulliin, tee siitä kuohkea vihersmoothie tai kokeile avokadoa suolaisen lounaspuuron lisukkeena. Avokadot maistuvat erityisen herkullisilta uunissa paahdettuina tai grillattuina.
Tartaletit saavat uudenlaisen säväyksen hunajaisella avokadotäytteellä. Hemmotteluun sopivat vegaaninen avokado-suklaamousse ja limetti-avokadokakku, jonka suutuntuma on ihanan samettinen.
Aina ei avokadosta tarvitse kokata, sillä se maistuu myös sellaisenaan. Halkaistulle hedelmälle ripaus suolaa sekä pippuria ja vähän sitruunaa, ja täydellinen välipala on valmis. Survomalla ja maustamalla suolalla ja pippurilla avokadosta saa myös mainion leivänpäällisen.
Avokadon vihreä hedelmäliha tummuu nopeasti joutuessaan ilman kanssa tekemisiin. Sitrushedelmien happo hidastaa tummumista, minkä vuoksi avokadoruokiin yleensä aina lisätään sitruunaa tai limettiä.
Kypsän avokadon tunnistaa kantaa painamalla: hedelmän täytyy tuntua selvästi pehmeältä. Katso myös kätevät vinkit avokadon kypsyttämiseen ja paloitteluun.
Avokadon kivi on helppo poistaa terävällä veitsellä. Paina veitsi kunnolla kiinni kiveen ja kierrä se irti. Hedelmälihan voi irrottaa lusikalla kovertamalla. Kauniita avokadokuutioita saa helpoimmin, kun hedelmälihan ruuduttaa veitsellä ja irrottaa kuoresta pienellä lusikalla.
Avokadoa voi myös kasvattaa kotioloissa. Kasvi ei tosin tuota uutta hedelmää mutta palvelee kauniina huonekasvina. Kurkkaa kattavat ohjeet avokadon istutukseen, kasvatukseen ja hoitoon.