Haullasi “” ei löytynyt yhtään osumaa

Tarkista hakusi ja poista mahdollisia rajausehtoja

Meidän Talo

Multapenkin muuttaminen rossipohjaksi – näin riskirakenteesta päästään remontilla

Multapenkin muuttaminen rossipohjaksi – näin riskirakenteesta päästään remontilla

Multapenkkialapohjia löytyy edelleen vanhoista taloista. Näissä alapohjan täytteissä saattaa pesiä mikrobiarmeija, mutta riskirakenne on mahdollista korjata.
Teksti Timo Pääsky
Kuvat A-lehtien kuva-arkisto, Grafiikka Eric Leraillez

Multapenkkialapohja on maassamme vanhin varsinainen perustustapa. Ennen sen käyttöönottoa hirsitalot olivat maalattiallisia ja seinien alushirretkin rakennettiin suoraan maata vasten. Vähitellen alushirret alettiin nostaa matalien nurkkakivien varaan ja lattiat tehdä maan yläpuolisina puulattioina. Seuraava askel oli korotettujen kivijalkojen tekeminen.

Multapenkkialapohjan alimmat hirret eli multiaishirret ovat tavallisesti kostuneet ja lahonneet ainakin pinnastaan. Sama koskee lattianiskoja eli juoniaisia ja mahdollisesti myös alimpia seinähirsiä. Multavalli voi lisäksi kätkeä sisälleen jyrsijöiden onkaloverkoston.

Multapenkkiä tukevat hirsikehikon sisäpuoliset multiaishirret, yhdestä kolmeen hirsikertaa, ja joskus myös kiviseinämät. Alapohjassa lattialankkujen alla on avoin kellarimainen keskitila, joka on lämmennyt asumisen ja maan lämmön vaikutuksesta.

Vaikka multapenkkiä on ainakin toisinaan suojattu sade- ja sulamisvesiltä savikerroksella, vettä on silti päässyt nousemaan maasta kapillaarisesti. Multapenkki ei kuitenkaan ole ollut jatkuvasti märkä.

Kivijalan sisällä oleva multapenkkialapohja on juntattu hirsikehikon alimpia seinähirsiä vasten.

Multapenkin ongelmien syyt remonteissa

Multapenkin alkuperäinen toimivuus perustui suurelta osin tuuletukseen, joka järjestettiin alapohjan keskiosaan multapenkin läpäisevillä, yleensä laudoista kyhätyillä tuuletusputkilla. Kun multapenkin kosteus lisäksi pääsi haihtumaan lattialankkujen väleistä yläpuoliseen huonetilaan, vallin keskiosa pysyi kuivana ja sen myötä paljolti muukin alapohjatila.

Ongelmia on tullut vastaan, jos alapohjaan on tehty lämmöneristys koolauksilla, tuuletusputket on tukittu, lattialankkujen päälle on asennettu tiivis pintamateriaali tai huonetilan lämmittäminen on lopetettu. Tällöin alapohjatilan kosteus on alkanut kohota ja laukaissut homeen tai lattiasienen kasvun.

Aiemmilla vuosikymmenillä multapenkkirakenteita on korjattu niiden toimintaperiaatetta ymmärtämättä, ja alapohjiin on tullut kosteusvaurioita.

Jos multapenkkirakenne halutaan säilyttää, sen eloperäiset eristeet korvataan soralla tai kevytsoralla. Luonteva korjaustapa multapenkille on sen muuttaminen tuulettuvaksi alapohjaksi. Korjauksen toteuttaminen vaatii tarkan suunnittelun ja ammattitaitoiset tekijät.

Ellei vanhaa kivijalkaa haluta säilyttää, se lamelloidaan eli puretaan osa kerrallaan. Purettava nurkka on aina tuettava, ettei talon runko pääse notkahtamaan. Nurkka voidaan tukea tunkeilla kahdesta pisteestä seinän alta.

Uudet anturat tehdään valamalla tai käyttämällä anturaharkkoja. Anturat perustetaan tasaussorakerroksen päälle ja ne sijoitetaan routarajan alapuolelle eli vähintään 50 senttimetrin syvyyteen anturan yläpinnasta mitattuna. Uusi sokkeli muurataan harkoista.

Multapenkkialapohjan täytteinä on multaa, sammalta ja savea. Tuohta on käytetty kosteuseristeenä.

Tuulettumaton alapohja kuntoon

Rovaniemeläisellä rakennusinsinööri Heikki Luiro muistaa alapohjaremontin, jossa täyttyi multapenkkirakenteen kaltaiset ominaisuudet. 30–50 sentin korkuiselle luonnonkivijalalle perustetussa hirsitalossa oli matala tuulettuvaksi tarkoitettu alapohja.

– Alapohjan lämmöneristeenä oli paksusti kunttaa ja hiekkaa, jopa 60 sentin kerros. Sitä kannattelivat alapuoliset lankut osittain maanvastaisina. Perustuksen kiviladelma oli vielä tiivistetty ulkopuolelta laastilla ja tuuletusaukot puuttuivat, joten alapohja ei tosiasiassa tuulettunut lainkaan, rakennusinsinööri selvittää.

Luiro suunnitteli uuden lattiarakenteen puolet alkuperäistä ohuemmaksi, kertopuiset kannattajapalkit eli vasat mittaan 51 x 260 mm ja niiden jaotuksen 600 milliin. Palkkien päiden lovien tuli asettua hirsiseinään kiinnitettyihin soiroihin. Alapuolisen laudoituksen hän päätti korvata levytyksellä, joka toteutettiin homesuojatulla, 17 millin paksuisella OSB-katevanerilla. Levyt piti asentaa tiiviisti palkkien väliin. Katevanerilevyjen kannattajiksi kertopuupalkkien alapintoihin rakennusinsinööri määritti kestopuiset tukilaudat. Vanerilevyjen ja selluvillakerrosten väliin tuulensuojaksi piti asentaa rakennuspaperit ehdottoman tiiviisti. Lattian pinnoitteeksi hän määritti 28 x 95 millin puulankut ja niiden alle höyrynsuluksi ilmansulkupahvin huolellisesti lattiasta seinille taiteltuna. Alapohjan kuivien olojen ja hyvän tuuletuksen varmistamiseksi Luiro suunnitteli sokkelin läpi vietäväksi kahdeksan V110-tuuletusputkea niin, että ne tekevät ulkona 90 asteen mutkan ylöspäin seinien ulkopintoihin tuettuina.

Korotus ryömintätilaan

Purkutyön määrä yllätti. Miehet uurastivat aamusta iltaan suunnilleen viikon ajan. Purkumateriaalia kertyi kuusi vaihtolavallista. Ihme sinänsä, että kosteuden ja lämpimyyden tuhot olivat vähäiset. Läpilahoja paikkoja ei tullut vastaan lainkaan.

Alapohjan purun jälkeen maapohjasta poistettiin 10-15 senttimetrin hiekkakerros, joka sisälsi orgaanista ainesta, tiilimurskaa ja kiviä. Sen ja ohuen lattiarakenteen ansiosta alapohjaan laajeni noin 60 sentin korkuinen tuuletustila.

Seinähirsien kengittämiseltä vältyttiin, sillä niiden lahojen kohtien pois veistäminen riitti.

Alapohjaremontin hinta purkutöineen oli noin 25 000 euroa. Samassa yhteydessä taloon muurattiin uusi tulisija ja korjattiin myös seiniä.

Havainnekuva rossipohjasta eli tuulettuvasta, ryömintätilaisesta alapohjasta.

Kova puu kelpaa yhä käyttöön

Jos talossa olisi ollut aito multapenkkialapohja, Heikki Luiro olisi valinnut korjaustavaksi saman eli rakenteen muuttamisen tuulettuvaksi alapohjaksi.

Hän antaa ymmärtää, että olipa kyseessä multapenkkialapohja tai rossipohjarakenne, rakenteiden purun ei tarvitse olla yltiöhenkistä.

– Kova, terve puu kelpaa käyttöön jatkossakin. Sen pintaa voidaan poistaa veistämällä tai hiekkapuhaltamalla ja käsitellä pinta homeenestoaineella.

Luiro muistuttaa, että lattialankut on hyvä merkitä purkuvaiheessa, jotta ne saadaan takaisin samoille sijoilleen. Ennen purkua ja sen aikana rakenteita kannattaa dokumentoida kuvaamalla.

– Toisinaan lankut ovat vääntyneitä ja rikkoutuvat irrotettaessa, jolloin niistä on pakko luopua.

Tarpeen mukaan ulkoseinien alushirret kengitetään ja vaihdetaan lattialankut, lattianiskat sekä multiaishirret.

Maapohja kuivaksi

Multapenkkialapohjan tavoin rossipohja on kostumiselle altis rakenne, joka homehtuu herkästi ilman riittävää tuuletusta.

¬ Vähintäänkin tuuletusaukkojen ja -putkien auki pitämisestä on huolehdittava molemmissa alapohjatyypeissä, Luiro muistuttaa.

Rossi- ja multapenkkialapohjiin on saattanut kertyä rakennusvaiheessa laudanpätkiä ja muuta rakennusjätettä. Korjattaessa on varminta poistaa saastunutta maanpintaa 10–15 senttimetrin syvyydeltä. Rakennuksen keskikohdilta tulee olla kaatoa ulkoseiniä kohti, jotta vesi ei lätäköidy alapohjatilaan. Jos tontin maalaji on savea tai muuta tiivistä maa-ainesta, maanpinta peitetään suodatinkankaalla ja runsaan 20 senttimetrin kerroksella pestyä sepeliä tai Leca-soraa.

Asuinrakennukseen tulee myös rakentaa tai kunnostaa salaoja- ja sadevesijärjestelmät kaivoineen. Samassa yhteydessä kannattaa huolehtia routaeristyksestä.

Alapohjaan on oltava kulkureitti, jotta sen kuntoa voidaan seurata. Ryömintätilaa on viisasta käydä silmäilemässä vähintään puolivuosittain ja mieluiten kerran jokaisena vuodenaikana.

Grafiikkalähteet: Pohjois-Pohjanmaan korjausrakentamiskeskus ja Vilpe

Julkaistu: 15.5.2018