Asuntomessut 2021 järjestetään Lohjalla Hiidensalmen alueella. Tapahtuma on avoinna 9.7.–8.8., jonka aikana voi tutustua ajankohtaisiin rakentamisen ja sisustamisen suuntauksiin sekä erilaisiin asumisen muotoihin.
Asuntomessuja on järjestetty vuodesta 1970 lähtien, mutta Lohja on nyt ensimmäistä kertaa järjestäjäkaupunkina. Lue lisää Lohjan asuntomessuista täältä!
Tämän vuoden asuntomessuilta löytyy yhteensä 92 messukotia ja lisäksi 50 asuinhuonetta ikäihmisten hoivakodissa. Messukävijä voi tutustua 26 kohteeseen, joiden joukosta löytyy pientaloja, remontoitava korjauskohde, kerrostalokortteli sekä messuhistorian ensimmäinen asunto-osuuskunta.
Vuoden 2021 asuntomessuilla korostuvat eri sukupolvien yhteiselo, ilmastoystävälliset ratkaisut ja koronapandemian aikaansaamat muutokset asumistarpeissa.
Messualueella on otettu huomioon erilaiset elämäntilanteet, joihin vastataan monipuolisilla asumisen muodoilla. Kerrostalokorttelin asumisoikeusasuntojen koot vaihtelevat kaksioista neljän huoneen asuntoihin. Kerrostalon kattoterassilla on mahdollista saunoa, viljellä hyötykasveja ja nauttia näkymistä Lohjanjärvelle. Korttelissa toimivat myös päiväkoti ja ikäihmisten hoivakoti.
Ilmastoystävällisyys näkyy kohteiden energiatehokkuudessa, lämmitysratkaisuissa ja aurinkoenergian hyödyntämisessä. Alueella on varauduttu myös sähköautoilun yleistymiseen, ja pölyttäjien avuksi on rakennettu viherkattoja kohteisiin ja autokatoksiin.
Hiidensalmen messualue on noussut joutomaalle, joka oli aiemmin sahateollisuuden käytössä. Alueen korjauskohde onkin sahanjohtajan entinen koti ja konttori, joka saa kunnostettuna uudet asukkaat.
Messualue sijaitsee Lohjanjärven rannalla, jo olemassa olevien kävely- ja pyöräteiden varrella. Kaupungin keskustaan on matkaa alle kaksi kilometriä. Vesistö rantapuistoineen tarjoaakin asukkaille luonnon läheisyyttä, jonka merkitys on kasvanut ennestään korona-aikana.