Mittaa ja selvitä luvat ja määräykset
1. Mitat haltuun
Tarvitset suunnittelun pohjaksi suunniteltavan alueen mitat. Myös pihassa vallitsevat maan korot on oltava tiedossa, samoin maan alla kulkevien johtojen ja putkien paikat. Hyvä pohja on mittakaavassa oleva asemapiirros. Kun piirrät pihan pohjaa, helpoin mittakaava on 1:100 eli 1 sentti kartalla on 1 metri luonnossa.
2. Tarkista määräykset
Selvitä asemakaavamääräykset, niissä määrätään muun muassa aidoista sekä istutettavien puiden määristä. Haja-asutusalueella määräyksiä on yleensä vähemmän.
3. Selvitä tarvittavat luvat
Erilaisiin rakennelmiin, kuten huvimajaan, grillikatokseen tai puuvajaan, tarvitaan lupa.
4. Säilytettävät kasvit ja kivet
Päätä, mitä haluat tontilla säilyttää. Pyri säilyttämään kasvillisuus mahdollisimman suurena kokonaisuutena. Puiden kaatamiseen saatat tarvita luvan. Olemassa olevat pensaat ja perennat voi usein pihassa siirtää toiseen kasvupaikkaan.
Pintavesien hallinta ja pihan olosuhteet
5. Pintavesien ohjaus
Talon rakentamisen yhteydessä on jo tehty jonkinlainen kuivatusratkaisu. Varmista, että puutarhaan tulevat sade- ja sulamisvedet pystytään käsittelemään omassa pihassa ilman, että vedet valuvat naapurin tontille. Vesien ohjausta tehdään maanpinnan kallistuksilla, painanteilla ja kouruilla.
6. Pihan kasvuolosuhteet
Selvitä, kuinka paljon valoa on tarjolla. Seuraa auringon liikettä, eteläpihakin saattaa olla yllättävän varjoinen. Auringon rata muuttuu vuoden aikana: keväällä valoisa paikka ei ole sitä välttämättä kesällä, kun lehtipuut ovat täydessä lehdessä. Loppukesällä matalalla paistava aurinko jää helposti korkeiden puiden katveeseen. Selvitä myös tontin maaperän koostumus ja kosteus. Helpoimmalla pääset suosimalla kasveja, jotka menestyvät tontin luontaisessa maaperässä.
7. Pihan muodot
Tasaisen pihamaan luominen vaatii mahdollisesti muurien, luiskien sekä portaiden suunnittelua. Käytä ammattilaisen apua, mikäli se tuntuu haastavalta. Jos suunnittelet itse, vältä luiskien liikaa jyrkkyyttä – niitä on hankala hoitaa. Korkeat tukimuurit ovat massiivisen näköisiä. Jos tilaa on, suunnittele mieluummin kaksi matalampaa muuria, joiden väliin sijoitat istutusluiskan.
8. Suotuisa pienilmasto
Pihassa vallitseva pienilmasto vaikuttaa kasvien menestymiseen. Rakennus sekä korkea kasvillisuus suojaavat kylmiltä tuulilta, kallio ja kivet varaavat lämpöä, puiden latvukset estävät lämmön karkaamisen. Saat aratkin kasvit menestymään paremmin, kun pihassa on lämpöä.
Pihan käyttäjien tarpeet, toiveet ja rakentamisen kustannukset
9. Listaa tarpeet
Mitä pihassa pitää olla? Miettikää asiaa kaikkien pihan käyttäjien kanssa. Onko haaveena helppohoitoinen piha? Tarvitaanko tilaa pyykinkuivatukselle tai matontamppaukselle? Olisiko kasvihuone tai viljelylaatikot kivoja? Pitäisikö olla lipputanko? Entäs lapset – jos ei leikkimökkiä niin ainakin trampoliini? Kaivataanko näkösuojaa naapurustoon? Kompostin on hyvä mahtua johonkin, ja peräkärryllekin pitää ehkä löytyä paikka. Tarpeita on paljon, mutta onneksi puutarha myös elää tarpeiden mukaan. Muunneltavuuden tulisi olla helppoa. Hiekkalaatikosta voi myöhemmin tehdä yrttilaatikon.
Kaipaatko pihallesi nopeasti näkösuojaa ja rehevyyttä? Taimistoviljelijät paljastavat 9 suosikkiaan nopeakasvuisista pensaista.
10. Kasvitoiveet
Kasvivalinnassa tärkeintä on kasvien viihtyminen. Selvitä pihan kasvuolosuhteet ja tutustu puutarhassasi menestyviin lajeihin: puihin, pensaisiin, havukasveihin, köynnöksiin ja perennoihin. Kasvitietoutta on runsaasti tarjolla: esimerkiksi kattavan jutun perennoista löydät täältä. Katsele naapuruston pihoja sillä silmällä. Millaiset kasvit näyttävät viihtyvän asuinalueellasi?
11. Mitä toteutus maksaa?
Pihan rakentamisen kustannuksia on vaikea arvioida täsmälleen. Pihasuunnitelma on erinomainen väline budjetin tekoon, suunnitelmasta käy ilmi tarvittavat määrät ja materiaalit. Jos pihan toteuttaa osissa, suunnitelma ohjaa tekemistä ja mahdollistaa rahan käytön jaksotuksen.
Luonnostele ja käytä mielikuvitusta
12. Karkea luonnostelma
Tee pihasta aluksi karkea luonnostelma, johon sijoitat toiminnot oikean mittaisina. Sijoittele kasviryhmät tilanjakajiksi. Mieti istutusryhmien paikkoja alueille, joita katselet paljon tai mihin tarvitset näkösuojaa.
Täydelliset kasvit ja sommitelmat aurinkoon, varjoon, savimaalle tai rinteeseen? Sivustoltamme löydät ilmaiseksi 27 selkeää istutussuunnitelmaa.
13. Käytä muotokieltä
Pyri suunnittelemaan pihan istutusryhmien, kulkuväylien ja oleskelupaikkojen muodoista yhtenäiset. Ne voivat olla joko suorakulmaisia tai kaarevia.
14. Pihan tyyli
Persoonalliset ratkaisut tekevät pihasta omannäköisen. Käytä mielikuvitustasi rohkeasti! Itämaisen puutarhan saa sopimaan suomalaiseen maisemaan, jos niin haluaa.
15. Rehellinen tilan käyttö
Suunnittelu on kompromissien tekemistä. Todennäköisesti et saa puutarhaasi mahtumaan kaikkea, mitä haluat. Saat luotua selkeillä istutus- ja nurmialueilla sekä tarpeeksi isolla terassilla pieneenkin pihaan tilan tuntua. Käytä suunnitteluun aikaa, luonnostele useita eri vaihtoehtoja.
16. Pihan rajaus
Mitä pienempi piha on, sitä enemmän pihan rajaus vaikuttaa yleisilmeeseen. Asemakaava voi määrätä aidan korkeuden tai pensaslajin, muuten pihan rajaamiseen on runsaasti vaihtoehtoja. Aidan ei tarvitse olla samanlainen kaikilla sivuilla. Naapurin kanssa on sovittava aidan sijoittamisesta rajalle.
17. Muista valot
Suunnittele valaistus samalla, kun mietit muutakin pihaa. Pyri valaisemaan hyvin paikat missä liikut. Käytä tunnelmavalaistusta oleskelutilojen ja istutusryhmien yhteydessä. Valojen paikkoja voi tarvittaessa myöhemmin vaikka vaihtaa.
18. Vesiallas tai suihkulähde
Vesiaihe antaa oman lisänsä puutarhan äänimaailmaan, veden lorina on rauhoittavaa. Vesiaihe tarvitsee ainakin sähköä, sen paikka on hyvä suunnitella etukäteen.
Näkymät ja liikkuminen
19. Ikkunanäkymät
Ikkunasta näkyvä piha on kuin jatkuvasti muuttuva taulu. Säilytä maisema mahdollisimman avoimena, jos pihan takana avautuu luonnonmaisema.
20. Pihan käyntikortti
Kiinnitä huomiota sisäänkäynnin viihtyisyyteen ja ympärivuotiseen kauneuteen. Se on aluetta, jossa kuljet päivässä monta kertaa ja johon vieraat kiinnittävät ensimmäiseksi huomionsa.
21. Esteettömyys on tärkeää
Suunnittele kaikki pihan tärkeät kulkuväylät tarpeeksi leveiksi ja selkeiksi. Auton tulee mahtua kääntymään pihalla ja hälytysajoneuvon on päästävä oven lähelle. Hyvä kävelytien leveys on vähintään 90 senttiä.
22. Polut ohjaavat katsetta
Piirrä polku nurmikon ja istutusryhmän väliin. Se helpottaa hoitotöitä ja ohjaa huomion kasveihin. Polku houkuttelee kulkemaan pihan eri osissa. Suunnittele polun varrelle jokin yllätyksellinen elementti, kuten tuoksuva kasvi.
23. Säästä askelia
Sijoita kompostori ja puuvarasto mahdollisimman helppokulkuiseen paikkaan – erityisesti, jos käytät niitä ympäri vuoden. Toiminnot voi piilottaa tai ottaa osaksi kasviryhmää.
24. Pihan pinnat
Kulkuväylien ja oleskelupaikkojen pinnoitukseen on valtava määrä erilaisia vaihtoehtoja. Helppohoitoisuus, kestävyys sekä hankinta- ja rakentamiskustannukset ovat hyviä valintakriteerejä.
Kun suunnittelet koko pihan kerralla, saat sinne yhtenäisen ilmeen. Toteutuksen voit huoletta jakaa usealle eri vuodelle.
Näkösuojaa ja turvallisuutta
25. Nautinnollinen oleskelu
Hyvä paikka oleskelulle on lämmin ja suojaisa sekä helposti saavutettava. Oleskelualueen muoto voi olla millainen tahansa. Mitoita se käyttötarpeen mukaan. Muista varata tilaa myös vieraille. Luo pihaan useita oleskelupaikkoja (kurkkaa ideoita vaikkapa tästä lekottelupaikkajutusta). Se voi olla penkki pihan takaosassa, joka houkuttelee luokseen istumaan.
26. Suojassa omassa pihassa
Jos puutarhaan katsotaan ylempää, suunnittele näkösuoja lähelle katsojaa. Jos itse oleskelet korkeammalla, näkösuoja tulee oleskelupaikan lähelle. 120 senttiä korkea pensas tai aita suojaa istuvaa ihmistä. Korkeat havukasvit antavat näkösuojaa ympäri vuoden.
27. Turvallinen lasten leikki
Sijoita hiekkalaatikko ja muut pienten lasten leikkivälineet tuulensuojaisaan paikkaan. Paikan on hyvä olla kaukana tiestä, helposti valvottavissa. Vältä piikkisiä ja myrkyllisiä kasveja leikkipaikan läheisyydessä.
Huomio kasvien tilantarve
28. Kasvien sijoittelu
Ryhmittele kasvit selkeiksi kokonaisuuksiksi. Istutusryhmä on näyttävä ja helppohoitoinen. Suunnittele mieluummin vaikka yksi laaja ryhmä kuin monta pientä. Istutusryhmillä voit rajata pihan eri alueita, tehdä puutarhahuoneita. Kasveilla suojaat, peität ja kaunistat. Nappaa jutustamme valmis istutussuunnitelma pihaasi.
29. Lumelle tilaa
Tee lumenkasaus helpoksi. Kulkuväylien läheisyyteen ei kannata suunnitella kasveja, jotka eivät kestä lumen painoa. Lumenkasauspaikan ei tarvitse olla tyhjä, suunnittele paikkaan perennoja ja alasleikkausta kestäviä pensaita. Tässä istutussuunnitelmassa on kasveja, jotka kestävät lumikuormaa.
30. Kasvien tilantarve
Haastavinta on tarjota jokaiselle kasville riittävästi tilaa. Kasvilajien kasvunopeus vaihtelee, ja tarjolla on myös erikokoisia taimia. Ota selville, kuinka isoiksi ja leveiksi kasvit kasvavat jo ennen kuin valitset kasveja pihaasi. Lue tästä jutusta vinkit pihapuun valintaan.
Puut
- yleensä 3–8 m.
Pensaat
- korkeat 1,5 m x 1,5 m
- pienet 0,5 m x 0,5 m
- matalat 0,8 m x 0,8 m
- keskikorkeat 1 m x 1 m.
Pensasaidat
- leikattava 3–4 kpl/jm
- aidanne 0,8 m
- vapaasti kasvava 2 kpl/jm.
Marjapensaat
- 2 m x 2 m.
Perennat
- korkeat (70–200 cm): 1–2 kpl/m2
- keskikorkeat (30–60 cm): 6–12 kpl/m2
- matalat (5–20 cm): 12–16 kpl/m2.
Ryhmäruusut
- 4–7 kpl/m2.
Istutusryhmien ja kasvillisuuden suunnittelu
31. Nurmikko
Tee nurmialueesta mahdollisimman selkeä ja helposti hoidettava. Nurmikko ei ole välttämätön. Sen voi korvata maanpeitekasveilla tai vaikka kivetyksellä. Valoisassa paikassa viihtyviä nurmiheiniä ei kannata kylvää syvään varjoon.
32. Rakennusten seinänvierusta
Jätä sokkelin viereen vähintään 30 sentin levyinen sora- tai mukulakivikaistale. Seinänvierustat ovat haastavia kasvupaikkoja. Ne ovat kuivia, ja routaeristys rajoittaa kasvualustan syvyyttä seinästä ainakin metrin etäisyydeltä. Suosi kuivan paikan perennoja, valitse laji valoisuuden mukaan.
33. Kerroksellisuus on kaunista
Valitse pihaan erikorkuisiksi kasvavia kasveja. Käytä rungollisia pensaita, jos pienikokoiset puut eivät mahdu puutarhaan. Köynnöksillä saat myös vihreyttä hankaliinkin paikkoihin. Matki metsän rakennetta, siellä on vihreyttä joka kerroksessa.
34. Istutusryhmän suunnittelu
Muodosta ensin peruskasveilla eli puilla tai pensailla ryhmän runko. Sijoita niiden seuraksi kukkivia perennoja tai matalia pensaita. Käytä ikivihreitä kasveja. Läheltä katsottavaan ryhmään voit valita runsaasti eri lajeja. Mitä kauempana ryhmä sijaitsee, sitä vähemmän lajeja kannattaa käyttää. Reunusta istutusryhmät mätäsmäisillä pensailla tai perennoilla. Niiden tulee kasvaa sen verran matalana, etteivät ne peitä takana olevia kasveja.
35. Kukinta-aika
Pitkä kukinta-aika vaatii runsaasti eri lajeja, harva kasvi kukkii kovin pitkään. Suosi lehtien eri värisävyjä ja muotoja, se antaa vaihtelevuutta. Sijoittele pihaan myös kesäkukkia. Ne kukkivat pitkään ja runsaasti. Älä unohda sipulikukkia. Niiden ansiosta pihasi kukinta-aika venyy entisestään.
36. Pihan värit
Yhdistele kasvien eri värejä makusi mukaan, rohkeasti tai hillitysti. Rauhallisen kokonaisuuden muodostat käyttämällä toisiinsa sopivia värisävyjä, jotka toistuvat puutarhan rakennuksissa ja kalusteissa.
37. Hyötykasvit
Hyötykasvit ovat koristeellisia. Yhdistele niitä rohkeasti pihan muiden kasvien kanssa. Parhaimman sadon saat aurinkoiselta ja lämpimältä kasvupaikalta, mihin kannattaa myös sijoittaa kasvimaa tai kasvulaatikot.
38. Ympärivuotisuus
Mieti, miltä pihasi näyttää eri vuodenaikoina. Ympäristö tulee aivan eri tavalla esille, kun piha on lehdetön. Suosi kasveja, joilla on voimakas ruskaväri.
39. Käytä ammattilaista
Kun alkaa tuntua siltä, että pihan muotojen hallinta on haastavaa, ota yhteyttä pihasuunnittelijaan. Yhteydenotto kannattaa myös, kun vaihtoehtoja alkaa olla liikaa etkä tiedä, mihin suuntaan pitäisi jatkaa. Omaan pihaan sokeutuu nopeasti, sen mahdollisuuksia ei aina itse näe.