Oletko sinäkin miellyttäjä? Johanna ymmärsi, miksi koti on täynnä turhaa tavaraa

”Eteiseni katossa roikkuu hauska punainen valaisin, jonka ostin Torista. Säädimme myyjän kanssa noutoa moneen kertaan. Mikään aika ei tuntunut sopivan molemmille. Lopulta hän ehdotti tuovansa sen minulle työpaikkani lähelle, ja asia ratkesi.

Valaisimen nähdessäni huomasin heti, että pinnassa on naarmu, josta myyjä ei ollut kertonut. Mutta hän oli ollut kiva ja suostunut tuomaan valaisimen minulle helppoon paikkaan. Maksoin siksi hänen pyytämänsä hinnan puuttumatta naarmuun mitenkään. Ostin siis valaisimen tietäen hyvin, että olin taas päätynyt miellyttämään.

Siellä valaisin yhä roikkuu naarmuineen päivineen.

Viime kesänä menin vaatekauppaan ostamaan mekkoa kirjani julkaisujuhliin. Tietokirjani Vapaaksi miellyttämisestä ilmestyi viime syksynä. Se kertoo tuhoisasta miellyttämisestä ja myös omista kokemuksistani.

Kaapissani roikkuva mekko muistuttaa nyt siitä, kuinka helppo minut on joskus ylipuhua. Ostin nimittäin samalla kertaa kaksi mekkoa: toisen kirjan julkistustilaisuuteen ja toisen ylimääräisen mekon myyjän vakuuttelujen vuoksi. Voisin käyttää sitä arkisemmissa tilanteissa.

Kaapissani on myös pinkki pusero, jota en ole käyttänyt. Tajusin jo kassalla kirkkaasti, etten sittenkään käyttäisi sitä. Myyjä oli kuitenkin ehtinyt lyödä hinnan kassaan – enkä minä enää tohtinut sanoa ei.

Minut valtasi olo, joka usein tulee, kun miellytän toisia haitallisella tavalla: lamaannuin ja kehostani lähtivät voimat. Uuvuttaa toimia väärin itseäni kohtaan. Mutta silläkään kerralla en saanut sanottua, että muutin mieleni.

Kotiin kertyneet tavarakasat voivat todella kertoa vaikeudesta kieltäytyä toisten tuputtamasta tavarasta, psykologi Maarit Lassander vahvistaa.

Etenkin läheisille ihmisille on usein vaikea laittaa rajoja ja sanoa kiitos ei. Äitiä, anoppia tai ystävää ei halua loukata. Usein erityisesti niukkuudessa eläneet sukupolvet haluavat osoittaa rakkauttaan materialla, jota heidän elämässään on pitkään ollut rajatusti, Lassander pohtii.

Siksi he haluavat jakaa aineellista hyvinvointia myös tärkeille ihmisilleen. Tällaisesta tarjouksesta voi olla vaikeata kieltäytyä, kun samalla joutuu muka torjumaan välittämisen eleen.

Kieltäytymistä voi helpottaa, jos tarjoaa tavaraa tuputtaville läheisille muita keinoja osoittaa välittämistä. Voisiko vaikkapa sukulaiselle kertoa, että ottaisin mielelläni vastaan kasvien pistokkaita, vaikka tavaraa ei kotiin enää mahdukaan?

Minun elämääni miellyttäminen on tuonut paitsi turhia tavaroita myös stressiä, raskautta ja monesti täyden kalenterin.

Pyrin vuosikymmeniä olemaan mieliksi kaikille suostumalla pyyntöihin ja ehdotettuihin tapaamisiin.

Miellyttäminen vei valtavasti energiaani. Mietin pääni puhki, mitä muut minulta toivovat sen sijaan, että olisin tunnustellut, haluanko tai jaksanko itse vaikkapa tavata jotakuta.

Miellyttäminen voi olla joskus hyödyllistä. Krooniselle miellyttäjälle toisten toiveisiin mukautuminen on kuitenkin sisäinen pakko. Silloin sen seuraukset ovat lopulta tuhoisia, eivät tarkoituksenmukaisia.

Parisuhteissa miellyttämiseni on johtanut eroihin. Olen tullut jätetyksi, koska en ole ollut miellyttäjänä selkeä ja aito. Tai sitten olen itse ollut tyytymätön johonkin asiaan suhteessa tai kumppanissani. En ole osannut sanoa tarpeitani ja toiveitani suoraan. Se taas on johtanut siihen, että olen alkanut pyöritellä eroa mielessäni muka ainoana vaihtoehtona.

Ystävyyssuhteissani olen päätynyt kuuntelemaan muita ylipaljon, minkä vuoksi olen joskus ollut kohtaamisten jälkeen lopen uupunut.

Nykyään ajattelen, että on aika epäreilua olla olematta totta ihmissuhteissaan. Silloin toisella ei ole mahdollisuutta muuttaa asioita.

Punainen mekko on ihana, mutta en kerta kaikkiaan käytä sitä.

Tietokirjaani varten haastattelin kymmeniä haitallisesta miellyttämisestä kärsineitä.

Monilla heistä on mennyt miellyttämiseen paljon rahaa. Sisäisen äänensä sijaan he ovat uskoneet jonkun toisen näkemystä vaikkapa siitä, mitä olisi hyödyllistä hankkia. Yksi oli ostanut kumppanin mieltymyksiä vastaavan talon ja maksanut siitä velkaa eron jälkeen, kun se ei mennyt kaupaksi.

Useille miellyttäminen oli tuonut tunteen siitä, etteivät he elä omaa elämäänsä.

Miellyttäjä voi itse ajatella olevansa vain tosi kiltti, hyvä ja jalomielinen muita kohtaan. Mutta tosiasiassa kroonisessa miellyttämisessä on kyse miellyttäjää ohjaavasta hylkäämisen pelosta, mikä on inhimillistä mutta pohjimmiltaan itsekeskeisyydestä.

Miellyttämällä muita olen itse halunnut varmistaa, etteivät toiset torju minua. Edes tuntemattomat.

Muutama vuosi sitten jälleen yksi ihmissuhteeni oli päättynyt osin sen takia, etten ollut alun alkaen puhunut avoimesti tarpeistani ja tunteistani.

Tajusin, etten voisi enää rakentaa yhtään ihmissuhdetta miellyttämisen varaan. Päätin tehdä kaiken mahdollisen, jotta toipuisin haitallisesta selviytymiskeinostani.

Tärkeintä minulle on lopulta ollut hyväksyä miellyttäminen kuin taistella sitä vastaan. Ajattelen, että tällainen minä olen, ja tapa miellyttää on kehittynyt ymmärrettävistä syistä.

Isäni oli alkoholisti. Ehkä siksi minulle kehittyi valtava herkkyys aistia muiden tunteita ja tarpeita voidakseni kokea, että olen turvassa.

Seiskaluokalla jouduin koulukiusatuksi. Tuskallisen kokemuksen jälkeen aloin selvästi miellyttää muita entistä enemmän. Halusin varmistaa, etten vain ärsyttäisi ketään ja tulisi taas torjutuksi.

Nykyisin pyrin eri tilanteissa kuulostelemaan mahdollisimman tarkasti tarpeitani. Ajattelen tietoisesti myös niin, että joskus olemassaoloni tuottaa väistämättä muille mielipahaa.

Sain savimukin japanilaiselta perheeltä, kun en kehdannut kieltäytyäkään siitä.

Viime kesänä muutin uuteen kotiin. Sovin edellisen asukkaan kanssa kunnollisesta loppusiivouksesta. Muuton jälkeen huomasin, että hän oli unohtanut siivota vessan. Etenkin kaakelit ja suihku olivat todella pahan näköiset.

Tunsin kiukun nousevan. Tiesin vaikenemisen johtavan vain omaan kaunaani, jota joutuisin kantamaan.

Ajatus pelotti, mutta päätin soittaa hänelle. Olen huomannut, että on usein viisaampaa ottaa ikävät asiat puheeksi puhelimessa kuin viestillä. Sanoin, että hei, kodissa oli muuten kaikki hyvin, mutta vessan olit tainnut unohtaa siivota.

Hän vastasi ystävällisesti tulevansa tarkistamaan asian. Paikan päällä totesimme, että vessa tosiaan oli jäänyt pesemättä. Tuntui palkitsevalta uskaltaa ottaa vaikea asia puheeksi. Sovimme rahallisen korvauksen.

Toipuessani miellyttämisestä olen oppinut esimerkiksi sen, että joissain tilanteissa minun on selvästi vaikeampi edes ajatella tuottavani toisille mielipahaa kuin muissa hetkissä. Esimerkiksi jos olen valmiiksi uupunut, ajattelen, että selviän hankalasta tilanteesta helpommalla miellyttämällä.

Myös pomottavia ja määräileviä ihmisiä on muita vaikeampaa olla miellyttämättä. Toisaalta olen huomannut senkin, että muiden miellyttäjien kanssa miellyttämiseni aktivoituu.

Lukiossa olin vaihto-oppilaana Japanissa. Siellä kulttuuriin kuuluu olla jatkuvasti valppaana sen suhteen, ettei vain aiheuta tosille pettymyksiä. Japanissa lankean yhä miellyttämiseen helpommin, koska ympäristö tukee sitä.

Tästä kertoo savimuki keittiössäni. Olin viime keväänä kylässä lukioaikaisen isäntäperheeni luona, ja perheen äiti otti esille tavaroita, joita he eivät enää tarvitse. Hän kyseli, tahtoisinko tämän tai tuon kipon tai kupin. Olisiko jostakin minulle hyötyä?

Valitsin ottaa astioista edes yhden, jotta hänelle ei tulisi paha mieli ja pääsisin itse psyykkisesti helpommalla. Nyt minulla on savimuki, jota en käytä.

Yleensä en enää ota vastaan tavaraa, jota joku yrittää minulle tyrkyttää. Tiedän tuskan, joka seuraa valheellisesta suostumisesta. En tahdo tehdä itselleni sellaista hallaa.

Oikeasti lahjatkin voisi laittaa surutta kiertoon, jos niitä ei käytä, psykologi Maarit Lassander sanoo.

”Lahja on välittämisen ele, joka ei ole kiinni konkreettisesta esineestä.”

Olen opetellut iloista kieltäytymistä: Jos toinen tyrkyttää minulle turhaa tavaraa, vastaan ensiksi jotakin ystävällistä, kuten kiitos että ajattelit minua. Sitten kerron mahdollisimman hyväntuulisesti, että tarjotusta tavarasta ei kuitenkaan ole minulle hyötyä. Arvostus ja ilo tekee kieltäytymisestä helpomman kummallekin.

Lahjat otan vastaan, mutta en ala säilyttää tavaroita, joita en halua. Kiitän tietenkin lahjasta – ja sitten laitan tarpeettomat kaikessa hiljaisuudessa kiertoon.

Ylipäätään miellyttäjän on tärkeätä opetella tunnistamaan, mitkä tunteet ja tilanteet ovat omalla ja mitkä toisen vastuulla. Miellyttäjä nimittäin ajattelee niin, että toisen pettymyksiä on kyettävä välttämään viimeiseen asti mukautumalla tämän toiveisiin.

Mutta jos olen ihmissuhteissani totta aitona itsenäni, aina joskus joku väistämättä pettyy, kun hänen toiveensa ja tarpeensa poikkeavat omistani.”

Jutun kuvat: Johanna Pohjola ja Marko Hämäläinen