Mihin pihavalaistusta tarvitaan?
1. Peittämään ja paljastamaan
Päivänvalo paljastaa puutarhasta kaiken – yhtä lailla kauniit yksityiskohdat kuin vähemmän mairittelevat keskeneräisyydet. Hämärässä ja pimeässä voit pihavalaistuksen avulla kontrolloida mitä puutarhassa näkyy.
2. Lisäämään turvallisuutta
Valaistuksen ensisijainen tehtävä on turvata liikkuminen pimeässä. Onnettomuuksien välttämiseksi päivittäin kuljettavien pihateiden ja -käytävien sekä rappujen, ramppien ja muiden vaikeakulkuisten paikkojen valaistukseen kannattaa panostaa. Lapsille valaistu pihapiiri antaa turvallisen leikkiympäristön syksyn hämärtyvissä illoissa.
3. Ohjaamaan ja opastamaan
Valaistua tulotietä ja sisäänkäyntiä pitkin on huomattavasti miellyttävämpi tulla kotiin kuin sysipimeän pihapiirin halki. Valo autotallin kupeessa ja rakennuksen ovenpielessä toivottaa tervetulleeksi niin talon oman väen kuin vieraatkin. Valaistu talon numero tai numerovalaisin opastaa perille satunnaiset kulkijat ja hälytysajoneuvot. Myös saunaan, varastoon ja muihin pihan ulkorakennuksiin on hyvä sijoittaa valaisin ohjaamaan kulkua.
4. Parantamaan näkyvyyttä
Jätekatos sekä tomutus- ja pyykinkuivausteline ovat oleellinen osa asumista ja pihapiirin toimintoja. Huoltopihan elementtejä ei ole tarkoitus nostaa pimeydestä esille valon avulla, mutta valaisimien sijoittaminen kannattaa miettiä niin, että näillekin alueille lankeaa valonsäteitä.
5. Antamaan viesti varkaille
Paitsi turvallista liikkumista, valo lisää myös turvallisuudentunnetta. Valaistu pihapiiri ja talo viestittävät asukkaiden läsnäolosta ja osaltaan vähentävät pitkäkyntisten vierailuja.
Millainen on hyvä tunnelmavalaistus?
6. Luo kiinnostavia näkymiä
Valo on taitava tunnelmanluoja, jonka avulla voit tuoda yksityiskohtia esiin pimeydestä kiehtovalla tavalla. Puut, pensaat, kivet, patsaat ja koristeallas saavat valaistuina uuden ilmeen ja ulottuvuuden. Valonpilkahdukset pihan perältä puolestaan tuovat tilantuntua koko puutarhaan.
7. Korosta syksyn kukkijoita
Kasviryhmiin sijoitettujen valaisimien alla ja läheisyydessä kannattaa suosia loppukesällä ja syksyllä kukkivia kasveja. Syysleimut, piiskut, asterit, syyskaunosilmät ja -hohdekukat, syyshortensiat, pensashanhikit ja monet muut syksyn kukkijat värittävät pimeyteen verhoutunutta puutarhaa. Valo on parasta kohdistaa kukkiviin kasveihin ylhäältä alaspäin.
8. Viimeistele kynttilöillä ja tuikuilla
Koristevalaistus täydentää puutarhan yleisvalaistusta ja vaihtelee vuodenajan mukaan. Kesäiltojen hämärtyessä syttyvät ensimmäiset kynttilät tunnelmantekijöiksi illanistujaisiin. Viimeistään joulukuussa pihapiirin puut ja pensaat kantavat oksillaan moninaisia pikkutuikkuja ja valoköynnökset kietoutuvat puiden runkojen ympärille. Koristevaloja, etenkin värivaloja, kannattaa käyttää harkitusti. Värikkäät valot sopivat parhaiten erilaisiin juhliin, kuten mökkikauden päättäjäisiin ja halloweeniin.
9. Liekkien loimua
Elävä tuli on monelle se ainoa oikea tunnelmanluoja. Erityyppiset ulkotakat sisustavat pihapatioita ja loimuavat paitsi lämmintä valoa, myös lämpöä viileneviin syysiltoihin.
10. Yhdistä valoa ja vettä
Vesi ja valo ovat kiehtova yhdistelmä. Koristealtaiden ja vesiaiheiden valaisemiseksi on tarjolla monenlaisia valaisimia ja värivaloja, joita voi asentaa veden alle tai liittää pumpun nousuputkeen. Valoa pulppuava vesilähde on kiehtova piristys syyskesän iltoihin.
Valaistussuunnitelma
11. Laadi suunnitelma avuksi
Laadukas pihavalaistus perustuu hyvään valaistussuunnitelmaan. Niitä tekevät sähköalan ammattilaiset, arkkitehdit ja puutarhasuunnittelijat. Toimiva ja esteettisesti näyttävä pihavalaistus syntyy usein näiden kolmen ammattiryhmän yhteistyönä. Valaistussuunnitelman voit tehdä myös itse. Aloita suunnittelu budjetin määrittämisellä ja valaistavien paikkojen ja kohteiden kartoituksella. Mieti huolellisesti myös ulkosähköpistokkeiden sijainti ja valaisimien kytkimien paikat. Suunnitelma kannattaa piirtää paperille.
12. Ole ajoissa
Valaistussuunnitelma kannattaa tehdä hyvissä ajoin, sillä kaikki kiinteiden valaisimien tarvitsemat kaapelit on edullisinta ja yksinkertaisinta upottaa maahan pihan rakennusvaiheessa. Vanhan pihan lisävalaistuksen voi toteuttaa esimerkiksi piharemontin yhteydessä, kun puutarha on muutenkin mullin mallin. Muussa tapauksessa on vain syytä tarttua lapionvarteen tai tilata pienoiskaivuri pihalle.
13. Hyödynnä hämärä
Jos suunnittelet pihavalaistusta syyskesällä tai pimeään vuodenaikaan, hämärästä on konkreettista hyötyä. Silloin näet parhaiten todellisen valaistuksen tarpeen.
14. Vältä ylilyöntejä
Pihan koolla on merkitystä valaistusta suunnitellessa. Pieneen pihaan ei kannata hamstrata montaa erilaista valonlähdettä luomaan sekavaa ja levotonta yleisilmettä. Ylilyöntejä on toki hyvä välttää kaiken kokoisilla pihoilla.
Valaistuksen sijoittaminen
15. Älä häikäise
Kohdista valo epäsuorasti. Älä suuntaa sitä naapuriin tai ajotielle liikennettä häiritsevästi. Pihavalaistus ei myöskään saa häikäistä sisätiloja eikä ympäristöä. Ulkovalaisin olisikin usein hyvä olla varustettu häikäisysuojalla.
16. Yleisvaloa ovelle
Ovi- ja seinävalaisimet antavat hyvää yleisvaloa ovenpieliin ja seinustoille. Seinävalaisin palvelee hyvin myös rakennuksen jatkeena olevan pation valonlähteenä. Kiinteän valaisimen voi upottaa näkymättömiin katoksen alle sijoittuvan terassin kattorakenteeseen.
17. Jännittäviä efektejä
Kohdevalaistuksen avulla korostat kasvien muotoja, kauniita kiviä, patsaita ja puiden runkoja. Suuntaa spottivalot alaviistosta – tai esimerkiksi puiden runkoja valaistaessa alhaalta suoraan ylöspäin. Siirrettävillä valaisimilla luot puutarhaan vaihtelevaa ilmettä. Esimerkiksi valoruukut näyttävine istutuksineen tuovat pimeneviin iltoihin keskieurooppalaista tyyliä ja tunnelmaa.
Huomioi turvallisuus myös valaisimien sijoittelussa. Ne eivät saa häikäistä tai aiheuttaa kompastumisvaaraa.
Valaisintyypin ja lamppujen valinta
18. Valo on tärkein
Valaisimissa riittää vaihtoehtoja. Valintoja ohjaavat rakennuksen tyyli, valaistuksen sijainti ja tarkoitus, budjetti ja henkilökohtaiset mieltymykset. Tärkein kriteeri on kuitenkin itse valo: sen laatu ja voimakkuus.
19. Pylväät ja pollarit
Erityyppisiä ja -pituisia pylväs- ja pollarivalaisimia käytetään yleensä valaisemaa pihan kulkureittejä, käytäviä ja polkuja. Ne voivat myös toimia oleskelu- ja leikkialueiden sekä kasviryhmien valonlähteinä.
20. Osaksi kiveystä
Tyylikkäät muurivalaisimet viimeistelevät pihakiveyksen ja samalla valaisevat pihan kulkureitit. Ne ovat mitoitukseltaan yhteensopivia betonisten muurikivien kanssa, ja ne on helppo asentaa osaksi pihamuuria rakentamisen yhteydessä.
21. Ylös maasta
Maahan upotettavat valaisimet loihtivat modernia tunnelmaa terassille ja pihakiveyksille. Tyylikkäästä vaikutelmasta pääsee nauttimaan parhaiten syksyllä, talvella maahan upotetut valot eivät pääse oikeuksiinsa jäädessään lumen alle.
22. Energiaa auringosta
Aurinkokennovalaisimet toimivat nimensä mukaisesti aurinkoenergialla, jonka ne varastoivat akkuihinsa. Energiaa säästävät valaisimet sopivat hyvin lisävalaistukseksi niin kotikuin mökkipihoillekin.
23. Panosta säänkestävään
Ulkovalaisimet joutuvat alttiiksi säiden ja lämpötilojen vaihteluille, joten niiden pitää olla sään- ja pölynkestäviä. Kosteussuojamerkintä IP23 tarkoittaa sateenkestävää, IP44 roiskevedeltä suojattua. Kysy tarvittaessa apua valaisinmyyjältä.
24. Anna tekniikan ohjata
Pihavalaisimet voi varustaa ajastimella, hämäräkytkimellä ja liiketunnistimella. Valaistusta on helppo säätää myös kauko-ohjauksella. Tulotie ja autokatoksen edusta sekä piharakennukset ovat liiketunnistimella varustettujen valaisinten yleisimpiä paikkoja.
25. Minkälainen lamppu sopii ulkokäyttöön?
Ulkokäyttöön tarkoitetut energiansäästö-, led- ja halogeenilamput sopivat umpinaisiin ulkovalaisimiin, joissa ei ole liiketunnistinta. Liiketunnistimella varustettujen valaisinten lampun on hyvä syttyä nopeasti, joten tarkoitukseen sopivat parhaiten led- ja halogeenilamput. Niin sanotut pakkas- eli pakkasenergialamput on kehitetty erityisesti ulkovalaisimiin.
26. Montako wattia on tarpeeksi?
Pihavalaistuksen tarkoituksena ei ole valaista koko pihaa näyttämön tavoin. Pimeässä pärjää yllättävän vähällä valolla. Monesti on parempi hankkia useita pienitehoisia valaisimia kuin yksi suuritehoinen iso valaisin. Esimerkiksi 7–15 watin lamput riittävät yleensä valaisemaan kulkureittejä ja rakennuksen sisäänkäyntiä. Sama teho sopii useimmiten myös kohdevalaistukseen. Liikkeentunnistimella varustetuissa valaisimissa on hyvä olla hieman enemmän tehoa.
27. Viileä tai lämmin valo
Kylmäsävyinen viileä valo sopii parhaiten kasvillisuuden valaisuun. Lämmintä valoa kannattaa suosia esimerkiksi oleskelualueen ympäristössä. Valon määrään ja olemukseen vaikuttaa myös esimerkiksi talon julkisivun väritys. Vaaleat rakennukset heijastavat valoa tummia enemmän.
Pihavalaistuksen asennus
28. Ota sähköasentaja avuksi
Kaikki vahvavirta-asennukset on aina teetettävä sähköalan ammattilaisella. Itse voit asentaa ainoastaan matalajännitteiset, 12 voltin puutarhavalaisimet. Tällaisia ovat esimerkiksi muuntajalla ja maapiikkiasennuksella varustetut valaisimet sekä valaisinsarjat.