Oikaise puolivalmisteilla! 11 pikaista arkiruokaideaa
Ruoka
Oikaise puolivalmisteilla! 11 pikaista arkiruokaideaa
Aina kaikkea ei tarvitse (tai ehdi!) tehdä alusta alkaen itse. Puolivalmisteet ovat kiireisen kokin oikotie onneen. Kurvaa siis kotiin kaupan pakastealtaan ja säilykehyllyn kautta ja kokkaa herkullista punajuurikeittoa, lihapullapastaa tai vaikkapa pikaramenia. Nopeaa ja hyvää!
Julkaistu 12.1.2021
Meillä kotona

Hämmennä soppa pakastekasviksista

Kun kasviksia ei tarvitse pilkkoa, säästää monta tovia. Suuntaa siis kiirepäivänä kaupan pakastealtaalle. Samettinen, nopea kukkakaalikeitto syntyy pakastekukkakaaleista ja -pinaatista. Arkikokin loistotuote on myös valmis peruna-keittokasvissekoitus, joka löytyy niin ikään pakastealtaasta. Pyöräytä sekoituksesta esimerkiksi maukas jauhelihaminestrone.

Nopea kukkakaalikeitto saa värinsä pakastepinaatista.

Hyödynnä pikanuudelit keitoissa ja wokeissa

Pikanuudelit valmiine mausteseoksineen eivät ehkä maineella pröystäile, mutta niistä saa nopeasti maukasta arkiruokaa. Hyödynnä pikanuudeleita esimerkiksi kana-nuudelikeitossa, jota maustavat korianteri ja aurinkokuivatut tomaatit. Kokeile myös pikaista katkarapu-kasviswokkia – todellinen pikaruoka höyryää lautasilla kymmenessä minuutissa!

Kana-nuudelikeitto lämmittää kylmänä talvipäivänä ihanasti.

Sujauta valmiit lihapullat pastavuokaan ja kalapuikot nachopeltiin

Kukapa ei rakastaisi lihapullia, mutta arkena niitä ei aina ole aikaa pyöritellä. Herkullinen lihapulla-pastavuoka syntyy valmiista lihapullista – tämä ruoka saa lapset kiljahtelemaan riemusta! Veikeä perjantaiherkku taas on pakastekalapuikoilla höystetty kalapuikko-nachopelti, joka maistuu lime-ranskankerman kera.

Oikaisijan lihapulla-pastavuoka on vartissa valmis uuniin.

Höystä munakkaat ja pastat savulohella

Tuntuuko raa'an lohen käsittely arkena työläältä? Mitä loistavin vaihtoehto on kylmä- tai lämminsavulohi, jotka eivät kypsennystä kaipaa. Tarjoile savulohta esimerkiksi munakkaan kanssa – piparjuurituorejuusto tekee lohimunakkaasta ylellisen. Myös pasta rakastaa savulohta, testaa siis ainakin ravitseva lehtikaali-lohipasta sekä koukuttava lohicarbonara.

Piparjuurituorejuuston ja kylmäsavulohen yhdistelmä tekee lohimunakkaasta vastustamattoman.

Valmis grillattu broileri säästää kypsennyksen vaivalta

Kaupan valmiiksi grillattu broileri on kiireisen kokin unelma. Pyöräytä grillibroilerista vaikkapa oikaisijan versio japanilaisesta nuudelikeitosta. Pikaramenissa minuutteja säästävät grillatun broilerin lisäksi myös valmiit misokeittoainekset.

Pikaramen valmistuu nopsasti, mutta mausta ei silti tarvitse tinkiä.

Unohda juuresten keittely ja soseutus, loihdi soppa valmissoseesta

Kaupan valmiit kasvissoseet kannattaa pitää mielessä muulloinkin kuin joulun alla. Porkkana-, lanttu-, punajuuri- ja muut soseet ovat oivia oikaisijan raaka-aineita keittoihin, laatikoihin ja muihinkin arkiruokiin. Kokeile vaikkapa herkullista punajuurikeittoa, jonka appelsiininen vivahde yllättää.

Valmissoseesta syntyvä punajuurikeitto piristää jo värillään, mausta puhumattakaan.

Leivo keiton kaveriksi mehevä porkkanapeltileipä

Porkkanasose tekee leivästä ihanan mehevää. Porkkanapeltileipä on lisäksi älyttömän nopea tehdä: sujauta taikinaan porkkanasosetta, taputtele pellille, ripottele pinnalle siemeniä ja paista.

Paahda pakastealtaan perunasuikaleista nopea peltikiusaus

Kiusaukset ovat arkenakin vaivattomia tehdä – jos perunoita ei tarvitse itse suikaloida. Koukkaa siis ihmeessä pakastealtaan kautta ja valmista tällä kertaa lohikiusaus pellillä. Peltikiusauksessa on nimittäin paljon enemmän maukasta paistopintaa kuin perinteisessä kiusauksessa.

Himoitsetko rapeaa paistopintaa? Kypsennä lohikiusaus pellillä!

Lusikoi pastaan makua pestopurkista

Kiireisen kokin kaapissa on aina hyvä olla purkki tai pari laadukasta pestokastiketta. Helpoista helpoin arkiruoka syntyy jo pelkästä pestokastikkeesta ja pastasta, mutta jos kaipaat jotain astetta parempaa, testaa papu-pestopastaa. Genovalaisessa klassikossa trofie al pestossa maistuvat vihreät pavut ja peruna. Nopeassa tortellini-kasvispannussa taas on hyödynnetään peston lisäksi pakastevihanneksia ja valmiita tortellineja.

Papu-pestopasta valmistuu nopeasti valmispestosta. Tähän ruokaan kannattaa hyödyntää edellispäivältä yli jääneet keitetyt perunat.

Tortellinit ja raviolit pelastavat pinteestä

Onko olemassa parempaa keksintöä kuin tortellinit ja raviolit? Täytetyistä pastanyyteistä syntyy todellista arjen pikaherkkua. Esimerkiksi uunihalloumipasta on ehkäpä maailman helpoin ruoka, joka maistuu koko perheelle.

Keitä pastat, kokoa ainekset vuokaan, paista hetki uunissa ja nauti! Uunihalloumipasta on arkikokin luottoruoka.

Hyödynnä muusijauhe ja pakastemuusiaineksia vuokaruoissa

Minuuttiaikataulutetussa arjessa perunamuusin valmistus voi olla liian hidasta. Onneksi esimerkiksi herkullisen, italialaishenkisen paimenen paistoksen voi onneksi valmistaa muusijauheesta. Kokeile myös helppoa liha-perunasosepeltiä, jossa hyödynnetään pakastemuusiaineksia.

Paimenen paistos italialaisittain syntyy nopeasti valmiista muusijauheesta.

Pyöräytä perjantai-illan pikapizza naanleivistä

Jos pizzataikinan leipominen tai valmiit pizzapohjat eivät innosta, testaa hauskoja ja maistuvia naanpizzoja. Ne syntyvät valmiista naanleivistä, pestokastikkeesta, tomaateista, marinoidusta punasipulista ja raastetusta halloumista. Nam!

Naanpizzat ovat uusi, hauska versio perinteisistä pizzoista.
Kommentoi »