Järjestäminen on itsetutkistelua: joudut painimaan omien muistojesi ja haaveittesi kanssa. Jos omistat paljon kynttilöitä, haaveilet ehkä rauhallisemmasta elämästä tai jos sinulla on vaikkapa monta vispilää, toivot ehkä juhlia elämääsi. Tavara kertoo siitä, millaiseksi itse koet itsesi – siksi järjestämiseen liittyy vahvasti tunnepuoli.

Tavallisesti kaikki alkaa tavaran radikaalista vähentämisestä. Ongelmana eivät ole kaapeista ensimmäisenä käteen tarttuvat tavarat, vaan hautausmaa hyllyjen perukoilla. Näille käyttämättömille mutta tilaa vieville asioille pitäisi antaa lähtöpassit.

Miten säilytän pehmoleluja ja legoja. Lastenhuoneen ongelmat liittyvät tavaranpaljouteen. Usein leluja kertyy tahtomattakin, jos esimerkiksi lasten isovanhemmilla on erilainen suhde tavaraan.

Se, että jos haluaa siistin ja järjestyksessä pysyvän kodin, pitäisi ryhtyä minimalistiksi. Me kaikki saamme nautintoa eri asioista: toiset tulevat onnelliseksi tavarasta, toiset pärjäävät vähemmällä. Mutta jos tavaroille ei ole paikkaa ja niitä lähinnä liikutellaan paikasta toiseen, kannattaisi tarttua toimeen ja pohtia järkevät säilytyspaikat sekä tavaran vähennystarve.

Minulla oli iänikuinen muistolaatikko, joka kulki mukana muutosta muuttoon – siellä olivat vanhat päiväkirjani ja monet muut tämäntyyliset asiat. Eräänä päivänä aloin pohtia, että en ikinä haluaisi, että joku muu lukee joskus päiväkirjojani. Päätin kohdata ne itse; luin läpi ja sen jälkeen päätin hävittää ne. Tämä oli asia, joka minun piti kohdata itse, ei jälkipolveni. Nyt minulla on rauha asian kanssa. Tietenkään kaikkia muistoja ei kannata hävittää, mutta suosittelen pohtimaan, muistaisitko jonkin hetken ilman konkreettista muistoakin? Tai muistatko edes sitä kellarin perukoilla sijaitsevaa muistolaatikkoa?