Ennen Liisalla oli 12 lipastoa, nyt enää yksi – näin tavaroiden vähentäminen onnistui
Liisa Niiranen, 44, muutti 190 neliöstä 47 neliön asuntoon ja karsi samalla ison osan kodin tavaroista. ”Minua rasitti se, että ympärillä oli niin paljon tavaraa, koska näin ne tekemättöminä töinä ja hoidettavina asioina”, Liisa sanoo.
”Entinen talomme oli jo pitkään tuntunut rasitteelta. Suuressa 190 neliön omakotitalossa tilaa oli paljon, ja se vaatii huolenpitoa, siivoamista, remontointia ja aikaa.
Minua rasitti se, että ympärillä oli niin paljon tavaraa, koska näin ne tekemättöminä töinä ja hoidettavina asioina. Tuntui järjettömältä pitää yllä turhia neliöitä ja siivota kolmea vessaa, kun toinen poikamme oli aikeissa muuttaa pois kotoa, ja toinen, lähes aikuinen, kävi kotona lähinnä vain nukkumassa. Meillä oli esimerkiksi ryjähuoneeksi kutsuttu varasto ja iso vaatehuone, joihin oli helppo työntää tavaroita, joille ei keksinyt parempaa paikkaa.
Viime kesänä olimme opastetulla arkkitehtuurikierroksella vanhassa Raumassa ja löysin unelmieni talon, jota en ollut varsinaisesti edes etsinyt. Teimme kaupat 1800-luvulla rakennetusta pienestä talosta syyskuussa.
Olohuone, keittiö, makuuhuone, vessa ja eteinen ovat vain 47 neliötä. 23,5 neliön laajennusosaan kuuluu yritykseni hoitola, sauna, pukuhuone, pesuhuone ja parvi, jossa nuorempi poikani asuu.
Muutto paljon pienempään taloon ei kuitenkaan huolettanut minua. Meillä on ollut matkavene ja nykyään mökki, joissa olemme viettäneet kesällä paljon aikaa. Niissä olen haastanut itseäni tekemään pienistä tiloista toimivia.
Aloin karsia kotia muuttoa varten kesäloman toisella viikolla. Olimme asuneet talossa 14 vuotta, ja tavaroista oli pakko luopua reippaalla kädellä.
Suurimman osan annoin pois Facebookin roskalavaryhmässä, koska siellä riittää, että sopii hakuajan ja jättää tavaran kuistille. Esimerkiksi huonekaluja annoin vanhemmalle pojalleni, joka muutti samaan aikaan omilleen. Muutamia esineitä, kuten painepesurin, käyttämättömän eräpuukon ja postimerkkikokoelman, myin Torissa. Muuten en jaksanut lähteä myyntirumbaan muutaman kympin vuoksi.
Meille oli kertynyt paljon tavaraa, koska talomme oli niin iso. Otin vastaan säilytettäväksi isän ja mummun jäämistöä ja tavaroita, joista äitini ja siskoni halusivat luopua, koska meillä oli tilaa.
”Olen huomannut, ettei ole väliä, kuinka paljon neliöitä on, ne täyttyvät joka tapauksessa. ”
Olen kuitenkin huomannut, ettei ole väliä, kuinka paljon neliöitä on, ne täyttyvät joka tapauksessa. Meillä oli esimerkiksi 12 lipastoa, joiden laatikoissa oli kaikenlaista: kirjoja, lähihoitajaurani aikaisia virikemateriaaleja, keräilemiäni 1900-luvun alun oppikirjoja ja vaatteita. Muuton jälkeen lipastoja oli yksi, ja ihmeellisesti kaikki tarpeellinen mahtuu sinne.
Suurimman osan lahjoitin pois – vanhat opiskelumateriaalit ja näyttötyöt laitoin roskiin, virikemateriaalit lahjoitin yksityiseen hoivakotiin, kirjoja vein kirjaston kierrätyshyllyyn, vanhat silmälasit optikkoliikkeeseen kierrätettäväksi ja vanhaa keräilytavaraa myin miehelle, joka pitää kotimuseota. Annoin loput SPR:lle ja Facebookin Roskalava-ryhmässä.
Lahjoittaessa tulee hyvä mieli, kun tavara menee tarpeeseen. Olisi ikävintä, jos joutuisin viemään käyttökelpoista tavaraa kaatopaikalle.
Helpointa oli karsia huonekaluja ja keittiötarvikkeita. Luovuin monesta harvoin käytetystä kodinkoneesta, kuten airfryerista, leivänpaahtimesta, sauvasekoittimesta ja vedenkeittimestä, jotka vievät turhaan tilaa pöytätasoilta. Esimerkiksi sauvasekoitinta käytin pari kertaa vuodessa survoessani puolukoita. Elämänlaatuani ei huonontanut sekään, etten voi paria kertaa vuodessa paahtaa leipää.
”Eniten tunteita liittyi lasten vanhoihin askarteluihin ja piirustuksiin, joita olin säästänyt kahdeksan laatikollista.”
Kattiloista ja leivontakulhoista säästin ne, jotka voi kasata sisäkkäin, jolloin ne vievät vähemmän tilaa. Oman elämäni suloviléninä olin hamstrannut tarjouksesta paljon ruokatavaraa, jota meillä jatkuvasti käytettiin ruoanlaitossa. Meillä oli 12 keittiönhyllyn verran tilaa ruokatavaroille. Muuton jälkeen hyllyjä on enää kaksi ja nyt ostan ruokatavaraa vain tarpeeseen.
Eniten tunteita liittyi lasten vanhoihin askarteluihin ja piirustuksiin, joita olin säästänyt laatikoissa aikajärjestyksessä. Laatikoita oli kahdeksan, ja saman verran päiväkodin kokoamia muistokansiota. Vilkaisin laatikot ja kansiot nopeasti läpi ja päätin, että laatikot kuuluvat pojille. Vanhempi poika vei omat mukanaan kotiinsa ja nuoremman pojan laatikot ovat vintissä, kunnes hän muuttaa omilleen.
Ennen lasten syntymää keräilin vanhoja esineitä, kuten astioita, kahvipurkkeja ja talonpoikaisantiikkia. Ne odottavat nyt vintillä ensi kesää ja pihakirpputoria. Joitain olen myös ottanut takaisin käyttöön, sillä vanhat esineet sopivat talon tyyliin.
Poikanikin on ihmetellyt, kun olen intoutunut sisustamaan kotia vanhoilla esineillä, valosarjoilla ja led-kynttilöillä. Kun tavaramäärä ja neliöt eivät vie kaikkia voimavarojani, minulla on vihdoin energiaa somistaa kotia.
