Arum ja Roope Syvälahdella on huvittavia muistoja Arumin alkuajoista uudessa kotimaassaan Suomessa.

– Kerran hän soitti minulle töihin, ettei uskalla mennä ulos, koska pihalla on kenguruita. Kävi ilmi, että ne ovat rusakoita, Roope kertoo nauraen.

Rusakoiden lisäksi riitti paljon muutakin uutta ja vierasta.

– Ihmettelin myös lunta ja pimeyttä, Arum sanoo.

Roope on syntyjään espoolainen, mutta asunut lapsuudesta lähtien Tuusulassa. Arum on puolestaan syntynyt Indonesiassa Glenmoren pikkukaupungissa Itä-Jaavalla. Pariskunnan tiet kohtasivat vuonna 2010 Singaporessa, minne rakennusarkkitehdin koulutuksen saanut Roope oli muuttanut yrittäjänä ja Arum jo vuosia aiemmin työn perässä. Kohtalokkaasta tapaamisesta muistuttaa olohuoneen sohvan yläpuolella oleva kookas valokuva Singaporen keskustasta.

– Asuimme vuoden yhdessä tuossa kaupungissa. Suomeen muutimme loppuvuonna 2011, Roope kertoo.

Arum pääsi kotouttamiskurssin kautta lähihoitajakoulutukseen. Samoihin aikoihin Gabriel ilmoitti tulostaan, joten opinnot jäivät toistaiseksi kesken. Pian lapsen syntymän jälkeen todettiin, että hänellä on kuulonalenema. Gabriel ei kuule hyvin korkeita ja matalia ääniä, minkä vuoksi hänellä on apuvälineenä kuulokoje, jota ei tosin huomaa kiharoiden alta.

– Pian Gabrielin synnyttyä aloin miettiä, millaisessa kodissa hänen olisi parasta kasvaa. Lasten kuulokeskuksessa meille sanottiin, että akustiikkaan pitäisi kiinnittää erityistä huomiota.

Roope alkoi etsiä sopivaa tonttia, jolle saisi rakentaa suunnittelemansa puutalon, jonka lähtökohtana olisivat ekologisuus ja lapsen kuulolle sopiva akustisuus. Kun sitten tieto Tuusulan asuntomessuista kantautui hänen korviinsa, oli talon luonnossuunnitelma pian valmiina.

– Suunnittelin huoneistoalaltaan 107 neliön talon, jonka perusperiaate oli se, että se sopii mille tahansa messualueen tontille. Tarkan arvioinnin jälkeen suunnitelma hyväksyttiin, ja me saimme kivan kulmatontin.

Roope on ollut pitkään rakennusalalla töissä, joten hän tunsi entuudestaan luotettavia yhteistyötahoja, joiden kanssa talo valmistui sovitussa aikataulussa.

Kaikelle rakentamiselle hän oli asettanut muutamia periaatteita, joista ei suostunut tinkimään.

– Kotimme pitää olla stressi- ja kemikaalivapaa. Stressivapaus syntyy kodin rauhallisesta tunnelmasta, ja sen lähtökohdat pitää ottaa suunnittelussa huomioon. Tässä talossa se tarkoittaa sitä, että suuri ruokapöytä on koko kodin sydän, eikä sen kanssa kilpaile televisio. Sille on ihan oma tilansa.

Ruokapöytä on tehty indonesialaisesta kierrätysteakista.

– Eikö olekin hurjaa, että Indonesiassa on rakennettu taloja tiikistä. Tässä pöydässä on jonkun talon entistä seinää, Roope sanoo.

Viimeisten puolentoista vuoden aikana ruokapöydän ääressä on tullut istuttua enemmän kuin Roope osasi ikinä arvioida.

– Kukaan ei osannut kuvitella, kuinka paljon joudumme tekemään etätöitä. Minä en osannut suunnitteluvaiheessa kuvitella, että olisin tarvinnut eril­lisen työhuoneen. Arumia välillä ärsyttävät nämä läppärini ruokapöydällä, ja ehkä ihan syystäkin. Olenkin ryhtynyt miettimään, minne sijoitan erillisen työpisteen, ehkä rakennamme pihalle pienen lisärakennuksen.

Akustiikkalevyjä on sijoitettu tasaisesti ympäri kotia. Esimerkiksi ruokapöydän yllä on akustiikkalevy, joka taittaa kaikki korkeimmat äänet. Eniten levyjä on Gabrielin huoneessa.

Kodin äänimaailmaan on kiinnitetty huomiota myös ovien valinnassa.

– Ihastuin Singaporessa asuessani sikäläiseen tyyliin, jossa kodeissa on lähes aina liukuovet. Ne eivät pidä ääntä, ja vievät myös vähemmän tilaa, joten liukuovien valinta oli tähänkin kotiin itsestäänselvyys.

Kodin kemikaalivapaus lähti siitä, että Roope halusi suunnitella perheelleen mahdollisimman terveellisen ja hengittävän talon.

– Kaikissa materiaaleissa on haettu luonnonmukaisuutta. Osasyynä tähän on myös se, että sairastan itse psoriasista. Ihoni ei kestä kemikaaleja, joten siivousaineetkin ovat mahdollisimman luonnonmukaisia. Kotonamme käy kerran kuukaudessa siivooja, joka tekee perusteellisen siivouksen kemikaalittomilla tuotteilla. Viikkosiivous käy sitten meiltä helpommin.

Joskus asuntomessurakentajat ovat joutuneet tekemään pientä pintaremonttia heti messujen jälkeen. Kodeissa käy messujen aikaan tuhansia vieraita, näin myös viime vuoden asuntomessuilla, pandemiasta huolimatta.

– Me pääsimme muuttamaan heti messujen päätyttyä kotiin, jossa ei onneksi ollut käynyt minkäänlaista vahinkoa, Roope kertoo.

Roopesta oli hauskaa olla silloin tällöin mukana esittelemässä omaa kotia yhdessä näytteilleasettaja Omatalon kanssa, jonka kanssa yhteistyössä talo oli valmistunut. Toisinaan perhe kulki talossa muiden messuvieraiden mukana.

– Oli huvittavaa kuulla kommentteja talosta. Vain kerran kuulin, että ei ikinä tällaista taloa. Enimmäkseen saimme kuulla ihastelevia kommentteja kodin aasialaisesta tunnelmasta. Kiinnostusta herättivät myös tiilikattoon integroidut aurinkopaneelit ja nämä akustiikkalevyt.

Julkisuuteenkin perhe sai tottua, sillä talo herätti kiinnostusta monessa mediassa paikallislehdistä alkaen.

– Meistä oli pelkästään kiinnostavaa seurata, missä kaikkialla talomme oli esillä. Koti pääsi myös Huvila ja Huussi -ohjelman messujaksoon.

Roope kertoo, että hänelle ja Arumille oli selvää, etteivät he halua esitellä näyttelytaloa, vaan ihan oikeaa kotia, jonka sisustuksen he ovat myös itse valinneet. Pariskunta ei päässyt aluksi yhteisymmärrykseen sisustuksen päälinjasta. Arum tuumi, että kodin pitää olla skandinaavisen pelkistetty, mutta vierailu porvoolaisessa sisustusliikkeessä sai hänet muuttamaan mielensä.

– Yhdessä Sasus’s Playhousen kanssa valitsimme ja teetimme indonesialaisesta kierrätysteakista valmistettuja kalusteita lähes kaikkiin kodin tiloihin. Ja juuri sisustus saikin messuvierailta paljon myönteisiä kommentteja.

Asuntomessualueen omakotirakentajat löysivät toisensa jo rakennusvaiheen alkumetreillä.

– Perustimme oman Facebook-ryhmän, jossa jaoimme tietoa ja ideoimme yhteisiä tapahtumia. Meillä on tiiviimpi viiden perheen porukka, jonka kanssa kokoonnuimme jo rakennusaikana muutaman kerran grillaamaan pihallemme. Valitettavasti tämä korona sotki suunnitelmia yhteisistä illanistujaisista, mutta viime joulukuussa päätimme kuitenkin järjestää lapsillemme iloisen tapahtuman. Tilasimme joulupukin, joka tuli lahjasäkkeineen alueen leikkikentälle, Roope kertoo.

Etätyöntekijöitä asuu useammassa talossa. Roopen lailla moni istuu keittiön pöydän äärellä läppärinsä edessä.

– On aika haasteellinen yhdistelmä tehdä töitä ja viihdyttää lasta. Onneksi Gabrielilla on alueella kavereita, joiden kanssa kipaista leikkimään.

Roope ja Arum eivät keksi yhtään kielteistä seikkaa asuntomessurakentamisesta ja alueella asumisesta, jos ei oteta huomioon korona-ajan tuomia haasteita.

– Jaa, on yksi. Rusakko söi meidän omenapuumme, mutta sekin johtuu siitä, ettemme hoksanneet suojata puuta ajoissa, Roope toteaa.

Kodin lähellä on metsä lenkkipolkuineen, kaupat ovat pienen kävelymatkan päässä. Ja mikä parasta alueelle valmistuu koulu lähivuosina, jolloin Gabrielin koulumatka lyhenee huomattavasti.

– Tämä on turvallinen miljöö, jossa meidän koko perheen on hyvä elää, Roope sanoo.

Tulevaisuuden toiveissa Roopella ja Arumilla on, että suuren ruokapöydän ympärille voisi kutsua ystäviä ja sukulaisia.

– Arum on tunnettu kokkaustaidoistaan. Hänen bravuurinumeroitaan ovat kookosmaidossa haudutettu naudanpaisti eli rendang, sate ayam -kanavartaat pähkinäkastikkeella ja erilaiset kasvisherkut, Roope kertoo ylpeyttä äänessään.

Arum suree sitä, ettei hänen isänsä ole päässyt vieläkään käymään Suomessa.

– Olisi ihanaa näyttää hänelle, millainen on Suomen talvi, ja tietenkin tämä uusi kotimme.