Puutarhaa suunnitellessa panostetaan usein kevään ja keskikesän kasveihin, mutta nämä loppukesän ja syksyn upeat kukkijat jäävät helposti unholaan. Syysperennoissa on kuitenkin monia upeita lajeja, joiden kukinta vetää vertoja kesän kukkarunsaudelle. Suosittelenkin syysperennoja lämpimästi jokaiselle, joka haluaa nauttia kukkivasta puutarhasta mahdollisimman pitkään.

Moni myös ajattelee, että syksyn kukkijoihin kuuluvat vain perinteiset ja ehkä vähän tylsät syysleimut, asterit ja piiskut, mutta kaikkea muuta! Ensinnäkin syysleimut ovat mielestäni pikemminkin loppukesän kukkijoita kuin syyslajeja. Niiden kukintahan on nyt jo hiipunut.

Astereita taas vieroksutaan siksi, että ne leviävät holtittomasti ja niiden kukinta näyttää mitättömältä – jos ne ylipäänsä ehtivät edes kukkia ennen talven tuloa. Oikeasti astereiden suvusta löytyy monta kiinnostavaa ja näyttävää syyslajia esimerkiksi pursuastereista.

Syksyllä kukkivissa perennoissa on runsaasti muitakin lajeja, jotka uhmaavat urheasti halloja ja kukkivat vaikka marraskuuhun asti.

Ainakin se, että niiden kukat ovat aina väriltään keltaiset. Toki keltakukkaisiakin syyskasvien joukosta löytyy – vaikkapa isohelokki, preeriakeltahattu ja meksikonkeltahattu kukkivat koko syksyn – mutta paljon on muitakin värejä.

Esimerkiksi syysvuokon kukat ovat hempeän hailakan vaaleanpunaiset. Pursuasteri ’Harry Schmidt’ kukkii myös sievän vaaleanpunaisena. Suosittelen tätä asterilajiketta siksikin, että sen kukkavarret nousevat kauniisti lehtien yläpuolelle. Lajike ehtii hyvin kukkia kesän loputtua.

Voi kyllä! Syksyn sinisistä kukkijoista syntyisi pitkä lista. Käyn täällä usein vielä marraskuussakin fiilistelemässä ametistiukonhatun ja syyskatkeron lokakuussa avautuvia syvänsinisiä kukkia, vaikka taimistomme on silloin jo kiinni. Joskus katkero on kukkinut vielä jouluviikollakin. Ametistiukonhattuja kannattaisi minusta istuttaa muiden ukonhattujen joukkoon, jotta sininen kukinta kestäisi mahdollisimman kauan. Muita hyviä syyssinisiä ovat jaloängelmä, purtojuuri ja himalajankurjenpolvi. Hieman harvinaisemman sinikin ensimmäiset kukkanuput alkavat vasta nyt avautua.

Valkokukkaisistakin syyskasveista löytyy valinnanvaraa, esimerkiksi keveän hahtuvainen huiskuasteri sekä komeakukkaiset valkokonnanyrtti ja valkoalpi ovat hyviä syyslajeja. Hieman aikaisemmin kukkivan purppurasilkkiyrtin valkokukkaisen muodon kukinta alkaa tähän aikaan vuodesta mennä jo ohitse. Villanukkajäkkäräkin on hieno syksyllä. Tätä matalaa ja topakkakasvuista lajia ei pidä sekoittaa aikaisemmin kukkivaan sukulaiseensa helminukkajäkkärään.

Kannattaa muistaa, että vaaleiden kukkien lisäksi valoa syksyn hämäryyteen tuovat myös hopeansävyiset lehdet. Esimerkiksi marunoiden hopeanharmaat lehdet kestävät pitkään. Näyttävistä piikkiputkista metallipiikkiputki ja erikoisempi jukkapiikkiputki kukkivat muita sukulaisiaan myöhempään.

Rusopunalatva, kompassikukka ja syysvuokko kuuluvat kolmen kärkeen. Rusopunalatva on minusta parempi kuin yleisemmin käytetty purppurapunalatva. Se on näyttävämpi ja kukkii vielä silloin, kun purppurapunalatvan kukinta on jo lakastunut. Rohtopunalatva taas on paras perhoskasvi.

Keltakukkainen ja komealehtinen kompassikukka sopii rusopunalatvan kanssa kookkaaksi puutarhan taustakasviksi. Ne molemmat kasvavat parimetrisiksi pöheiköiksi.

Syysvuokko kukkii syksyllä kaksi kuukautta. Se on oikein hyvä syyskasvi, kunhan se istutetaan lämpimälle paikalle ja kuohkeaan maahan. Tarha- ja hopeasyysvuokotkin ovat ihania, mutta tavalliseen syysvuokkoon verrattuna aika kranttuja sekä arempia ja hidaskasvuisempia.

Lähes kaikki syksyllä kukkivat perennat suosivat kuohkeaa, kuivahkoa ja lämmintä kasvupaikkaa, esimerkiksi kohopenkkiä.

Hyvin kuivan kasvupaikan tarvitsevat esimerkiksi balkaninakantti, kreikanakantti ja perovskia eli sulkapiiska. Akantit voi istuttaa suoraan sorapohjaan. Aralle perovskialle on syytä perustaa kymmensenttinen sorapeti hyvän multapenkin päälle aurinkoiseen ja kuumaan paikkaan. Se vaatii myös talvisuojauksen.

Arkojen lajien kestävyyttä voi parantaa myös istuttamalla niiden ympärille akankaalista tai muusta matalasta maanpeiteperennasta ”kasviturkin”. Olen saanut esimerkiksi ruostekukan menestymään murattiturkin suojassa.

Syysperennojen kasvupaikkaa ei kannata alkaa möyriä aikaisin keväällä, koska se voi häiritä kasvua. Syyskukkijat ovat usein keväällä pitkään elottoman oloisia, kunnes niiden kasvu lähtee hiljalleen käyntiin. Mitä myöhäisempi kukkija, sitä hitaammin se tulee näkyviin. Useat lajit nousevat maan pinnalle vasta kesäkuussa. Moni on varmasti kipannut kasveja turhaan kompostiin, kun ei ole jaksanut odottaa niiden kasvuunlähtöä. Näiden hoidossa maltti on valttia.

Juttu on julkaistu alun perin 5.9.2018.