Valesokkelirakenteessa perustamistaso on niin alhaalla, että puurungon alaosat jäävät jopa rakennuksen ulkopuolista maanpintaa syvemmälle. Maaperän kosteus pääsee talon reuna-alueilta ja alapuolelta betonin kautta rakenteeseen ja tuhoaa ulkoseinän alaosan puurunkoa sekä lämmöneristystä.

Valesokkelin tunnistaa helposti siitä, että ulko-oven alareuna ulottuu 20–40 cm sokkelin yläpinnan alapuolelle.

Rakennusterveysasiantuntija Tapani Moilasen mukaan valesokkelirakenteen puutteet ja haitat ovat paljastuneet vähitellen, kun asukkaiden terveyshaittojen syitä on selvitelty.

– Koneellisen poistoilmanvaihdon käyttöönotto vain huononsi tilannetta. Kun tuloilmanvaihto puuttui, epäpuhdasta korvausilmaa tuli sokkeli- ja seinärakenteiden rakojen kautta sisätiloihin ja asukkaiden oireilu lisääntyi entisestään.

Perustuksen ja alapohjan puutteet ovat oma lukunsa. Savi- ja humusmaaperästä hiekkatäyttöön nouseva vesi on kostuttanut betonilaattaa ja seinän alaosaa.

Maaningalla sijaitsevan rakennus- ja saneerausliikkeen vetäjä Teuvo Korhonen on puolestaan todennut, että vaurioiden aiheutumistavat ovat noudattaneet samaa kaavaa.

– Lisäksi rakenteiden kuivumista on haitannut se, että tiiliverhouksen ja tuulensuojan välissä ei ole tuuletusrakoa tai jos on, se on alaosastaan täynnä muurauslaastipurseita. Myös tiilien väliset tuuletusaukot puuttuvat verhouksen alaosasta. Virheillä ja puutteilla on pilattu tuulensuoja, seinän alaosan rakenteet, sokkelin lämmöneristys ja lopuksi asunnon sisäilma.

Valesokkelin yleisin korjausmenetelmä on sokkelirakenteen korotus kevytbetoniharkoilla, betonivalua käytetään harvoin. Uusin tulokas on patentoitu Termotuote-menetelmä, joka koostuu teräskengästä ja Finnfoam-eristepalkista. Korhosen mukaan menetelmän valinnassa korostuu korjauksen edullisuus mutta myös nopeus.

 – Materiaalikustannusten kannalta halvinta on valaa koroke betonista, sitten tulee harkkokorjaus ja kalleimpana teräskenkä. Nopeusjärjestys on päinvastainen. Muottiin valetun betonin kuivuminen vie viikkoja, ellei käytetä kallista pikasementtiä.

Mittava valesokkelin korjaus aloitetaan yleensä ulkopuolen laajalla sadevesijärjestelmä- ja salaojaremontilla.  Sisäpuolella puretaan seinän sisäpintalevytys normaalisti kokonaan ja lämmöneristys tuulensuojalevyineen vähintään metrin korkeudelle asti. Työ jatkuu puurakenteiden purkamisella sekä vanhan sokkelirakenteen puhdistuksella ja korottamisella. Lopuksi rakennetaan uusi seinärakenne.

Tapani Moilanen kertoo esimerkin harkoilla toteutetusta valesokkelin korjauksesta. Siinä kohteena oli tyypillinen 1960-luvun lopun tiiliverhottu talo, jossa kosteus oli siirtynyt perustuksen kautta kapillaarisesti ja vaakasuunnassa rakenteisiin. Alapohjarakenteena on alapuolelta lämmöneristetty maanvarainen laatta, joka oli verraten kuiva muovikalvon ja polystyreenieristeen ansiosta. Puurungon alajuoksu oli maanpinnan tasossa sokkelia vasten. Ulkoseinän sekä alapohjan epätiiviin liittymän takia alajuoksu oli kosketuksessa hiekkatäyttöön.

Paitsi että kivijalan sokkelihalkaisun mineraalivillaeriste oli märkä, puurungon vaakajuoksu oli lahonnut ja homevaurioitunut. Myös seinän lämmöneristys ja tuulensuoja olivat alaosastaan kosteat ja homeessa. Tiiliverhouksen ja tuulensuojan välinen tuuletusrako oli liian kapea ja tukittu muurauslaastilla.

Talon ulkopuolella korjaajat avasivat kaivannon ja asensivat anturan tason alapuolelle uudet salaoja- ja sadevesijärjestelmien putkitukset. Salaojaputki sai ympärilleen 8–16 millin sepeliä ja suodatinkankaan.

Anturan nurkkaan tuli viistevalu ja kivijalan pintaan patolevy. Kaivanto täyttyi salaojasoralla ja täytön yläosaan tuli viistosti routaeriste. Lopuksi varmistettiin pintamaan riittävä kaltevuus, noin 15 senttimetriä kolmen metrin matkalla.

Valesokkelin purku on homekorjauksen alaista työtä, sillä mikrobit leviävät helposti remontin aikana. Talon sisätilojen suojaamisen, osastoimisen ja alipaineistamisen jälkeen korjaajat poistivat seinien sisäverhouksen, höyrynsulut, lämmöneristeet ja tuulensuojat. Yläpohjan höyrynsulkua jätettiin jäljelle sen verran, että se voidaan liittää seinän uuteen höyrynsulkuun. Lattiasta poistettiin muovimatot ja jyrsittiin sen liimat pois.

Ulkopuolella työ jatkui sillä, että tiiliverhouksen kahdesta alimmasta kerroksesta avattiin joka toisen tiilen pystysauma ja niistä poistettiin laastipurseet. Kantavan pystyrungon korjaajat tukivat maanvaraiseen laattaan.

Runkotolpat katkaistaan suunnitelman mukaiselta korkeudelta. Tolppien alaosat ja vanha alajuoksu poistetaan.

Ennen sokkelin korotusta sen ylä- ja sisäpintojen on oltava täysin kuivia ja puhtaita. Puhdistus tehdään hiomalla tai jyrsimällä.

Jos kivijalkaan on tehty sokkelihalkaisu estämään kylmän ilman tunkeutumista perustukseen, vanha kova mineraalivillaeriste on saatava raosta pois. Kuiva pystyrako täytetään kahdessa erässä melko ylös asti polyuretaanivaahdolla. Täytön kuivuttua sen pinta leikataan perusmuurin tasoon.

Harkkokorjauksessa kiinnitys- ja muurausvaiheet ovat vaativia. Kevysoraharkot saavat tuekseen kierretangot, joiden toiset päät injektoidaan sokkeliin. Harkot sidotaan toisiinsa laastilla. Harkon ja kivijalan sekä harkon ja uuden alaohjauspuun väliin tulee kumibitumikermit. Ulkopintaan liimataan EPS-eristelevy niin, että sen ja sokkelin väliin jää vähintään 20 millimetrin rako, joka täytetään uretaanivaahdolla.

Termotuote-korjauksessa teräskengät ujutetaan vasaralla naputellen oikean mittaisiksi sahattujen runkotolppien alle. Kenkään ruuvataan kiinni ulompi liitososa niin, että se tukee korokeliitosta. Kengät kiinnittyvät propuilla kivijalkaan ja niiden väliin tulee vaakasuuntaisesti ja uretaanilla tiivistettynä Finnfoam-eristepalkit eli Termopalkit. Niillä  lämmöneristyksen U-arvo saadaan paremmaksi kuin muilla vaihtoehdoilla.

Jutun pääkuva: Lamox