Viherpiha

Reet Palusalun kukkatarhassa kasvaa 2400 erilaista perennaa: "Kun on kukkien kanssa kasvanut, ei voi elää ilman puutarhaa"

Reet Palusalu ei voisi kuvitella elämäänsä ilman päivittäisiä hetkiä puutarhassa. Puutarhakoulun opettaja keskittyy työpäivänsä jälkeen vaalimaan omaa noin puolen hehtaarin laajuista kukkatarhaansa. 
Teksti Heidi Haapalahti
Kuvat Indrek Kasesalu
Mainos

Syysleimujen kukkaisparfyymi leijuu lämpimässä ilmassa, kun saavumme Reet Palusalun pihaan Nulgan kylässä lähellä Peipsijärveä. Makea tuoksu on ensimmäinen vihje räiskyvästi kukkivasta virolaisen maalaismaiseman kehystämästä perennamaasta, joka levittäytyy laajana Reetin kotitalon takapihalla.

– Kun on kukkien kanssa kasvanut, ei voi elää ilman puutarhaa. Sekä äidilläni että isoäidilläni oli kukkatarha, Reet kertoo.

Reet Palusalun puutarhassa kasvaa 2400 erilaista perennaa. Keltaoranssit soihtuliljat kannattaa Suomen oloissa suojata talveksi tai nostaa esimerkiksi kellariin talvehtimaan. Väriminttujen, siperian-ampiaisyrttien ja soihtuliljojen kirkasväristen kukintojen lisäksi tumma- ja kirjavalehtiset kasvit nousevat hienosti esiin Reetin mahtavan kokoisista istutusalueista.

Hän on reilun kahdenkymmenen vuoden aikana luonut omin käsin ruhtinaallisen runsaan kukkamaan. Se tuottaa silmäniloa keväästä myöhäiseen syksyyn, kunnes lumi peittelee puutarhan. Kukkaloiston aloittavat noin 10 000 tulppaania, narsissia, krookusta ja muuta sipulikukkaa (katso Reetin puutarhaa kevätasussa). Kun Reet mainitsee yksistään tulppaanilajikkeita olevan noin 70, tajuaa että kyseessä on intohimoinen kasvi-ihminen.

Arkisin Reet työskentelee Räpinan puutarhakoulun opettajana. Vapaa-aika kuluu oman kukkatarhan hoitamiseen.

Kun Reet muutti taloon 1980-luvun lopulla, paikka oli siivoton. Edelliset asukkaat olivat viskoneet roskat ulos suoraan ikkunoista. Puutarhassa kasvoi 40 omenapuuta, mutta muuten tonttia peitti korkeaksi kasvanut rikkaruohikko. Oli kova työ laittaa paikat kuntoon.

Reet oli kuitenkin varma, että tänne saa rakennettua unelmien puutarhan. Tilaa riittää, ja maaperä on erinomainen sekoitus savea, hiekkaa ja humusta. Puutarha on kasvanut joka kesä yhdellä uudella perenna-alueella.

Kukkamaata on nyt noin puoli hehtaaria. Juuri tämän suuremmaksi sitä ei Reetin mielestä kannata enää laajentaa, jotta hän ehtii hoitaa puutarhan yksin. Viimeisen päälle viimeistelty tyyli ei synny itsestään. Kaikki istutusalueet pitää säistä riippuen kitkeä kahden, kolmen viikon välein.

Huoliteltu nurmikon ja istutusalueen raja säilyy selkeänä vain kanttauslapion avulla. Reet kaivaa sitä varten suunnitellun työkalunsa esiin kerran tai kaksi kuussa.

– On tärkeätä, ettei anna rikkaruohojen pesiytyä. Hoidan puutarhaa joka päivä ainakin vähän, niin ongelmat eivät ehdi kasvaa suuriksi.

Jaloangervo ’Straussen-feder’ kasvaa noin 90-senttiseksi. Sen korallinpinkki kukinta kestää pitkään. Reet kastelee perennojaan suoraan maahan, jotta vettä haihtuu mahdollisimman vähän. Maksaruoho 'Xenox' ja kurjenpolvi 'Jolly Bee' ovat näyttävä pari.

Hoitotoimia helpottavat tarkkaan mietityt kasvivalinnat. Reetillä on tiukat kriteerit uusille hankinnoille. Kasvien pitää olla terveitä, pysyä pystyssä tukematta ja kukkia pitkän aikaa. Reet pitää kasveista, jotka eivät levittäydy helposti ympäristöönsä. Sellaisten kasvua ei tarvitse rajoittaa kitkemällä.

Reetin maun mukaisia lajeja ovat esimerkiksi värimintut, tädykkeet, hohdekukat, kissanmintut sekä syysleimut, joita hänellä on yli 40 lajiketta. Jotkut leimuista ovat erikoisuuksia, kuten roosakukkainen ’Elizabeth’, jonka lehdet ovat valkoreunaiset. Kurjenpolvet ovat viimeisin perennaihastus. Niistä on valtavasti lajikkeita, joita Reetillä ei vielä ole.

Reet hankkii taimia kaikkialta Euroopasta syynättyään ensin tarkkaan niiden kasvuvaatimukset. Hän ostaa vain sellaisia kasveja, joiden tietää varmasti selviävän näissä olosuhteissa. Muut kasvit saavat pärjätä talven yli itsekseen, mutta arat ruusut ja krysanteemit Reet suojaa pakkaspeitteellä. Myös eksoottinen, sähäkän oransseista kukkatähkistään tunnettu soihtulilja saa päälleen kaksinkertaisen pakkaspeitteen, sillä se on arka talvimärkyydelle.

Perennojen yhdistelmissä näkyy taitava suunnittelu. Reet piirtää uuden istutusalueen ensin paperille ja sijoittaa kasvit niiden kasvupaikkavaatimuksia vastaaviin kohtiin. Syvyysvaikutelman luomiseksi hän istuttaa kasveja niin, että korkeaksi venähtäneen kasvin takaa saattaa pilkottaa jotain matalampaa. Yhteneväisen ilmeen vuoksi samat kasvit toistuvat istutusalueiden eri kohdissa.

– Suurin suunnittelijasuosikkini on hollantilainen Piet Oudolf. Olen käynyt hänen puutarhassaan kahdesti. Hän yhdistelee upeasti heiniä ja perennoja, Reet ihastelee.

Pienikasvuiset koristepuut nousevat istutusalueiden keskeltä kimikkejä ja ritarinkannuksiakin korkeammalle. Magnoliat ja syreenit tuovat keväällä ja alkukesällä oman lisänsä kukkarunsauteen.

Pyöreälatvuksiset hedelmäpuut luovat vaihtelua niiden pystyihin muotoihin. Havujen keskellä loistaa himalajankoivun hohtavanvalkoinen runko.

Värisommitelmat hivelevät silmiä. Syvän punaisena kukkivan hohdekukan ja tulipunakukkaisen palavanrakkauden hehkua voimistavat niiden etualalle istutetun nukkapähkämön himmeän hopeanharmaat lehdet. Ruosteensävyistä hohdekukkaa korostaa sen vieressä kasvava siniharmaa pikkuhavu.

Kirjavalehtisen vuorenkilven, kellanvihreän pallotuijan, tummanpunalehtisen happomarjan ja sinertävälehtisen, valkokukkaisen pikkusydämen yhdistelmä jää mieleen pitkäksi aikaa.

Reetin kukkatarha on tarkoin harkitusti rakennettu elämys.

Reet luottaa toiston voimaan. Sinikukkainen komeakissanminttu rytmittää kukkapenkin reunaa. Etualalla sen vieressä kasvaa täpläleimu ’Delta’. Helppohoitoiset ja pitkään kukkivat värimintut, kuten vaaleanpunakukkainen ‘Croftway Pink’, ovat Reetin suosikkeja. Kukkarunsautta keventävät esimerkiksi ’Variegata’-kellopeipin kirjavat lehdet ja ilmava elefanttiheinä. 

Reetin vinkit

  • Istuta kasvit tiheään, jotta rikkaruohoille ei jää kasvutilaa. Tiivis kasvillisuus ehkäisee myös kosteuden haihtumista, mikä vähentää kastelun tarvetta.
  • Istuta perennojen joukkoon sirokasvuisia puu- ja pensaslajeja, joilla on koristeellinen kukinta. Ne lisäävät kukkarunsautta etenkin kevääseen ja alkukesään. Puuvartiset kasvit tuovat puutarhaan kiinnostavia muotoja myös talveksi.
  • Huolehdi kukkapenkkien perkaamisesta säännöllisesti, niin rikkaruohot eivät pääsee valtaamaan alaa koristekasveilta tai vie tehoa kukinnalta.

Jatkuvan kukinnan haaste

Reet Palusalu on valinnut puutarhaansa tarkoituksella perennoja, jotka ovat tunnettuja pitkään jatkuvasta ja runsaasta kukinnasta. Kukkajuhlan tuntua lisää tarkka suunnittelu.

Isoille istutusalueille on helppo valita lajeja niin, että jotkut valtalajit ovat aina kukintavuorossa. Silloin syntyy vaikutelma täysin rinnoin läpi kesän kukkivasta puutarhasta. Kun kukkia on paljon, yksittäisen kukan koristearvolla ei ole Reetin mielestä niin suurta merkitystä. Esimerkiksi kurjenpolvien tai mäkimeiramien kukinnot eivät välttämättä ole yksistään kovin näyttäviä, mutta kauttaaltaan kukkiin peittyvä olemus puoltaa niiden paikkaa perennapenkissä.

  • Kokeile leikata varret kukinnan hiipumisen jälkeen pois. Näin voit saada monet lajit, esimerkiksi ritarinkannukset ja mirrinmintut, kukkimaan pian uudelleen.
  • Muista huolehtia kastelusta ja lannoituksesta, sillä ilman niitä koko kesän kukkivaksi suunniteltu puutarha voi jäädä vaisun näköiseksi. Runsas rikkakasvien määräkin voi heikentää kukintaa.
  • Älä unohda koristeellisia lehtiperennoja, pensaita tai heiniä. Esimerkiksi kuunliljojen tai happomarjojen värikkäät lehdet ovat vähintään yhtä koristeellisia kuin kukat, ja ne säilyttävät koristearvonsa läpi kesän. Heinät keventävät laajojen kukkapenkkien ilmettä ja tuovat kontrastia kukinnoille.
Syysleimu ’Blue Paradise’ tuoksuu puutarhassa makeasti. Haluan aina aamuisin kulkea puutarhan läpi paljain jaloin, Reet Palusalu kertoo.

Reet Palusalun puutarhassa voi vierailla kesäisin erikseen sovittuna aikana. Vierailu maksaa 6 e. Tiedustelut reet.palusalu@mail.ee.

Lue lisää:

Hyötykasveja ja jännittäviä lajikokeiluja rintamamiestalon pihalla

Pala Italiaa Imatralla: Ellenin puutarhassa tuoksuvat Välimeren maiden kasvit

Sadun ideavarasto on ehtymätön – piha täyttyy betonikoristeista

Julkaistu: 31.7.2017
Katso myös nämä