Maku

Kokoa kulhoon, piilota pastaan – 10 täydellistä tähderuokaa, joihin upotat jääkaapista löytyvät jämät jokaista känttyä ja kannikkaa myöten

Kokoa kulhoon, piilota pastaan – 10 täydellistä tähderuokaa, joihin upotat jääkaapista löytyvät jämät jokaista känttyä ja kannikkaa myöten
Kokosimme reseptit, joihin saat upotettua helposti edeltävältä päivältä ylijääneet tähteet, nuupahtaneet vihannekset ja kuivakaapin säilykepurkit. Kokeile esimerkiksi pastavuokia, trendikkäitä kulhoruokia ja sosekeittoja.
Julkaistu: 5.1.2021

Vältä hävikkiä hyödyntämällä tähteet. Voit suunnitella viikon ruokalistan siten, että saat käytettyä jämät seuraavan päivän ruokaan. Hävikkiruokapäivillä säästää paitsi rahaa myös aikaa. Pienet määrät tähteitä sujautat etätyöläisen lounaaseen tai tai eväsruoaksi.

1. Pastavuokaan uppoaa lähes mitä vain

Juustoisen pastavuoan täytteenä on paistetuista sienistä ja munakoisosta tehtyä muhevaa kastiketta ja tietenkin paljon juustoa.

Juustoinen pastavuoka on kätevä hävikin nielaisija. Siihen saa upotettua edellisenä päivänä keitetyn pastan, juustonkannikat ja nuupahtaneet yrtit. Lihapulla-uunipasta on mainio vaihtoehto ylijääneiden lihapullien hyödyntämiseen.

2. Paimenen paistos tekee jämämuusista herkkua

Paimenen paistos italialaisittain on kätevä kokata myös perunamuusijauhepussin lopuista.

Shepherd's pie eli paimenen paistos on mehevä laatikkoruoka, johon voi sujauttaa jäljelle jääneen perunamuusin. Paimenen paistos italialaisittain sopii myös tomaattien ja yrittipuskan jämien hävittämiseen, ja vegaaninen paimenen paistos haukkaa loput jääkaapin nuupahtaneet kasvikset.

3. Kulhoruoka – pyttipannun moderni versio

Sushikulho sopii esimerkiksi lounaaksi. Kulhon voi koota mistä tahansa kaapissa olevasta riisistä ja kasviksista.

Trendikäs kulhoruoka valmistuu kätevästi ylijääneestä riisistä tai ohrasta, kasviksista ja lihasta, kanasta, kalasta tai kasviproteiinituotteista. Sushikulho eli sushi bowl on hauska tapa nauttia sushin mausta ilman näpertelyä. Buddha bowliin taas uppoaa runsaasti kasviksia.

4. Sosekeittoon uppoavat kasvikset, kermat ja tuorejuustot

Parsakaali-kookoskeitto maustetaan aasialaisittain currytahnalla ja korianterilla.

Sosekeittoon sujahtavat jo hieman nahistuneetkin juurekset ja vihannekset. Myös kerma- tai tuorejuustopurkkien pohjat tai pakastevihannekset voi hyödyntää keittossa. Parsakaali-kookoskeitto on ruoka, johon saat käytettyä lisäksi jääkaappiin jääneen currytahnan lopun.

5. Paistettuna riisi saa jatkoaikaa – ja lisää makua

Paistettu riisi eli fried rice saa makua valkosipulista ja kalakastikkeesta ja rakennetta kananmunasta.

Paistettu riisi on täydellinen tapa käyttää edellispäivän keitetty riisi tai muut ateriajyvät. Paistamalla riisi saa myös lisää makua! Vegaaninen paistettu riisi-linssipata on ruoka, johon uppoavat puolestaan kuivakaapin linssitölkit.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Uusia ideoita ja inspiraatiota ruoanlaittoon! Tilaa suosittu Samassa liemessä -keittokirja tästä

SISÄLTÖ JATKUU

6. Pyttipannu on jämäruokien klassikko

Pyttipannu uunissa saa makua savuisesta espanjalaisesta chorizosta ja chilistä.

Pyttipannuun voi huoletta pilkkoa keitetyt perunat ja jämäkasvikset. Onko olemassa mitään, mikä ei uppoaisi pyttipannuun? Espanjalaishenkinen Pyttipannu uunissa valmistuu kätevästi ilman rasvakäryä ja hellaan ääressä vahtimista. Perinteinen pyttipannu kokataan kesällä tietysti muurikalla!

7. Minestronekeittoon uppoavat sekalaiset pastat

Minestronekeitto palvikinkulla on lautasella alle puolessa tunnissa.

Minestronekeitto onnistuu spagetin sijaan myös muiden pastapussien pohjallisista. Keittoa voi muunnella mielin määrin kasviksilla ja eri proteiininlähteillä. Koska viimeksi olet tehnyt tätä makoisaa keittoa?

8. Perunat ja marinoidut kasvikset maistuvat munakkaassa

Espanjalainen munakas saa täytteeksi perunoita, palvikinkkua ja kesäkurpitsaa.

Munakas on kotikokin luottoresepti. Espanjalainen munakas on täydellinen ruoka eilisten perunoiden hävittämiseen. Voit lisätä munakkaaseen myös viimeisiä vetelevät marinoidut kasvikset.

9. Suolainen pannukakku saa koko perheen hurraamaan

Herkullinen feta-kesäkurpitsapannari höystetään kotimaisella kesäkurpitsalla ja lehtikaalilla.

Suolainen pannukakku valmistuu niin kasviksista, sienistä kuin muistakin tähteistä ja maistuu takuulla koko perheelle! Ota testin esimerkiksi feta-kesäkurpitsapannari, kurpitsalla ja omenalla maustettua fetapannukakku tai janssoninpannari.

10. Lämpimät voileivät maistuvat aina

Lämpimät voileivät ovat vartissa valmiita. Kuorruta leipäviipaleet jauhelihalla ja paista lämpimät leivät ihaniksi uunissa!

Lämpimät voileivät ovat ruoka, jossa voit hyödyntää ihan kaiken: kuivahtaneet leivät, paistetun kalan, nuupahtaneet pinaatit tai vaikka eilisen juustokastikkeen. Monte Criston leipävuoka muuttaa lämppärit käteväksi vuokaruoaksi.

Kommentoi »