”Meillä kaksivuotiaskin tekee kotitöitä” – viiden lapsen äiti oivalsi, miten koti pysyy siistinä ilman riitoja

”Tavallinen arkiaamu alkaa meillä näin: Lapset tekevät aamutoimensa samalla kun minä katan pöydän. Aamiaisen jälkeen kaikki vievät astiansa tiskikoneeseen, ja yksi lapsista siivoaa keittiön. Hän pyyhkii pöydät, nostaa voin ja juuston jääkaappiin ja tarkistaa, ettei lattialle ole tippunut mitään. Meillä on vitsi, että keittiön pitää olla niin siisti, jotta sitä voisi esitellä presidentillekin.

Moni vieras ihmettelee, miten siistiä suurperheemme kodissa on. En itse ajattele, että kodin pitäisi olla jatkuvasti sotkuinen, vaikka lapsia olisikin monta. Päinvastoin – lapset voi kasvattaa siivoamaan niin, että siitä tulee luonnollinen osa heidän elämäänsä. Silloin koti pysyy siistinä heidän avullaan.

Lapsuudenkodissani äiti laittoi minut tekemään kaikkia kotitöitä. Kerran viikossa siivosimme kodin yhdessä eli imuroimme ja pesimme lattiat ja vessat. Opin pyykkäämään, tiskaamaan, silittämään, pesemään ikkunoita ja tekemään pihatöitä. En saanut siitä viikkorahaa, mutta minusta ei kasvanut uusavutonta. Olen siitä kiitollinen.

Äidillä oli myös tapana sanoa, että siisti koti on vieraiden kunnioittamista. Lause jäi mieleeni, ja halusin, että omakin kotini olisi tiptop vieraiden tullessa. Jynssäsin kylpyhuonetta juuriharjalla ja kloriitilla ja pesin niin mikron kuin uuninkin. Pyyhin keittiönkaapit myös sisäpuolelta. Monesti puolisoni kehottikin minua ottamaan rennommin, ettei vieraille tule vaivautunut olo liian siististä kodista.

Olin siivouksessa perfektionisti, kun meille tuli 15 vuotta sitten novascotiannoutaja Nino. Vaikka olin haaveillut koirasta pitkään, en ollut tajunnut, kuinka paljon sotkua se aiheuttaa. Aloin imuroida koirankarvoja ja pikkukiviä päivittäin. Pian huomasin, etten osannut enää nauttia elämästä, ellei kotona ollut koko ajan siistiä.

Nino on jo lähtenyt koirien taivaaseen, mutta olemme saaneet viisi lasta: 10-, 8-, 6- ja 2-vuotiaat sekä kesällä syntyneen vauvan. Lasten myötä jouduin laskemaan standardejani entisestään. Etenkin vanhimpien ollessa pieniä arki oli rankkaa, ja kotitöihin osallistaminen toi enemmän vaivaa kuin hyötyä. Nyt siivouskasvatus on alkanut kantaa hedelmää. Etenkin 10-vuotias on tosi oma-aloitteinen, ja hänen siivousjälkensä on melkein aikuisen tasolla.

Vaikka täydellisyyden tavoitteluni on vähentynyt, en halua, että epäsiisteys stressaa minua. Siksi olen opettanut lapsia taaperosta asti siihen, että kaikki osallistuvat kotitöihin. Siivoamisen tarkoituksena on pitää huolta ihanasta yhteisestä kodistamme.

Parhaiten meillä toimii kiertävä kotityölista. Se tarkoittaa tällä hetkellä sitä, että eskari-iästä alkaen jokaisella lapsella on kerran päivässä siivoustehtävä. Aamuisin yhden vastuulla on keittiön siistiminen, iltapäivällä toisella imurointi-, lattianpesu- tai pölyjenpyyhkimisvuoro. Illalla kaikki vievät tavaransa paikoilleen ennen nukkumaanmenoa. Merkitsen hoidetut kotityöt tauluun, josta jokainen voi itse katsoa tulevat tehtävänsä.

Bongaan ideoita siivousrutiineihin netistä. Saatan kokeilla yhtä tapaa ja vaihtaa sitä jonkin ajan päästä. Välillä meillä on ollut kerran viikossa perheen yhteinen siivouspäivä. Sitten aloin maksaa isoimmille lapsille eri kotitöiden tekemisestä: vessan pesusta euron, roskien viemisestä 50 senttiä. Aluksi lapset tekivät töitä innokkaasti rahan toivossa, mutta ajan myötä kiinnostus hiipui.

Kaksi vuotta sitten siirryimme nykyiseen systeemiin: kymmenen euron viikkorahan saa, kun hoitaa viikon aikana vaaditut kotityöt, kuten imuroinnin, kukkien kastelun, roskien viennin, vessan siivouksen ja keittiön siistimisen.

Jotkut vanhemmat antavat minusta vähän liian helposti rahaa lapsilleen. Lasteni kaverit ovat välillä ihmetelleet, miksi meillä pitää tehdä niin paljon kympin eteen. Haluan kasvattaa lapsia, jotka haluavat tienata omat rahansa eivät hae esimerkiksi tukia vain siksi, että heillä on niihin oikeus. Lapset arvostavat enemmän tavaroita, jotka he ovat ostaneet itse tienaamillaan rahoilla. Vanhin lapsi halusi kovasti Niken vaatteita. Hänelle sanoin, että ostan itse edullisempia, mutta viikkorahalla voi hankkia mieleisiä.

Lapset osallistuvat myös muihin kuin viikkorahan edellyttämiin kotitöihin. Ruokaostokset tulevat meille kotiinkuljetuksella, ja vanhimmat lapset kantavat laatikot sisään ja tyhjentävät ne. Myös ruokaa laitamme yhdessä. Lapset voivat osallistua kuorimalla ja pilkkomalla aineksia. Esikoinen osaa leipoa pannukakkua, jos annan ohjeita. En ole vielä antanut heidän käyttää liettä tai uunia, mutta pienimpien kasvaessa aion opettaa lisää ruoanlaittoa ja leipomista.

Vanhimmat lapset pesevät myös itse pyykkinsä. Heillä on omat pyykkikorit, joista he vievät vaatteet kuivaavaan pyykkikoneeseemme ja pyörittävät pesuohjelman. Lopuksi lapset viikkaavat puhtaat pyykit itse kaappiin. Minä pesen pienimpien lasten ja meidän aikuisten vaatteet.

Kesällä lapset auttoivat mattojen pesussa, ja isoimmat lapset ovat innostuneet auton siivoamisesta. He nauroivat enemmän kuin Linnanmäellä, kun saivat suihkuttaa autoa puhtaaksi painepesurilla. Mietinkin paljon sitä, miten voisin tehdä kotitöistä myös hauskaa lapsille.

Jo kaksivuotias voi tehdä monia kotitöitä. Saatan antaa esimerkiksi rätin ja suihkeen, joilla hän voi itse siivota. Säilytämme lasten astioita matalalla laatikossa, johon kaksivuotiaskin ylettyy siirtämään niitä tiskikoneesta. Pienimmät voivat myös laittaa kanssani pyykkejä koneeseen ja narulle tai kastella kukkia. En viihdy tuntikausia leikkipuistossa, mutta kotitöitä tehdessä voimme viettää aikaa yhdessä. Pienet lapsethan rakastavat äidin huomiota, joten he osallistuvat mielellään askareisiin.

Lapset tekevät samoja kotitöitä sukupuolesta riippumatta. Tyttöjen kasvaessa haluaisin opettaa heille käsitöitä, kuten ompelua, ja pojat voisivat oppia puutöitä isältään – tai toisinpäin, jos he niin toivovat. Olemme muuttamassa kerrostaloasunnosta omakotitaloon, jossa lapset oppivat myös pihatöitä ja omavaraisuutta.

Yhdessä tekeminen ja oppiminenkin onkin meidän perheessämme se juttu. Lastenkaan ei tarvitse kyseenalaistaa siivoamista, koska kaikki osallistuvat yhtä lailla taitojensa tasoisesti. Kotitöiden päätteeksi saatamme lähteä yhdessä pyöräilemään.

Kun lapset tottuvat pienestä asti siihen, että kotitöitä on joka päivä eikä silloin kun huvittaa, ei niistä tulee niin usein riitaakaan. Siivousrutiiniimme kuuluu, että koulupäivän ja läksyjen jälkeen lapsella saattaa olla eteisen, keittiön ja olohuoneen imurointivuoro. Välillä lapset ovat väsyneitä ja se on tosi ymmärrettävää. Kun he haluaisivat mennä läksyjen ja kotitöiden sijaan pelaamaan pleikkaa, saatan vaikka sanoa, että onneksi meillä on tiskikone eikä tarvitse tiskata käsin. Isoimmat lapset kuuntelevat kyllä, kun juttelen heille asioista.

Teen meillä eniten kotitöitä, koska olen tällä hetkellä lasten kanssa kotona. Uskon, että lapset voi opettaa pitämään kodista huolta, vaikka molemmat vanhemmat kävisivätkin töissä. Vartti siivousta päivässä ei ole maailmanloppu, vaikka lapsi aluksi vastustelisikin. Jos osaa käyttää älylaitteita, hän osaa myös laitaa tiskikoneen päälle.

Haluan, että lapset menestyvät elämässä ja oppivat jo kotona ahkeruutta ja kestävyyttä. Kouluun ja töihinkin pitää mennä, vaikkei se aina tuntuisi kivalta. Töissä pitää usein toistaa puuduttavia tehtäviä kerta toisensa jälkeen. Sitkeys palkitaan.

Ajattelen myös, että jos ympäristö on sotkuinen, on vaikea pitää elämä järjestyksessä. Jos vaikka lapsen koulukirjat ovat hukassa, ei ehkä muista, onko tehnyt läksyjäkään. Niihin on myös helpompi keskittyä, kun ei tarvitse kahlata kirjoituspöydän ääreen lelujen ja vaatteiden keskellä.

Olen tutkinut paljon luovuuden ja siisteyden yhteyttä. Esimerkiksi kirjasta Declutter Your Way to Success opin, että sotkuisessa kodissa ei ole tilaa luovuudelle. Huomaan sen lapsissani esimerkiksi niin, että leikkejä ei synny, jos lelut ovat hujan hajan. Kun lapset näkevät vain sekasotkun eivätkä keksi mitään tekemistä, syntyy myös enemmän nahinoita.

Säännöllisten suursiivousten sijaan teen pieniä kymmenen minuutin siivouksia muutaman kerran viikossa: Pyyhkäisen jääkaapin ennen kuin viikon ruokatilaus tulee tai ravistelen auton matot. Saunan jälkeen jään hetkeksi heittämään pesuaineet lauteille ja pyyhkimään ne puhtaiksi. Se vie vähemmän aikaa kuin kalkkeutumien jynssääminen myöhemmin.

Olen karsinut vaatteita ja astioita, ja se on vähentänyt siivouksen määrää. Tiskikone pitää laittaa joka ilta pyörimään, jotta meille riittää aamuksi kuppeja. Pyykkikonekin pyörii meillä päivittäin. Puolisen vuotta sitten karsin lasten vaatteita, ja nykyään heillä on vain yksi asu jokaiselle viikonpäivälle. Etenkin viisi - ja kahdeksanvuotiaille kertyy yhä leluja, mutta sääntömme on, että jokaisella tavaralla pitää olla koti ja jos sellaista ei ole, se pitää keksiä. Käyttämättä jääneet tavarat laitetaan eteenpäin.

Vaikka olen rennompi siivoaja kuin parikymppisenä, yritän silti opettaa lapsille, ettei koko kämppää tarvitse räjäyttää leikkien aikana. Kun yksi leikki on loppu, lasten pitää siivota se pois ennen seuraavan aloittamista. Muuten kaaoksesta tulee niin iso, että se tuntuu ylivoimaiselta.

Lapsuudenkodissa ajateltiin, ettei kissa kiitoksella elä. Siksi pyrin kiittämään ja kehumaan lapsiani myös silloin, kun he ovat siivonneet vähän sinne päin.