
Avokadon kasvatus – näin saat siemenen itämään
1. Irrota avokadon siemen hedelmälihasta varovasti. Pese siemenestä pois hedelmäliha, sillä se estää siementä itämästä. Anna pestyn avokadon siemenen kuivahtaa talouspaperin päällä muutaman päivän, kunnes siemenen pinnassa oleva ruskea kuori on kuivunut ja alkaa irrota. Irrota kuori varoen.
2. Käytä avokadon kasvualustana kylvömultaa. Kastele multa läpikotaisin. Multa ei saa olla litimärkää, mutta siinä pitää olla kunnolla kosteutta, jotta avokadon itäminen voi alkaa. Istuta siemen multaan siten, että terävämpi pää pilkistää mullasta noin sentin verran. Peitä kylvöruukku läpinäkyvällä muovipussilla, johon olet pistellyt muutaman ilmareiän. Siirrä ruukku lämpimälle paikalle, ei kuitenkaan suoraan auringon paahteeseen.
3. Ole kärsivällinen, sillä avokadon itämiseen voi kulua useita viikkoja. Huolehdi siitä, että multa säilyy koko ajan tasaisen kosteana. Muovihuppu auttaa mullan kosteuden ylläpitämisessä ja muodostaa avokadolle minikasvihuoneen, missä ilmankosteuskin on sopiva.
4. Huomaat itämisen käynnistyneen, kun siemen halkeaa. Avokado kasvattaa ensin juurta ja vasta sitten siemenen keskeltä nousee verso. Multa ei saa kuivua, eli huolehdi edelleen tasaisesta kosteudesta. Muovihuppua voi edelleen pitää kasvin päällä.
5. Kun verso alkaa pilkistää, avokadon kasvu käynnistyy vauhdilla. Verso voi venyä huimaa vauhtia ja lehtiä alkaa kehittyä kasvin varteen.
6. Avokadosta voi kasvattaa joko tuuhean pensaan tai hoikan puun. Jos nipsaiset latvan poikki, kasvi alkaa kasvamaan pensasmaisesti. Jos et katkaise latvaa, saat nopeasti kasvavan puun, joka kasvaa todella isoksi. Oksia alkaa yleensä syntyä vasta sitten, kun kasvi on jo todella kookas.
Avokadon kasvatus – puun hoito
Kun avokadopuu on päässyt kasvuvauhtiin, istuta se isompaan ruukkuun, jossa on ravinteikasta kukkamultaa. Huolehdi jatkossakin tasaisesta kosteudesta ja kastele avokado viikoittain lannoitevedellä, sillä avokado ei pidä kuivumisesta eikä ravinteiden puutteesta.
Talvellakin avokadoa voi lannoittaa kerran kuussa. Lehtien kärjet ruskettuvat ja pahimmillaan varisevat, jos kasvi ei saa tarpeeksi vettä. Talvella kasvi pitää myös lehtien sumuttelusta vedellä.
Avokado viihtyy parhaiten valoisalla, paahteettomalla paikalla. Voi siirtää sen kesäksi ulos tuulensuojaiseen ja puolivarjoiseen paikkaan. Muista kuitenkin tuoda kasvi takaisin sisään ennen syksyn kylmiä öitä.