Mistä ongelmat johtuvat?
Jyrkkälappeisen käkikellokaton lappeensuuntaiset yläpohjan eristeet ovat tuulettuneet huonosti. Syynä on nykymittapuun mukaan liian kapea, jopa alle 50 millin suuruinen, tai täysin ummessa oleva tuuletusrako. Myös pitkähkö tuuletusmatka kaltevuudeltaan 1:1 harjakaton alaräystäältä harjalle on heikentänyt tuuletusta. Niinpä yläpohjarakenteiden kosteus- ja homevauriot ovat olleet tavallisia.
Käkikellokaton tuuletus kuntoon
Jotta käkikellokaton lämmöneristeet tuulettuisivat ja kuivuisivat kunnolla, alaräystäillä on oltava kylliksi tuuletusaukkoja sekä vesikaton aluskatteen ja tuulensuojalevyn välissä riittävä tuuletusrako. Jos harjan alapuolella on tuuletuskäytävä, talon päätykolmioiden yläosaan tarvitaan lisäksi poistoilma-aukot eli tuuletusritilät.
Tavoite on, että ilma virtaa alaräystäiltä sisään tuuletusrakoon ja nousee painovoimaisesti harjalle, josta se poistuu päädyistä tai harjalta ulos. Silloin lämmöneristys ei ole liian liki vesikatetta eikä tuuletusväylä muutoinkaan tukossa vaikkapa runsaan lisäeristyksen takia.
Jos asiat eivät ole reilassa, täytyy vinon yläpohjan virheet ja vauriot korjata. Se tarkoittaa yleensä vesikaton ja yläpohjan rakentamista uudelleen. Toisinaan voi kuitenkin riittää pienempikin remontti.
Käkikellotalon vinon kattorakenteen toimintamekanismi on tuttu Anssi Laukkariselle, Tampereen teknillisen yliopiston (TTY) tohtorikoulutettavalle. Hän on tutkinut pientalojen tuulettuvien yläpohjien lämpö- ja kosteusteknistä käyttäytymistä.
Yläpohja voi tuulettua hyvin tai heikosti. Anssi Laukkarisen mukaan ratkaisuissa on eroja sekä käkikellotalojen että niiden rintamamiestalojen kesken, joissa ullakko on remontoitu asuinkäyttöön.
– Valtaosassa yläpohjan kosteusvaurioita pääsyntipukkina on sade- tai sulamisveden vuotaminen vesikatteessa olevan reiän tai sauman läpi rakenteeseen. Lisäksi vaurioita aiheutuu sisältäpäin, kun lämmöneriste pääsee kostumaan siihen tunkeutuvasta vesihöyrystä eli diffuusiosta sekä ilmavuotojen kuljettamasta vesihöyrystä.
Asukkaat huomaavat mahdollisen yläpohjan kosteusvaurion rakenteiden värjäytymisestä ja hometäplistä, sisäilman hajusta ja viimeistään terveysoireista.
Ulkopuolinen korjaus
Anssi Laukkarinen pitää tärkeänä, että yläpohjaremontin suunnittelussa huomioidaan kaikki syy- ja seuraussuhteet sekä edut ja haitat. Korjausta on syytä arvioida myös rakenteiden pitkän aikavälin kosteusteknisen toimivuuden ja turvallisuuden sekä kustannusten kautta.
– Vaurion ohella on aina korjattava sen aiheuttanut mekanismi, kuten vesihöyryn pääsy rakenteeseen.
Yläpohjan remontti etenee tavallisesti niin, että korjaajat purkavat ensin vesikaton sekä vaurioituneet eristeet ja koolaukset. Sitten he tarkastavat rungon ja uusivat sen lahonneet kohdat. Sen jälkeen vuorossa on rakenteiden puhdistus mekaanisesti mikrobeista ja muista epäpuhtauksista ja lisäksi vielä rakenteiden desinfiointi. Lopuksi seuraa yläpohjan rakentaminen uudelleen. Jos vesikatteen tekninen käyttöikä päättyy lähivuosina, se uusitaan remontin yhteydessä.
Jos vesikatteen alapuolinen tuuletusrako on ollut kapea, korjaajat nostavat kattoa korokkeilla sen verran, että hyvä tuuletus järjestyy. Tuuletusraon tulee olla kohteen ja käytettävän lämmöneristeen mukaan 50–100 millimetriä.
Laajemmassa remontissa yläpohjaa puretaan myös huonetilojen puolelta eli alhaalta ylöspäin, jotta voidaan asentaa uusi tiivis höyrynsulku. Työ vaatii riittäviä limityksiä, saumojen teippausta ja puristusta sekä läpivienneissä läpivientikappaleita ja tiivistystä massalla.
Jos katolla on vain yksi vähäinen vuotokohta eikä lämmöneristeissä todeta haitallista mikrobikasvustoa, voi korjaus supistua pistemäiseksi. Sekin on mahdollista, että yläpohjan rakenne korjataan sisäsuunnasta levytystä purkamalla. Tällöin kosteusvaurion syynä on ollut sisäilman vuoto tai vesihöyryn diffuusio.
Korjaustavan valinnassa on hyvä ottaa huomioon rakennuksen käytöstä aiheutuva kosteuskuorma.
– Iso lapsiperhe tuottaa sisäilmaan paljon enemmän kosteutta kuin vaikkapa vanhempi pariskunta kaksistaan. Jos asunnon kosteuskuorma on kevyt, voi korjaukseksi riittää se, että vesikatteen tarkastamisen ja paikkaamisen lisäksi varmistetaan katteen alapuolinen tuuletus ja yläpohjarakenteen ilmatiiveys.
Kun kosteuskuorma on suuri, yksi vaihtoehto on laittaa kattokannattajien väleihin solumuovieristelevyt ja tiivistää saumat polyuretaanivaahdolla. Silloin ei tarvita erillistä höyrynsulkua.
Eriste jatkaa puun kestoikää
Anssi Laukkarisen mukaan hankalasti vaihdettavat yläpohjan kantavat puurakenteet säilyvät kunnossa pidempään, jos ne saadaan ulkoilmaa lämpimämpiin olosuhteisiin. Parempi kosteustekninen turvallisuus aiheutuu suhteellisen kosteuden pienenemisestä.
Anssi Laukkarinen suosittelee, että kattokannattajien ulkopuolelle asennetaan vesihöyryä hyvin läpäisevä lämmöneriste, kuten puukuitulevy tai kova mineraalivillalevy. Solumuovieristettä siellä ei pidä käyttää, koska se muodostaa höyrynsulun kylmää ulkopintaa vasten.
– Lämmöneristeillä kuten muillakin materiaaleilla on erityispiirteensä, jotka tulee ottaa korjauksen suunnittelussa tarkoin huomioon.
Esimerkki vanhasta rakenteesta:
1. Mineriittikate 2. Ruoteet 3. Polystyreenilevy (styrox) 4. Mineraalivilla 5. Vuotava höyrynsulku ja sisäverhouslevy 6. Puru/kutterilastu
Korjattu rakenne:
1. Profiilipeltikate 2. Ruoteet 3. Aluskate 4. Korotusrmat/tuuletusrako 5. Tuulensuojalevy 6. Mineraalivilla 7. Polyuretaanilevy (alapinnassa kipsilevy)
Käkikellotalon yläpohjassa jäätä
Joensuulainen rakennusinsinööri Miika Natunen kertoo erään käkikellotalon yläpohjakorjauksesta. Kattolappeiden tuuletus perustui Vartti-katteen aaltokohtiin. Yläpohjan vinot katto-osuudet olivat talviaikaisen kuuran, jään ja kondensoituneen kosteuden takia tuhoutuneet täysin. Kattotuolien väleihin laitetut, virheellisesti ehkä tuulensuojalevyiksi tarkoitetut styroksit olivat tiputelleet kondenssivettä alapuoliseen villaeristykseen. Kosteusrasitusta lisäsi vielä sisäilman kosteuden kulkeutuminen yläpohjaan, sillä höyrynsulut vuotivat pahasti.
Riskianalyysin ja tarkan suunnittelun jälkeiset tositoimet alkoivat asunnon ylipaineistamisella ja mittavalla purkutyöllä. Sinänsä ehjä, mutta käyttöikänsä hännillä ollut mineriittikatto mustuneine ruoteineen poistettiin, samoin homeinen lämmöneristys. Paikalleen jäi kuiva kattovasa, jonka remonttimiehet puhdistivat mekaanisesti eli harjaamalla.
Korotus nosti uuden konesaumatun peltikaton aluskatteineen reilut 100 milliä aiempaa ylemmäs. Kunnollisen tuuletusraon alapuolelle korjaajat laittoivat tuulensuojalevyn ja sen alle villaeristyksen. Eristekerroksen alle korjaajat asensivat polyuretaanieristeisen sisäpintalevyn, jolla toteutui samalla tiivis höyrynsulku. Lisäksi talon päätyihin asennettin tuuletusritilät.
Käkikellotalo sai nykyaikaiset toimivat rakenteet ja talosta tuli asumiskelpoinen.
