Kasvihuone: ammattilaisen vinkit valintaan ja huoltoon
Piha ja puutarha
Kasvihuone: ammattilaisen vinkit valintaan ja huoltoon
Kasvihuone on monen kotipuutarhurin haave. Mutta mitä kasvihuoneen valinnassa, sijoittelussa ja huollossa kannattaa huomioida? Lue nämä vinkit ennen ostopäätöstä!
Julkaistu 10.4.2019
Viherpiha

Kasvihuone: yleisimmät kysymykset kasvihuoneista ja ammattilaisen vinkit kasvihuoneen valintaan

Milloin kasvihuone kannattaa hankkia?

Syksy on hyvä ajankohta kasvihuoneen pystyttämiseen. Silloin voi kaikessa rauhassa keskittyä rakentamiseen. Kun kasvihuone on keväällä valmiina, pääsee kylvöt aloittamaan jo maaliskuussa ja viljelykasvit voi istuttaa heti, kun maa on sulanut. Toisin kuin keväällä, maa on syksyllä asettunut ja routa sulanut.

Miten kasvihuone sijoitetaan?

Valitse kasvihuoneelle lämmin ja tuulensuojainen paikka. Sijoita kasvihuone valoisaan kohtaan niin, ettei se jää puiden tai pensaiden varjoon. Aamuauringossa kasvihuone lämpenee aikaisin, ilta-auringossa se kerää lämpöä yön varalle. Jos kasvihuone on täydessä auringossa, voi liiallista porotusta ehkäistä varjostamalla. Sijoita kasvihuone lähelle keittiötä, sillä pihan peränurkassa se jää helposti hyödyntämättä. Ota huomioon myös rakennussäädökset.

Minkä kokoisen kasvihuoneen ostaisin?

Kasvihuone kestää käytössä kymmeniä vuosia, ja siksi tilantarve on syytä harkita tarkkaan. Pienimmät mallit ovat yleensä kokonaan viljelykäytössä, mutta isompiin malleihin voi varata tilaa myös oleskelua varten. Huoneen kokoon vaikuttaa, mitä kasveja viljellään, millainen kasvualusta valitaan ja kuinka paljon satoa halutaan. Jos kasvihuoneeseen halutaan tilaa työskentelyyn, oleskeluun tai ruukkujen säilytykseen, tilantarve lisääntyy entisestään.

Kannattaa valita heti vähintään 2,5, metrin levyinen huone. Leveyden myötä kasvihuoneen tilavuus kasvaa. Huoneeseen voi lisätä pituutta myöhemmin, mutta kapeaa huonetta ei voi leventää. Sopiva käytävän leveys on 60 senttiä.

Valitsenko lasin vai kennolevyn?

Kirkas lasi on tyylikäs, perinteinen katemateriaali. Se on pitkäikäinen ja edullinen hankkia. Lasikatto on hyvä kesällä, mutta kennolevy kestää lumikuormat paremmin. Suosittu yhdistelmä onkin asentaa seinät lasista ja katto kennolevystä.

Kennolevy on iskunkestävä ja kevyt asentaa. Sitä käytetään etenkin isoissa kasvihuoneissa. Se eristää lämpöä, joten sillä saadaan pidennettyä kasvukautta ja säästetään lämmityskustannuksissa. Kennolevy hajottaa valonsäteet, minkä vuoksi sitä ei tarvitse varjostaa.

Voiko kasvihuoneen pystyttää itse?

Kasvihuoneen kokoaminen onnistuu mukana tulevilla ohjeilla, kunhan aikaa varataan riittävästi. Pystytykseen kuluu pari päivää. Työhön kannattaa varata koko viikonloppu. Asennuspalvelu on tarkoitettu niille, joilla ei ole aikaa tai mahdollisuutta itse koota kasvihuonetta.

Pystyttäminen aloitetaan kasvihuoneen perustuksen teosta. Tarvittaessa kasvihuoneen perustus salaojitetaan. Perustukseksi voi hankkia maahan ankkuroitavan metallisokkelin tai rakentaa harkkoperustuksen. Harkkosokkeli on paikallaan silloin, kun huoneeseen halutaan kiinteät viljelypedit. Siisti sokkeli tekee kasvihuoneesta huolitellun näköisen. Kasvihuoneen lattian voi latoa myös betonikivistä tai tiilistä, joka kerää lämpöä. Tiililattia on lisäksi siisti ja pysyy kuivana.

Onko automatiikasta hyötyä?

Automatiikka helpottaa kasvihuoneen käyttöä ja viljelyä. Kasvihuoneissa on tuuletusluukut vakiovarusteena, mutta niihin kannattaa hankkia luukunavaaja. Se avaa luukut automaattisesti, jos lämpötila nousee korkeaksi omistajan ollessa poissa kotoa.

Kasvihuoneeseen on mahdollista hankkia kastelujärjestelmä, joka ei kuluta sähköä. Voit lähteä rauhassa matkalle kastelun hoituessa huoneeseen asetetusta vesitynnyristä. Myös kasvihuoneen valaistusta ja sähköistämistä kannattaa harkita, jos kasvukautta halutaan pidentää lisälämmityksellä.

Mitä kasvihuoneessa kannattaa viljellä?

Tomaatti ja kurkku ovat kasvihuoneen peruskasveja. Tomaatti maistuu makealta, kun se saa kypsyä oikein kirkkaanpunaiseksi. Salaattia, tilliä ja persiljaa kannattaa viljellä kasvihuoneessa, missä niistä saadaan satoa nopeasti. Lämpöä vaativat chilit, paprikat ja basilikat antavat parhaiten satoa saadessaan kasvaa lämpimässä. Kesäkukkien esikasvatus onnistuu mainiosti omassa kasvihuoneessa. Kannattaa kokeilla myös jotain eksoottista, vaikkapa viinirypäleen viljelyä.

Miten huollan kasvihuonetta?

Huolehdi kasvihuoneen puhtaudesta poistamalla kuolleet ja tautiset kasvinosat. Kasvualusta kannattaa vaihtaa säännöllisesti. Kasvusäkit ovat siistejä viljelyalustoja ja niitä on helppo liikutella. Kasvihuone kannattaa pestä keväällä ja syksyllä, jotta katteeseen ei kerry levää ja muita epäpuhtauksia. Tällöin puhdistetaan myös räystäskourut ja tarkistetaan tuuletusluukut ja ikkunat. Rasvaa ovet ja saranat vähintään kerran vuodessa. Jo alun perin kannattaa valita kasvihuone, johon on saatavilla varaosia ja lisävarusteita.

Kestääkö kasvihuone talvea?

Sulje tuuletusluukut ja ovet syksyllä visusti, jotta myrsky ei riepottele kasvihuonetta. Puhdista lumikuormat sekä kennolevykatteisen että lasikasvihuoneen katolta, jotta lasit eivät hajoa tai runko painu kasaan. Katteeseen tiukasti kiinni jäätyneen lumen saa sulamaan lämmittämällä huonetta. Jos perustukset on tehty kunnolla, lasit säilyvät ehjinä talven yli.

Mistä hinta muodostuu?

Eri kasvihuonevalmistajien ja eri mallien välillä on suuria eroja. Kasvihuoneen hintaan vaikuttavat pinta-alan lisäksi muun muassa rungon vahvuus, katemateriaali ja kasvihuoneen korkeus. Ovien laadukkaat aukaisumekanismit sekä lukot, syöksytorvet ja muut varusteet tuovat lisää hintaa. Voidaankin sanoa, että mitä kalliimpi huone on, sitä laadukkaampi ja paremmin varusteltu se yleensä on.

Asiantuntija: toimitusjohtaja Mikael Kivikangas, Kivikangas Oy

Kommentoi »