”Miten tätä tavaraa voi olla näin paljon?” – Kun Kati Jukarainen alkoi käydä ison talonsa kaappeja läpi, suhde tavaraan muuttui täysin
Kun televisiosta tutun maisemasuunnittelija Kati Jukaraisen lapset alkoivat aikuistua, hän havahtui perheen kotiin kertyneeseen tavaramäärään. Karsimisurakassa haikeuttakin vahvempi tunne on ollut ahdistus, jonka seurauksena Katin suhde tavaraan on muuttunut täysin.
Miten tätä tavaraa voi olla näin paljon?" Tätä Kati Jukarainen, 45, on joutunut kysymään itseltään monta kertaa vuoden aikana. Hän on keskellä karsimisprojektia, jossa hän käy läpi koko perheen ison omakotitalon tavarat huone kerrallaan.
Ajatus projektista ehti kyteä vuosia. Tavaramäärä oli alkanut ahdistaa Katia etenkin siksi, koska hän tiesi, miten paljon turhaa he olivat säilyttäneet.
”Takaraivossa kyti, että jossain vaiheessa kaikki pitää käydä läpi.”
Noin vuosi sitten Kati ja hän puolisonsa sopivat, että he luopuvat talosta lähivuosina ja muuttavat pienempään kotiin. Esikoinen on nyt 18-vuotias ja asuu vielä kotona, mutta 16-vuotias kuopus viettää viikot kaupunkiasunnossa toisen vanhemman kanssa. Se lyhentää koulumatkaa, ja tarkoituksena on, että lapsi jää myöhemmin asuntoon vuokralle.
Takana on lapsiperheille tuttu elämänvaihe, jossa vaatteet jäävät jatkuvasti pieneksi ja harrastusvälineitä täytyy hankkia joka lähtöön. Ruuhkavuosien keskellä kukaan ei jaksanut pohtia, mitä tarpeettomaksi jääneille tavaroille tehdään.
Ensimmäistä kertaa Kati kävi läpi jopa lapsuudenkodista otetut laatikot, jotka ovat kulkeneet muutosta toiseen. Hän heitti sisältöä isolla kädellä pois. Kirjeet hän poltti.
Toinen syy tavaroiden kertymiselle on se, että Katin perheellä on niin paljon tilaa. Ison omakotitalon lisäksi heillä on 60 neliön vierastalo sekä kaupunkiasunto. Varastotilaa on ollut valtavasti, eikä säilytysongelmaa ole syntynyt.
Lasten tavaroiden läpikäynti kietoutuu suurempaan elämänmuutokseen: pian he luopuisivat lasten lapsuudenkodista. Lopulta Kati sai sysättyä projektin aiheuttaman ahdistuksen syrjään. Hän halusi aloittaa ajoissa, vaikka pesä ei vielä tyhjenekään.
Ruuhkavuosien jäljet
Kati ja hänen puolisonsa muuttivat vihtiläiseen omakotitaloon 18 vuotta sitten perustaessaan perheen. Lasten myötä tavaramäärä alkoi lisääntyä nopeasti. Pikkulapsiaikana Kati oli kotiäiti ja ehti silloin myydä pieneksi jääneitä vaatteita ja vauvatavaroita eteenpäin.
”Tein tosi harkittuja ostoksia, ja monet vaatteet ovat kiertäneet molemmilla lapsilla. Siitä huolimatta esimerkiksi toppavaatteita ja kenkiä kertyi järkyttävä määrä.”
Ratkaisu löytyi autotallista. Sinne oli vuosien varrella kerrostunut kaikki: harrastusvälineet, lastenvaatteet, perintöesineitä, omia lapsuus- ja nuoruusmuistoja, valokuvia ja puutarhatarvikkeita.
”Ajatus autotallin läpikäymisestä karmi minua etukäteen eniten.”
Kati ei lukenut järjestelyoppaita tai kokeillut Kon Marin tyyppisiä metodeja. Hän varasi pätkän kesälomaa autotallin karsimista varten ja ryhtyi käymään sitä läpi.
”Karsiminen voi olla tosi raskasta. Miksi siitä pitäisi tehdä vielä raskaampaa itseään ruoskimalla?”
Yllätyksekseen hän oli valmis kolmessa päivässä. Kati tajusi, että hänelle paras karsimistapa on käydä läpi yksi kaappi tai huone kerrallaan.
Karsiessa Kati alkoi huomata, että sinne tänne oli kertynyt samoja tavararyhmiä, kuten johtoja, koriste-esineitä, lahjapapereita ja kodin tekstiilejä. Niitä Kati on karsinut jo useaan otteeseen, mutta moneen esineeseen on liittynyt tunneside tai ajatus, että tavaraa saattaa sittenkin vielä tarvita.
Jos johonkin tavaraan jää liian pitkäksi aikaa jumiin, Kati siirtyy eteenpäin. Niin kävi esimerkiksi hänen posliinieläinkokoelmansa kohdalla. Hän karsi ison osan koriste-esineistä, muttei osannut päättää, mitä tekisi viimeisille.
Kati pyrkii muutenkin pitämään karsimishetket rentoina. Tauon saa pitää milloin vain, ei esimerkiksi vasta kun tietty laatikko on käyty läpi.
”Karsiminen voi olla tosi raskasta. Miksi siitä pitäisi tehdä vielä raskaampaa itseään ruoskimalla?”
Tavarasuhde uusiksi
Katin suhde tavaraan on muuttunut elämän aikana monta kertaa. Hän kertoo tulevansa tavallisesta duunariperheestä, jossa raha oli usein tiukoilla. Itsenäistymisen ja omien rahojen myötä omistamisesta tuli tärkeää.
”Maailma on erilainen kuin 20 vuotta sitten, jolloin kestävä kuluttaminen ei puhututtanut samalla tavalla kuin nykyään.”
Se näkyy myös omien vanhempien sukupolven kodeissa: tavaraa on usein todella paljon. Esimerkiksi Katin autotallissa oli pitkään miehen suvulta saatuja astioita, jolle ei ollut käyttöä mutta jota Kati ei raaskinut myydä sen tunnearvon vuoksi.
”Onneksi teeastiasto ja lautasia pääsi nyt kuopuksen käyttöön kaupunkiasunnossa.”
"Miten voin olla tilanteessa, että tavaraa pitää ylipäätään karsia? Se tuntuu epäonnistumiselta.”
Tavarasuhdetta Kati on joutunut pohtimaan myös työssään. Televisio-ohjelmissa hän saattaa kannustaa asiakkaita ostamaan tai rakentamaan uutta, ja siksi katsojatkin olettavat joskus, että kaikki hänen kodissaan on viimeisimmän muodin mukaista.
Katin onkin ollut vaikea käsittää, miten kaikkea ylimääräistä on alkanut kertyä, vaikka hän ei ole koskaan harrastanut sisustamista tai vaihdellut huonekaluja hetken mielijohteesta. Omaa kulutuskäyttäytymisen muutosta ei ole ollut helppo kohdata. Tavaramäärän herättämä ahdistus on ollut Katista vahvempaa kuin muistojen herättämä haikeus tai nostalgia.
"Miten voin olla tilanteessa, että tavaraa pitää ylipäätään karsia? Se tuntuu epäonnistumiselta.”
Katilla on nykyään tarkka kaava, jota hän noudattaa ennen uuden tavaran hankkimista. Impulssiostosten sijaan hän kartoittaa ensin tarvetta ja harkitsee ennen ostopäätöstä.
”En vain osta vaan harkitsen kunnolla, onko tämä asia, jonka oikeasti tarvitsen. Toivon, että karsiminen jättää todella pysyvän jäljen ja muuttaa kulutuskäyttäytymistäni lopullisesti.”
”En jää roikkumaan rahaan vaan haluan, että tavarat menevät käyttöön.”
Muistolaatikot auki
Kirjeitä, valokuvia, magneetteja, koruja ja konserttilippuja. Ensimmäistä kertaa Kati kävi läpi jopa lapsuudenkodista otetut laatikot, jotka ovat kulkeneet muutosta toiseen. Hän heitti sisältöä isolla kädellä pois. Kirjeet hän poltti.
”Ymmärrän sotavuosilta jääneiden kirjeiden arvon, mutta minusta ei ole syytä säilyttää yläasteaikaisen bestikseni vuodatuksia jostain pojasta. Sitä paitsi kirjeet ovat toisen kirjoittamia eivätkä tarkoitettu kaikkien katsottaviksi.”
Myös sekalaisia valokuvia löytyi suuret määrät. Ne Kati on lajitellut laatikoihin odottamaan seuraavaa vaihetta. Huonoimmat kuvat hän heitti pois.
”Ei ketään kiinnosta katsoa maisemakuvia Kreikan-matkalta tai väärin valottuneita otoksia.”
Samalla hän on harkiten kerännyt lasten muistolaatikoita. Karsimisprojektissa hän on käynyt vaatteet, pelit ja lelut vielä kerran läpi. Ne mahtuvat nyt viiteen laatikkoon kymmenen sijasta.
”Olen ajatellut sitäkin, ettei tämän jälkeen tarvitsisi tehdä mitään kuolinsiivouksia. Jatkossa elämme tavaran suhteen säntillisesti.”
Viime kesänä Kati kantoi vanhoja pihaleluja, ruukkuja ja puutarhavälineitä kadun varteen ja ilmoitti niistä kylän ryhmässä.
Rahaan ei jäädä roikkumaan
Katille on tärkeää, että tavarat karsitaan kestävästi. Siihen hän kannustaa kaikkia muitakin. Pieneksi jääneet vaatteet saivat lähteä kirpputorille, vaikka ne olivat laadukkaita ja ehjiä.
”Olen joutunut myöntämään itselleni, etten tule olemaan enää samankokoinen kuin 30-vuotiaana”, Kati sanoo ja nauraa.
Jotta karsitut tavarat eivät jäisi nurkkiin lojumaan, Kati pitää niitä näkyvällä paikalla autotallissa. Myynnistä kotiin palautuvat tavarat hän käy saman tien läpi ja pohtii, voisiko osan lahjoittaa.
”En jää roikkumaan rahaan vaan haluan, että tavarat menevät käyttöön.”
Viime kesänä hän kantoi vanhoja pihaleluja, ruukkuja ja puutarhavälineitä kadun varteen ja ilmoitti niistä kylän ryhmässä.
”Se on minusta hauska tapa kierrättää. Tavaraa meni sitä mukaa kun kannoin sitä ulos.”
Kati on käynyt kriittisellä silmällä läpi myös kodin huonekaluja. Ensimmäiseen omaan kotiin ostetut keittiöntuolit ja käyttämättä jäänyt keinutuoli saavat lähteä. Lapsille mieluisia huonekaluja hän pyrkii säästämään itsenäistymistä varten.
Koko perhe on aina harrastanut paljon kotona, joten kotisaliksi muutettuun huoneeseen liittyy paljon muistoja. Peiliseinä tehtiin aikanaan tanssia harrastanutta kuopusta varten. Huoneeseen on kertynyt valtava määrä kuntoiluvälineitä crossfit-köysistä stepperiin, ja niitä perhe käyttää yhä. Tulevaan asuntoon ne tuskin mahtuvat.
”On jännä, että minua ahdistavat nekin tavarat, jotka ovat käytössä. Kaikkea vain on niin paljon.”
Päivä, jolloin talosta lopulta luovutaan, tulee olemaan kipeä. Lapsiin liittyvät muistot jäävät vanhojen seinien sisälle.
Hyvin aikaa surutyölle
Päivä, jolloin talosta lopulta luovutaan, tulee olemaan kipeä. Lapsiin liittyvät muistot jäävät vanhojen seinien sisälle. Iso puutarha taas on ollut Katille erityinen.
”Puutarhaa jään kaipaamaan. Olen kasvattanut monet taimet siemenestä ja nähnyt valtavasti vaivaa sen eteen, että ne saavat nyt elää elämäänsä.”
Kati myös tietää, että suuri karsimiskierros odottaa vielä muuttopäivää.
”Olen jo tehnyt mielessä henkistä valssia ja miettinyt, mitkä huonekalut haluaisin pitää ja millaiseen jatkokäyttöön pääsevät ne, joista luovumme.”
Ajasta Kati onkin kiitollinen. Hän on saanut viestejä ihmisiltä, jotka ovat joutuneet muutamassa päivässä tyhjentämään kuolinpesiä.
”Minulla on onneksi vielä 4–5 vuotta aikaa tehdä tätä surutyötä.”
Katin vinkit: Näin laitat lapsuusmuistot talteen
- ”Kokoa teemojen mukaan. Meillä on yksi vauvalaatikko varhaismuistoille. Loput ovat leluja, kirjoja ja pelejä, jotka on lajiteltu erikseen. Erityisesti piirrokset ja askartelut on säästetty kannelliseen laatikkoon, jossa ne pysyvät hyvänä ja eivät rypisty. Koulutodistuksille ja valokuville on oma laatikkonsa.”
- ”Kuuntele lasten toiveita. Kuopus on toivonut säästettävän joitain leluja, esikoinen puolestaan jalkapallomuistoja.”
- ”Ei paineita jälkipolvelle. Lasten tavarat saavat olla meillä, kunnes he haluavat ottaa laatikot itselleen. En ajattele säästäväni tavaroita lastenlapsille, koska en halua lapsille asiasta paineita aikuisena.”
