Annika täyttää mökin aarteilla, Päivi arvostaa väljyyttä – kumpi mökkityyli sinulla on?

”Nautin löytämisen ilosta”

Toimittaja-kirjailija Annika Pusa tunnustautuu todelliseksi hamsteriksi. Mökkejäkin perheellä on peräti kolme, ja kaikissa on hänen sanojensa mukaan ”jumalattomasti tavaraa”.

Lempääläläinen Annika Pusa mökkeilee miehensä Kari Pusan kanssa talvisin satavuotiaassa mummonmökissä Tampereen Teiskossa. Kesäisin tie vie Mikkeliin saarimökille Keskimmäinen-järvellä tai Leppävirralle 1980-luvulla rakennetulle mökille Majoonlammen rannalla.

– Mökkien laittaminen on meille harrastus. Mies tykkää remontoinnista ja minä sisustamisesta. Etenkin Karilla on aikaa, sillä hän on eläkkeellä, Pusa selittää.

– Nautin löytämisen ilosta. Kirpputorille mennessä vähän jännittää, mitä siellä onkaan. Se on mahtava tunne, jos tekee löydön. On koko päivän piristys, kun on onnistunut löytämään hienon esineen.

Hienon teekannun tai ihanien kenkien perässä Pusa voi ajaa pitkänkin matkan.

Iloa tuottaa myös kaunis mökki mietittyine asetelmineen. Jotkut esineistä kantavat mukanaan rakkaita muistoja. Esimerkiksi Pusan isoäidin maalaama teepannu on kiertänyt hänen matkassaan ulkomaille asti.

Myös puoliso hamstraa tavaraa: varastoissa on paljon työkaluja ja rakennustarvikkeita. Laminaattia, maalipurkkeja, tiskiallas, lavuaari – jos vaikka joskus tarvitsisi.

Pusa ajattelee, että tavaran hamstraamiseen liittyy myös vastuuta. Keräilyssä pitää olla joku järki, eikä mökkiä saa päästää kaoottiseen tilaan.

Pitää osata myös luopua. Jos vaikkapa ilmaiseksi saadussa tavaralaatikossa on yhden kiinnostavan esineen lisäksi paljon Pusalle tarpeetonta tai tavaroita, jotka eivät häntä miellytä, hän antaa ne eteenpäin.

– En koskaan myy vaan annan. En oikein osaa myydä.

Suuri tavaramäärä tietää myös työlästä siivousurakkaa. Se ei Pusaa harmita. Hän pitää siistimisestä ja ajattelee sen olevan hinta, joka kauniista sisustuksesta pitää maksaa.

Pusa on pohtinut, mistä hänen tavarainnostuksensa johtuu. Syitä hän on kaivellut aina lapsuusvuosistaan saakka.

– Perheemme oli hyvin köyhä, varaa ylimääräiseen ei ollut. Yritin kovasti siivota ja laittaa kotia kauniiksi jo lapsena, mutta meillä ei juuri ollut kauniita esineitä. Nyt tavallaan paikkaan tuota puutetta.

Tavarat tuovat myös turvaa. Pusa kertoo menettäneensä paljon rakkaita. Hänen veljensä kuoli yllättäen nuorella iällä. Myös isä, anoppi ja appi ovat menneet. Esineet eivät katoa, ne pysyvät.

”Nyt on helpompi hengittää”

Hernesniemien mökiltä avautuu kaunis näkymä järvelle. Myös mökin sisällä on nyt avaruutta, sillä paljon tavaraa on viety kierrätykseen.

Tavaraa on ihan liikaa. Kaikista kaapeista ei tavaramäärältä edes meinaa löytää etsimäänsä. Tällaisiin kokemuksiin Päivi Hernesniemi tuskastui muutama vuosi sitten perheensä mökillä Lappajärvellä.

Mökissä, joka rakennettiin 1960-luvulla Hernesniemen puolison Pasi Hernesniemen isoäidille, oli edelleen astioita ja huonekaluja mummon peruja. Hernesniemet olivat kasvattaneet tavaramäärää kantamalla mökille kotoa siivotut esineet jonkinlaiseen loppusijoitukseen.

– Viitisen vuotta sitten aloitin järjestelmällisen karsinnan. Kävin huone huoneelta kaiken läpi. Mietin, olemmeko käyttäneet tavaraa ja pärjäämmekö ilman sitä, Hernesniemi kertoo.

Lähtöpassit saivat joukko huonekaluja, suuri määrä astioita, verhoja ja mattoja. Poistetut käyttökelpoiset tavarat perhe vei kierrätyskeskukseen tai lahjoitti hyväntekeväisyysjärjestölle. Useimmista esineistä oli helppo luopua. Osan kohtaloa Hernesniemet miettivät pidempään.

– Laitoin ensin sivuun esimerkiksi edesmenneistä isovanhemmista muistuttavia esineitä. Kun sitten aloin karsia uudestaan, pohdin, vaikuttaako tämä kippo niin paljon elämääni, etten voi siitä luopua. Kun näin ajatteli, päätös oli helppo. Pois vain.

Moni kokee syyllisyyttä siitä, että luopuu lahjaksi saaduista tavaroista. Hernesniemi näkee asian toisin. Hänestä tuntuu, ettei saatua esinettä voi myydä, mutta sen voi antaa pois.

– Ajattelen sen niin, että joku toinen voi ilahtua minulle tarpeettomasta esineestä.

Mökillä on paitsi Päivi Hernesniemen, hänen miehensä ja kahden aikuisen pojan tavaroita. Karsimisesta ei ole syntynyt erimielisyyksiä, sillä kaikilla on tahto vähentää tavaramäärää. Kukaan ei kiinny tiukasti materiaan.

Ensi kesänä vuoroaan odottavat autotalli ja varasto. Vaikka tavaraa on lähtenyt paljon, Hernesniemi ei miellä itseään tiukaksi minimalistiksi. Sohvalla on pari tyynyä ja viltti. Lipaston päällä on vati, jossa on poikien ulkomaan- ja kotimaanmatkoilta keräämiä kiviä.

Uutta tavaraa perhe hankkii mökille vasta harkinnan jälkeen. Jos jotain tarvitaan, katsotaan ensin kierrätyskeskuksen tarjonta.

Tavaran karsiminen on helpottanut elämää. Tarvitsemansa löytää entistä helpommin ja siivouskin on vaivattomampaa.

– Ja onhan täällä nyt avaruutta. Hengittäminenkin tuntuu helpommalta, Hernesniemi sanoo.

Moni vaalii mökillään muistoja

Psykologi Satu Pihlaja näkee mökin omanlaisenaan todellisuutena, jossa voivat vallita eri lainalaisuudet kuin kotona.

Ihmisillä on erilaisia tavarasuhteita: yksi keräilee ja toinen karsii, kolmas on jotain siltä väliltä. Erot voivat tulla esiin etenkin mökillä, sanoo psykologi Satu Pihlaja.

– Mökki on kuin arjen ulkopuolinen saareke, jossa voi toteuttaa itseään vapaammin kuin kotona. Mökin sisustuksessa voi hullutella eri tavalla kuin kotona, jossa pitää olla järkevä ja käytännöllinen, Pihlaja sanoo.

Moni toteuttaa vaikkapa keräilyharrastustaan juuri mökillä, missä kaapit voivat täyttyä Arabiasta ja varasto vanhoista työkaluista. Toisaalta mökki on myös paikka, jossa monet haluavat vaalia muistoja lapsuudesta tai edesmenneistä sukulaisista. Usein juuri esineet muistuttavat menneestä.

Etenkin suvun yhteisillä mökeillä aika saattaa pysähtyä. Sisustusta ei voi muuttaa ilman, että joku loukkaantuu.

Mökki voi olla myös jonkinlainen hautausmaa kotoa tuoduille tarpeettomina pidetyille esineille.

– Mökille vieminen voi olla helppo ratkaisu, tapa välttää päätöstä tavarasta luopumisesta, Pihlaja sanoo.

Jo jonkin aikaa trendinä on ollut tavarasta luopuminen, minimalismin tavoittelu. Ensin villitsi konmaritus, sitten kuolinsiivous. Trendi on vähitellen siirtynyt kodeista myös mökeille: mökkiläisetkin tyhjentävät kaappeja ja ullakoita.

– On aivan totta, että suuri tavaramäärä voi olla stressin lähde. Tavaroita pitää huoltaa, siivous on hankalampaa, eikä etsimäänsä löydä niin helposti.

Tavara voi kuormittaa, jos tämä kaikki tuntuu ylimääräiseltä työltä. Vaikka halua luopua esineistä olisi, se voi tuntua vaikealta. Pihlajan mukaan tämä ei ole ihme, sillä luopuminen ei ole ihmiselle luontaista. Jo evoluutiobiologian perua ihmistä motivoi enemmän jonkin saaminen ja löytäminen kuin jostain luopuminen. Kivikauden ihmiselle löytäminen oli palkitsevaa ja takasi hengissä säilymisen.

Tavarasta luopuminen tarkoittaa myös jatkuvaa päätösten tekemistä. Se on huomattavasti raskaampaa kuin esineen työntäminen takaisin ylähyllylle.

– Kierrättäminen on viime aikoina helpottanut luopumispäätöksiä. On henkisesti helpompaa antaa tavara käyttöön kuin heittää se menemään.

Joskus myös elämänkokemukset voivat vaikuttaa siihen, millaiseksi oma tavarasuhde muotoutuu. Pula-ajan nähneelle sukupolvelle tavaroiden haaliminen on ollut järkevältäkin vaikuttava ratkaisu. Perintömökkiä siivoaville aikuisille lapsille taas voi kirkastua ajatus, ettei halua itse jättää samanlaista urakkaa omille jälkipolvilleen.

– On sitten hamsteri tai minimalisti, olennaista on, että mökillään viihtyy.