Timo Pääsky

Eino Kastlunger, 7, pomppii hyppypallolla olohuoneesta kirjastoon ja takaisin. Pikkuveli Kalle, 4, juoksee kiljuen perässä. Kirjaston suuren ruokapöydän ääressä kahvia hörppivät isoisoäiti Ulla Sundqvist, 73, isoäiti Tiina Pitko, 55 ja äiti Iiris Mikkilä, 33 seuraavat poikien menoa hieman hymyillen. On sunnuntai, ja melkein kaikki ovat paikalla espoolaisessa neljän sukupolven kodissa. – Parasta tässä asumisjärjestelyssä taitaa teille olla lastenhoidon automaattisuus, Tiinan puoliso Tapani Mikkilä, 60, murjaisee tyttärelleen Iirikselle puoliksi vitsillä. – No onhan se kieltämättä uskomatonta, että voin vain sanoa lähteväni käymään jossain, eikä sen kummemmin tarvitse järjestellä lastenhoitoa, Iiris myöntää. Tiina ja Ulla ja Ullan aviomies Antti Salminen, 68, nyökyttelevät vieressä. Heidän mukaansa on arvokasta päästä seuraamaan poikien elämää, kasvua ja kehitystä joka päivä, ihan läheltä. – Me katsomme kyllä perään, kun niin sovitaan, mutta kaikille on selvää, että kasvatusvastuu on Iiriksellä ja Tonella, Tiina tähdentää ja viittaa Iiriksen puolisoon. Yksi omakotitaloasumisen riemuista on oma mönkijä, Tapani Mikkilä myhäilee. Koko yhdeksän hengen porukka on asunut saman katon alla vuoden ajan. Iiris ehdotti yhteenmuuttamista lokakuussa 2018. Innoituksen ideaan hän sai isältään Tapanilta, joka haaveili jo viisi vuotta aiemmin vanhan koulun ostamisesta koko suvun kodiksi. – Tapanin suunnitelmat tulivat väärään aikaan. Kävin silloin läpi syöpähoitoja enkä jaksanut miettiä muuttoa. Päällimmäinen ajatus oli, jaksanko kävellä sohvalta vessaan, Tiina puuskahtaa. Iiris sen sijaan otti asian puheeksi juuri oikealla hetkellä. Tiinan ja Tapanin kerrostaloasunto oli käynyt liian suureksi vanhimpien lasten muutettua kotoa. Lisäksi nurkan takana odotti putkiremontti. Iiriksen ja Tonen rivitalokoti taas oli jäämässä perheelle liian pieneksi, mutta Espoon asuntojen korkeat hinnat hirvittivät. Myös Ulla ja Antti olivat valmiita hyppäämään mukaan. Alkoi sopivan kodin metsästys. Kriteerit olivat tiukat: huoneita piti olla riittävästi, ja asunnon täytyi olla yksikerroksinen, jotta kulku olisi helppoa rollaattoriin tukeutuvalle Ullalle. Iiris oli tarkka sijainnista – poikien piti päästä jatkamaan tutussa päiväkodissa. Pariskunnat kävivät katsomassa eri kokoonpanoilla alle kymmentä suurta omakotitaloa. Sopiva löytyi Espoon Nöykkiöstä. WSOY:n entisen toimitusjohtajan vuonna 1965 edustuskodiksi rakentama valkoinen tiilitalo täytti kaikki vaatimukset. Bonuksena oli vielä saunaosasto uima-altaineen. Huhtikuussa 2019 koitti muuttopäivä. – Tavaraa oli aivan järkyttävästi. Sohvat nostimme olohuoneeseen pystyasentoon, sillä muutoin ne eivät olisi edes mahtuneet sisään, Tiina muistelee. – Muuttovaihe oli kyllä tosi huonosti suunniteltu, Tapani myöntää. Alkoi armoton tavaran karsiminen. Kolmesta kahvinkeittimestä valittiin käyttöön se paras. Kuluneimmat sohvat vietiin jäteasemalle. Moni tavara löysi uuden kodin Facebookin annetaan-ilmoitusten kautta. Iiriksen juuri eronnut ystävä sai uuteen kotiinsa paljon käyttötavaraa. Pahin vääntö syntyi tauluista. – Tauluja oli tosi paljon, ja minua alkoi ahdistaa. Tuntui kuin olisin jossain vanhojen ihmisten kodissa, eikä meidän perheemme näkyisi täällä missään. Otimme aikalisän ja veimme taulut varastoon. Sittemmin olemme ottaneet niitä harkiten esille. Se oli hyvä ratkaisu, Iiris kertoo. Keittiö saisi olla suurempikin. Tone Kastlunger valmistaa kasvislasagnea koko porukalle. Einolla ja Kallella on yhteinen huone, josta leikit levittäytyvät joskus muuallekin. Äiti Iiris on päässyt mukaan pelaamaan Unoa. Tone leikkaa keittiössä munakoisoa. Pian kasvislasagne sujahtaa uuniin. Suuresta vuoallisesta riittää kaikille. Neljän sukupolven kodissa ei ole tarkkaan sovittua työnjakoa. Esimerkiksi siivousvuoroja ei ole. – Siivouspäivät tai -vuorot olisivat stressaavia. Tarkoitus on, että kukin korjaa omia jälkiään. Tästä ei ole tullut mitään ongelmaa, Ulla vakuuttaa. Ruoanlaittokin sujuu joustavasti. Keittiön seinällä olevalle taululle voi raapustaa muille tiedoksi, jos aikoo laittaa ruokaa. Syödä saa, jos haluaa. Yleensä kaikki istuvat saman pöydän ääreen aterioimaan viikonloppuna, silloin tällöin arki-iltaisinkin. Tavallisesti keittiössä häärii joko Ulla, Tiina tai Iiris. Myös Tone ja Tapani kokkaavat silloin tällöin. – Ennen muuttoa Ulla pelkäsi, että hän joutuu piiaksi ja tekemään kaikkien ruoat. Nyt häntä saa lähes pyssyn kanssa ajaa pois keittiöstä, Tiina naurahtaa. Neljän sukupolven kodin asukkaat ovat kaikki harvoin paikalla yhtä aikaa. Kuvassa Tea, 17, (toinen vas. ylärivissä), hänen vieressään vasemmalla Tapani, 60, ja oikealla Iiris, 33, Antti, 68, olkapäillään Eino, 7, ja vieressä Iiriksen puoliso Tone, 41, olkapäillään Kalle, 4. Edessä istuvat isoisoäiti Ulla, 73, ja Tiina, 55. Neljän sukupolven talossa ei vääntäydytä väkisin yhteiseen ruokapöytään. Joskus aikataulut kuitenkin natsaavat, ja sama ateriahetki sopii kaikille. Asumismenot 310 neliön omakotitalossa ovat yhteensä alle 1000 euroa kuussa. Vessoja talossa on kaksi. Talosta löytyy myös sauna, kodinhoitohuone, kylpyamme, ulkovarasto, autotalli ja piha. Ruokailutottumuksissa sukupolvien erot näkyvät selvästi. Iiris hämmästyi aluksi, kun jääkaapin ja kylmiön hyllyt notkuivat lihaa ja makkaraa. Tofut ja Mifut olivat jääneet kauppaan. – Yksi yhteenmuuton positiivisista puolista on ollut oman ruoka-ajatteluni nyrjäyttäminen. Ruokavalioni on täällä muuttunut kasvisvoittoisemmaksi, Tiina kertoo. Ruokakulut asukkaat jakavat yhdessä. Kaikki maksavat taloyhtiön tilille kuukausittain 150 euroa per henki. Tilille kertyneestä 1350 eurosta maksetaan ruokaostosten lisäksi asumiskulut kuten vesi- ja jätemaksut, sähkö, lämmitys ja pienet huoltotyöt. Kenenkään asumismenot eivät ole aiemmasta ainakaan lisääntyneet, pikemmin päinvastoin. Talo on aikuisten yhteisomistuksessa. Asunto-osakeyhtiöstä puolet kuuluu Iirikselle ja Tonelle, neljäsosa Tiinalle ja Tapanille ja neljäsosa Ullalle ja Antille. – Espoon hinnoilla emme ilman tällaista asumisratkaisua olisi mitenkään päässeet nauttimaan omakotiasumisen riemuista. Ei olisi omaa pihaa ja omenapuita, Tapani huomauttaa. Aikuiset sopivat tarkkaan harkiten omistusjärjestelyistä ja kustannusten jaosta ennen kaupantekoa. Kaikille oli selvää, että yhteisestä kodista lähteminen ei onnistu noin vain. Omaa osuuttaan ei voi myydä ulkopuolisille. Ratkaisu oli lopullinen. – Ei tämä kuitenkaan ansalta tunnu vaan jotenkin rauhoittavalta, Tiina huomauttaa. Iiris puolestaan lisää, että ison talon myyminen ilman mutkikasta omistuskuviotakin olisi hankalaa. – En koe tätä ongelmaksi. Jos muutoksia tarvitaan joskus, asiat kyllä järjestyvät. Ison talon voi jakaa vaikka useammaksi asunnoksi, hän pohtii. Isoisoäiti Ulla Sundqvist viihtyy puolisonsa Antti Salmisen kanssa omassa huoneessaan. Puuhaa riittää pienissä käsitöissä. Nyt korjattavana on poikien nalle. Lasten lempipaikka kotona on selvä: se on uima-allas. Altaan kyljestä löytyy saunaosasto. Vuosi muuton jälkeen kaikki ovat kotiutuneet ja löytäneet paikkansa. Arki rullaa jo rutiinilla. Arkisin ensimmäisenä töihin lähtee Tapani. Hän sulkee ulko-oven perässään viimeistään kello seitsemän. Pojat heräilevät suunnilleen samaan aikaan. Iiriskin nousee silmät ristissä keittämään kahvia. Tone herää seuraavaksi ja vie lähtiessään pojat päiväkotiin – kevään korona-aikana hekin ovat jääneet kotiin. Viimeisenä keittiöön kömpivät eläkeläiset: Tiina, Ulla ja Antti. Kahvi odottaa termoskannussa. – Me puuhailemme täällä kaikenlaista, jos emme ole asioilla. Siivoamme, ripustamme pyykkiä, katsomme televisiota, luemme, Tiina listaa. Silloin tällöin aikuiset istuvat alas sopimaan yhteisistä asioista kuten hankinnoista tai remonteista. Viikkokokouksia ei kuitenkaan ole. – Ehdotin säännöllisiä istuntoja, mutta ne eivät tuntuneet kenestäkään luontevilta. Nyt juoksevat asiat hoituvat Whatsappissa viestitellen, Iiris kertoo. Ristiriitoja syntyy neljän polven talossa siinä missä kaikissa muissakin perheissä. Ongelmat ratkeavat puhumalla. – Jos joku painaa, niin se pitää sanoa. Toisten ajatuksia ja tuntemuksia ei voi arvuutella, Tiina sanoo. Pohjois-Italiasta koitoisin oleva Tonelle ylisukupolvinen asuminen on tuttua. Hänen lapsuudessaan samassa talossa asuivat myös isovanhemmat ja täti perheineen. – Minusta appivanhempien, Ullan ja Antin kanssa asuminen on helppoa. He ovat kaikki niin rauhallisia, hän sanoo. Tiinaa Tonen arvio vain naurattaa.