
1. Tuoksuva aita
Kukkiva omena-aita on kaunis ja runollinen. Hillittykasvuisista omenapuista voi istuttaa aidanteen tai puukujanteen talon edustalle. Pilariomenapuu on paras vaihtoehto silloin, kun tilaa ei ole paljon. Puulla on luontaisesti pysty kasvutapa, ja sivuoksia kehittyy vähän. Melko pienillä leikkauksilla niistä saadaan kapeita, parin metrin korkuisia puita. Kukinnan lisäksi puu ilahduttaa loppukesästä lähelle runkoa kehittyvillä omenilla. Pilariomenapuut menestyvät vyöhykkeillä I–III.
2. Matala kiviaita
Matala aidan yli näkee pilkahduksen takanaan häämöttävästä yrttitarhasta. Terijoensalavien latvukset suojaavat puutarhaa katseilta ja tuulilta. Runkojen lomasta avautuva peltonäkymä on kiehtova yksinkertaisuudessaan. Jos puutarhaa ympäröi kaunis maisema, ei sitä pidä rajata pois tiiviillä istutuksilla. Ota ympärillä lainehtiva viljapelto osaksi puutarhaa ja nauti sen vaihtuvista väreistä. Sijoita penkki puun juurelle ja anna katseen vaeltaa avarassa maisemassa.
3. Puiden antama suoja
Nopeakasvuiset puut antavat jo muutamassa vuodessa kaivattua näkösuojaa uudelle pihalle. Niistä voi kasvattaa lehtimajan, jonka siimeksessä on mukava oleskella helteellä. Puut luovat ympärilleen miellyttävän kostean ilmaston. Majamaista rakennetta voi vahvistaa säleiköllä, johon oksat ohjataan. Pajuja ja poppeleita voi kasvattaa myös väliaikaisina suojapuina, jotka poistetaan muun kasvillisuuden vartuttua.
4. Säleikköpuu
Säleikköpuu kasvaa useimmiten seinustalla tai aitaa vasten, mutta yhtä hyvin sen voi kasvattaa avoimelle paikalle. Tässä klassista viljelymuotoa on sovellettu modernisti istuttamalla omenapuut säleikköön korotettuun kasvualustaan. Puun ei anneta kasvaa vapaasti tavallisten puiden tapaan, vaan oksat ohjataan kasvamaan vaakasuoraan sitomalla ne bambusäleikköön. Rakenteesta ulospäin kasvavat oksat typistetään, jolloin puusta kasvaa litteänmuotoinen. Tarkoitukseen kannattaa valita kääpiöperusrungollisia puita, sillä niistä on helpompi kasvattaa säleikköpuita kuin voimakaskasvuisista. Huolehdi tasaisesta kastelusta rajoitetussa multatilassa.
5. Perinteinen puuaita
Lauta-aita luo näkösuojaa ja yksityisyyden tuntua tiiviissä puutalokorttelissa. Se suojaa liikenteen kumulta ja ohikulkijoiden katseilta. Onni voi olla suojainen oleskelutila keittiön ikkunan alla, rakennuksen kainalossa. Pihapuu siivilöi auringon valon, eikä päivänvarjoa tarvita. Talon väriin sointuvat kalusteet tekevät oleskelutilasta harmonisen, ja kukkien lempeät sävyt viimeistelevät romanttisen tunnelman.
6. Rapattu muuri
Tyylikäs tilanjakaja tuo ripauksen eteläistä eksotiikkaa. Matalat muurit jakavat pitkänmallisen puutarhan reilusti osiin, jolloin syntyy useita erillisiä puutarhahuoneita. Ne saavat pienen tilan tuntumaan isommalta, koska katse ei pysty hahmottamaan kerralla koko tilaa. Selkeät, minimalistiset muurit sopivat ohjaamaan rönsyilevää kukkarunsautta. Muuri toimii myös puutarhan lämmönvaraajana, joka varastoi auringon lämpöä ja vähentää tuulen voimaa.
7. Puuvarasto
Huumoria vai hyötyä? Takkapuut voi kuivattaa näinkin: pinoa tuoreet klapit keväällä kuivumaan ja korjaa kuivat puut syksyllä varastoon. Rakennelmasta saa kätevän näkösuojan ainakin uudella pihalla, jonka nuori kasvillisuus ei vielä anna minkäänlaista yksityisyyttä pihalla istujille. Voit myös jättää klapiseinän pysyväksi rakenteeksi, joka suojaa oleskelutilaa katseilta ja ääniltä. Luonto kiittää ratkaisusta, sillä puiden raoista pihan hyötyhyönteiset löytävät ruhtinaallisesti pesä- ja piilopaikkoja.
8. Muunneltava kukka-aita
Kukkiva aita syntyy pajuseinämistä ja kukkalaatikoista. Se ei ole koskaan yksitoikkoinen, sillä aidan ilmettä voi muunnella vaihtelemalla kasveja ja niiden sijoittelua kaudesta toiseen. Sipulikukat ja kylmänkestävät orvokit saavat aidan puhkeamaan kukkaan jo huhtikuussa. Paju on luonnonläheinen ja elävä materiaali. Pajuseinämiä on myynnissä valmiina elementteinä, mutta itse nikkaroitu pajuaita on usein monin verroin persoonallisempi.
9. Muhkeat heinät
Muhkeat heinät ovat puutarhan monikäyttöisiä kasveja. Ne sopivat yksittäispensaaksi tai perennaryhmän rauhoittavaksi taustakasviksi. Takuuvarma keino pysäyttää katseet on sijoittaa muhkea elefanttiheinä käytävän päähän. Lähes kaksimetriseksi kasvava heinä toimii myös hyvänä näkösuojana ja tilanjakajana. Muotoon leikattu pensasaita luo hienon kontrastin rönsyävälle heinälle. Matalat pensasaidat ohjaavat kulkua puutarhan sisällä. Ne peittävät kasvit juuri sen verran, että katsoja joutuu kurottelemaan aidan taakse.
10. Leikatut pensasaidat
Pensasaita on hyvä vaihtoehto silloin, kun näkösuojan saamisella ei ole kova kiire. Leikatut pensasaidat kuuluvat perinteisesti omakotitalojen puutarhaan. Korkea aita on suoja ulkomaailmaa vastaan, matala aita on omiaan rajaamaan eri tiloja puutarhan sisällä. Aidan väri vaihtelee vuodenaikojen mukaan, ja sen suojissa viihtyvät niin pikkulinnut kuin siilitkin. Voit leikitellä muodoilla leikkaamalla aidan yläosan aaltoilevaksi ja puhkaisemalla aitaan kulkuväyliä ja kurkistusaukkoja. Ne keventävät aidan olemusta ja avaavat näkymiä ulos puutarhasta. Leikattua aitaa typistetään pari kertaa kesässä, jotta se pysyy siistinä.
11. Tiivis havuaita
Korkea havuaita antaa täydellisen näkösuojan ympäri vuoden. Jykevä havuaita sopii rakennettuun ympäristöön, mutta se on komea näky myös avoimessa maisemassa maatalojen avarissa pihapiireissä. Tiivis aita on erinomainen tuulensuoja, jolla on suotuisa vaikutus pihan kasvuoloihin etenkin kylmään vuodenaikaan. Meillä kestävin havuaitakasvi on tavallinen kuusi, joka menestyy koko maassa ja viihtyy varjossakin. Tuijasta saa terveen, tuuhean aidan, joka kestää hyvin leikkausta. Havukasvien latva katkaistaan vasta sitten, kun taimet ovat saavuttaneet halutun korkeuden.
12. Metallinen köynnösportti
Klassiset köynnösportit ja pergolat kehystävät pihanäkymiä romantikon puutarhassa. Oletko huomannut, että jostain syystä puutarha näyttää kauniimmalta kaariportin läpi katsottuna? Köynnösportti kaipaa kasveja ympärilleen, jotta se pääsee oikeuksiinsa. Metallirakenteisiin kietoutuvat kärhöt ja ruusuköynnökset ovat kuin luotuja romanttiseen kaariporttiin.
13. Japanilaishenkinen portti
Värikäs portti on kuin huutomerkki, joka kertoo, missä yksi tila päättyy ja toinen alkaa. Se ohjaa katsetta ja korostaa pihatien tai muun kulkuväylän suuntaa. Rakenna pihaasi portti, joka sopii tyyliltään yhteen talon ja pihan muiden materiaalien kanssa. Puu on joustava rakennusmateriaali, joka on omiaan perinteisen puutalon pihaan. Sen voi maalata jollakin talon väreistä, mutta yhtä hyvin värin voi napata vaikka alppiruusun kukista. Portti on luontevimmillaan kasvien ympäröimänä. Pensaat peittävät näkymän, jolloin katse suuntautuu automaattisesti porttiin. Aukealle paikalle pystytetty portti näyttää lähinnä orvolta.
14. Punottu pajuaita
Punottu aita on perinteisen käsityötekniikan taidonnäyte, jota on vuosisatojen ajan käytetty suojaamaan kasvimaata kotieläimiltä. Kuusenrankojen tai lämpökäsiteltyjen tolppien ympärille punottu aita on vahva ja tukeva, mutta olemukseltaan kevyempi kuin lauta-aita. Se sopii luonnonläheiseen puutarhaan tai perinnepihaan. Köynnösten verhoama pajuaita on kaunis näkösuoja. Rosoinen punos tarjoaa tartuntapintaa, jolloin tukinaruja tarvitaan vain alkuvaiheessa.
Juttu on julkaistu alun perin toukokuussa 2015.