Elina, 55, lopetti mieliteko-ostelun ja karsi vaatekaappinsa: ”Haluan nähdä vaatteet järkevästi yhdellä kertaa”

”Stockmannin pukeutumisneuvoja Katja oli huipputyyppi. Hän tunsi vaatekaappini ja osasi ehdottaa sinne sopivaa täydennystä. Kävin hänen luonaan kaksi kertaa vuodessa kymmenen vuoden ajan.

Kun Katja lopetti, jouduin tyhjän päälle. Yritin noudattaa hänen oppejaan, mutta paniikissa ostelin moneen kertaan samanlaisia vaatteita. En halunnut kadottaa hyvää pohjaa, joka vaatekaapissani oli.

Lisäksi minulla oli taipumuksena ostaa jokaiseen tilaisuuteen jotakin uutta, joka lopulta jäi vähälle käytölle.

Kaappiini alkoi kertyä vaatetta – jopa sellaista, jota en ollut käyttänyt koskaan.

Samaan aikaan olin jo pitkään ollut ahdistunut siitä, kuinka kirpputorien rekit olivat täynnä surkealaatuista ultrapikamuotilumppua. Pohdin, miten valtavasti tällaista vaatejätettä maailmassa oikein on.

Törmäsin Instagramissa Aku Varamäen ja Julia Thurénin käynnistämään Viiden vaatteen vuosi -haasteeseen. Sen ajatuksena on, että vuodessa saa ostaa viisi uutta vaatetta. Urheilu- ja alusvaatteita, sukkia ja käytettyjä vaatteita ei lasketa mukaan.

Lukema perustuu saksalaisen Hot or Cool -instituutin raporttiin, jonka mukaan viisi uutta vaatetta jokaista maapallon ihmistä kohden on kestävä määrä, johon tulisi tähdätä.

Haaste tuntui siinä kohtaa helpolta ja konkreettiselta tavalta koettaa tehdä ympäristön hyväksi edes jotain – ja samalla muuttaa omaa ostoskäyttäytymistä kestävämpään suuntaan.

Oli vuosi 2023, ja lähdin mukaan melko spontaanisti: minäpä kokeilen, onko minusta tähän.

Ensimmäisen ostokseni tein jo tammikuussa. Oli kovat pakkaset, ja hankin paksut, nahkaiset ulkoiluhanskat.

Heti perään olin marttayhdistyksen kanssa järjestämässä opastettua kierrosta Designmuseon Vuokko Nurmesniemi -näyttelyyn Helsingissä. Samassa yhteydessä vierailimme Vuokon liikkeessä, jonne saimme alennuskoodin. Olin pitkään halunnut Vuokon Messu-mekkoa ja totesin, että minun on tartuttava alennukseen.

Seuraavaksi yksi lempivaatemerkeistäni, Arela, meni konkurssiin. Olin vuosia haaveillut heidän kashmirlangasta neulotusta Aspen-hupparistaan, ja sekin tuntui siinä hetkessä pakko-ostokselta. Jos en ostaisi sitä nyt, en saisi sitä koskaan.

Tuossa hetkessä tunsin myös vähän huonoa omaatuntoa haasteeseen osallistumisesta. Kun minun kaltaiseni laadukkaisiin vaatteisiin panostavat ihmiset vähensivät ostamista, vastuulliset merkit kärsivät.

Sitten iski jonkinmoinen paniikki. Oltiin vasta toukokuussa, ja olin jo kolme viidestä ostoksestani käyttänyt.

Aloin käydä vaatekaappiani tarkkaan läpi ja tutkia, mitä kaikkea minulla jo onkaan. Kesävaatteita löytyi mukavasti, eikä minun tarvinnut ostaa mitään.

Karsin joukosta vaatteet, joita en enää käyttänyt, ja vein ne kierrätyskeskukseen ja second hand -liikkeeseen myyntiin.

Vaikka en julistanut haasteeseen osallistumista kenellekään, muodollinen sitoutuminen pakotti itseni harkitsevuuteen.

Kun reissussa menin Uniqlon liikkeeseen ostamaan v-aukkoista merinovillapuseroa, joka on yksi arjen luottovaatteistani, ostin vain yhden. Ennen olisin ostanut niitä monta, ja vielä lisäksi kasan muuta vaatetta.

Harkitsemattomien heräteostosten poisjääminen oli vuoden tärkein juttu.

Mielitekoja tuli silti jatkuvasti. Sähköpostiini tuli paljon eri liikkeiden uutiskirjeitä, ja tapanani oli selailla netissä vaatekauppojen tarjontaa.

Mieliteot oli kuitenkin helppo sammuttaa, koska fokukseni oli niin tiiviisti viidessä vaatteessa. Vaikka raja oli keinotekoinen, minua se auttoi. Se sai ajattelemaan, että jokin oikeasti välttämätön vaate saattaa hajota. Uutiskirjeiden tilaamisen lopetin.

Vuoden aikana hankin lopulta kuusi vaatetta. Jo mainittujen lisäksi ostin ulkoiluhousut ja sain eräästä Marttojen valokuvauksesta yhdistyksen logolla varustetun t-paidan.

Harkitsin pitkään, otanko sitä vastaan. Olin kuitenkin melko varma, että jos en tuota kerran päälläni ollut paitaa ota, siitä tulee jätettä.

Olen alkanut ymmärtää, minkälaisissa vaatteissa minulla on aina varma ja luonteva fiilis. Tällaisia ”turvavaatteitani” ovat esimerkiksi a-linjaiset mekot, joissa on taskut, ei liian umpinaista kaula-aukkoa ja joissa voin huoletta mennä kyykkyyn. Arjessa viihdyn suorissa housuissa ja neuleessa tai isossa hupparissa.

Ensimmäisen haastevuoden jälkeen olen jatkanut vaatteiden karsimista. Tavoitteeni on, että omistaisin vain lempivaatteita ja että näkisin kaikki sesongin vaatteeni henkareissa ja pinoissa, järkevästi yhdellä kertaa.

Pyrin siihen, että enää koskaan ei tulisi hetkeä, että muistaisin jonkin vaatteen olemassaolon, mutta en tietäisi, missä se on.

Olen raakannut kotoa kierrätyskeskukseen paljon muutakin tavaraa: vanhoja astioita, kirjoja, lehtiä ja liinavaatteita. En todellakaan ole minimalisti, mutta olen alkanut katsoa kaikkea kotona sillä silmällä, onko tärkeää, että tämä on olemassa.

En tarvitse mielettömän montaa settiä lakanoita tai isoa pinoa keittiöpyyhkeitä.

Meillä on mieheni kanssa paljon kirjoja, ja aiemmin ostimme uutta kirjahyllyä sitä mukaa, kun opuksia tuli lisää. Nyt olemme päättäneet, että uutta hyllyä ei enää tule.

Haastevuoden jälkeen otin selvästi vähän takaisin edellisvuoden niukkuutta. Pidin edelleen kiinni ajatuksesta, että rajoitan ostamieni vaatteiden määrää, mutta en jatkuvasti laskenut, monesko ostos on menossa.

Hankin esimerkiksi paidan, joka oli erikoisen värinen. Ostaessa se tuntui ihanalta, mutta en ole käyttänyt sitä juurikaan. Nyt muistan taas, miksi ostan lähinnä neutraalinvärisiä vaatteita.

Yhteensä taisin ostaa yhdeksän vaatetta vuonna 2024. En pidä sitäkään pahana määränä, mutta vuosi osoitti, että minun pitää ajatella selkeästi tiettyä tavoitetta, jos haluan siinä pysyä.

Jatkossa aion pyrkiä seitsemään uuteen vaatekappaleeseen vuodessa. Luku tulee Sissi Penttilän ja Aku Varamäen kirjasta Planetaarinen vaatekaappi. Kirjoittajat ovat laskeneet, että seitsemän on kestävä määrä vaatteita, jonka suomalainen voi vuodessa ostaa uutena. Korkeintaan seitsemällä uudella ostoksella yllämme vaatteiden osalta suositeltuihin päästövähennystavoitteisiin.

Tänä vuonna olen käyttänyt kiintiöstä kaksi: ostin mustat arkihousut, joita todella tarvitsin, sekä vähän hölmön heräteostoksen, valkoiset nahkalenkkarit. Ne osuivat silmiini kolmella kympillä tavaratalon alennusmyynnin loppurysäyksessä.

Ajattelutapani on muuttunut isosti. Vaatteet eivät enää ole minulle niin tärkeitä. Ne ovat kyllä osa persoonaa ja ihana asia, mutta laatu on tärkeämpää kuin määrä. Loppujen lopuksi aika pieni määrä vaatteita on aktiivisesti käytössä.

Aikaisemmin käytin aikaa vaatekaupoissa luuhaamiseen, mutta enää en vietä aikaa vaateosastolla. Ylipäänsä käytän tosi paljon vähemmän aikaa vaatteiden miettimiseen. Vaatekaapissani on selkeyttä, ja koen olevani tyytyväinen ja rauhallinen.

Planetaarinen vaatekaappi -kirjan mukaan keskivertosuomalainen ostaa vuodessa 38 vaatetta ja käyttää niihin 820 euroa. En ole koskaan laskenut, kuinka paljon rahaa minulla aiemmin on vaatteisiin mennyt, mutta kyllä sitä on kulunut. Huomaan, että nyt minulla on enemmän laittaa säästöön.

Tiedostavasta kuluttamisesta on tullut elämäntapa, joka tuntuu tärkeältä. Aiemmin saatoin ostaa uuden mekon vain siksi, että olin menossa asiakkaan luokse koko päivän kestävään tilaisuuteen.

Minulla saattoi olla mielessäni ajatus siitä, minkälaisen haluaisin, mutta monesti päädyin johonkin vähän sinne päin olevaan asuun, johon en lopulta koskaan ollut kovin tyytyväinen, eikä se päässyt juuri käyttöön.

Nykyään ajattelen, että jokaisen ostamani vaatteen pitää olla täydellinen. Ostan juuri sellaista, josta todella tykkään ja jota todella tarvitsen. Mietin myös sopivatko olemassa olevat kenkäni ja asusteeni yhteen, ettei tarvitse ostaa mitään muuta.

Lisäksi kysyn itseltäni, tuleehan vaatteelle käyttökertoja vähintään 30. Tämäkin ajatuksen poimin Planetaarisesta vaatekaapista: Käyttäisinkö vaatetta kolmekymmentä kertaa? Siis joka päivä kuukauden ajan? Tai joka kuukausi kolmen vuoden ajan? Kesämekkoa kerran viikossa neljänä kesänä? Aika usein vastaus on ei, ja mieliteon voi hyvillä mielin antaa mennä.

Tiedostan, että huteja saattaa silti edelleen tulla – kuten ne valkoiset lenkkarit – mutta ainakin taustalla on paljon enemmän harkintaa.

Harrastan neulomista ja kipuilen hieman itse tehtyjen puseroiden kanssa. Montako neulepuseroa voin itselleni tehdä? Langankin käyttäminen on kuluttamista, ja tekstiilihän siitäkin syntyy.

Olen päättänyt, että en tee tästä itselleni suurensuurta ongelmaa, koska neulominen on minulle rentouttava ja rakas harrastus, eikä puseroita sillä tahdilla synny, että kaappi niistä täyttyisi. Aloitan kuitenkin vain sellaisia projekteja, joista tiedän, että valmis vaate tulee käyttöön.

Olen puhunut haasteesta aktiivisesti, ja toivon, että se on vaikuttanut myös muihin. Pidin Marttojen etäkässäkahvilassa aiheesta luennon, ja sen jälkeen moni on tullut sanomaan, että on vähintään harkinnut mukaan lähtemistä. Se tuntuu hyvältä.

Ei ole tärkeää, että aloittaa juuri Viiden vaatteen vuosi -haasteen. Jokainen entistä paremmin harkittu hankinta tai ostamatta jäänyt huonolaatuinen ultrapikamuotivaate on voitto.”