
Kukkapenkin perustaminen sanomalehtien päälle
Paras ajankohta kukkapenkin perustamiseen on kevät tai syksy. Keväällä työhön on syytä ryhtyä heti roudan sulettua. Jos kevät etenee normaalisti, kukkapenkki on valmis istutusta varten noin kahden kuukauden kuluttua. Jos teet kukkapenkin syksyllä, sanomalehtien alla oleva nurmikko alkaa maatua ennen maan jäätymistä ja jatkaa maatumistaan keväällä roudan sulettua. Tällöin kukkapenkki on valmis istutusta varten touko–kesäkuussa.
Tarvitset:
- runsaasti sanomalehtiä
- maatunutta lantaa
- lehtipuuhaketta tai kuorikatetta.
1. Suunnittele kukkapenkin muoto ja koko. Leikkaa sen jälkeen nurmikko tulevan kukkapenkin kohdalta mahdollisimman lyhyeksi. Levitä sanomalehtiä kerroksittain leikatun alueen päälle 2–3 sentin paksuudelta. Kastele jokainen kerros kunnolla, jotta sanomalehdet maatuvat nopeasti. Myös alla oleva nurmikko maatuu pikkuhiljaa, siksi sitä ei tarvitse poistaa ennen kukkapenkin perustamista.
2. Sirota märän sanomalehtikerroksen päälle typpipitoista verijauhoa ohueksi kerrokseksi ja sen päälle noin neljän sentin kerros kompostoitua hevosenlantaa. Maatunut lanta sisältää tärkeitä mikro-organismeja, jotka edistävät maatumista. Hevosenlanta myös painaa sanomalehdet maata vasten ja auttaa säilyttämään niiden kosteuden.
3. Lapioi hevosenlannan päälle 5–7 sentin kerros karkeaa lehtipuuhaketta tai kuorikatetta. Kate estää rikkaruohojen itämistä ja kosteuden haihtumista lantakerroksesta. Tarkista siis, että kate peittää lantakerroksen kauttaaltaan. Kastele sen jälkeen koko kukkapenkki kunnolla.
4. Huolehdi, että kukkapenkki pysyy kosteana. Kuivassa maatuminen pysähtyy. Jos teet kukkapenkin keväällä, kastele sitä seuraavan 1–2 kuukauden aikana aina tarpeen vaatiessa. Myös syksyllä perustettu kukkapenkki saattaa vaatia kastelua seuraavana keväänä.
Kaiva noin 1,5 kuukauden kuluttua penkkiin pieniä reikiä, niin näet, ovatko sanomalehdet ja nurmikko maatuneet lantakerroksen alla. Jos näin on, on aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen.
5. Kanttaa valmiin kukkapenkin reuna pistolapiolla, jotta ympäröivä nurmikko ei pääse leviämään istutusten sekaan. Tarkista, ettei reunan sisäpuolelle jää nurmiheinien juuristoa. Toista kanttaus kerran pari kesässä. Voit myös rajata kukkapenkin nurmikonreunanauhalla.
Työnnä katekerrosta hieman syrjään siitä kohdasta, johon haluat kaivaa istutuskuopan. Istuta kasvit.
Kukkapenkin perustaminen turveharkoista
Tarvitset:
- turveharkkoja
- puu- tai bambukeppejä
- multaa
- tarpeen vaatiessa katetta mullan pintaan.
1. Näyttävän ja kestävän kukkapenkin perustaminen kannattaa toteuttaa turveharkoilla. Jos alla oleva maa on ravinteikasta ja muhevaa, syväjuurisille perennoille riittää yhden harkon korkuinen penkki. Jos maa sen sijaan on savinen tai hiekkainen, kannattaa penkki tehdä korkeammaksi syväjuurisille lajeille. Pienijuuriset lajit ja kesäkukat viihtyvät matalassakin.
Ennen perustamista suunnittele kukkapenkin koko ja muoto. Merkitse kukkapenkin reunat nurmikkoon lapiolla pistelemällä. Jaa sen jälkeen nurmialue lohkoihin ja nosta lohkot talikolla tai perunakuokalla irti. Näin nurmikko lähtee juurineen. Jäljelle voi jäädä pitkäjuurisia rikkaruohoja, jotka kannattaa poistaa käsin.
2. Laske montako harkkoa tarvitset. Voit halutessasi jakaa jokaisen harkon pitkittäissuunnassa kahtia, jolloin harkkoja kuluu vähemmän. Poista tarpeen mukaan vähän pohjamaata, jotta saat aseteltua harkot muutaman sentin ympäröivää maanpintaa alemmaksi. Jätä harkkoreunuksen ympärille noin viiden sentin levyinen kaistale paljasta maata. Täytä se esimerkiksi karkealla koristesoralla ja upota sorakaistaleen laidalle nurmikonreunanauhaa. Näin pääset ajamaan ruohonleikkurilla kukkapenkin vierestä ja saat leikattua nurmikon reunat siististi.
3. Ankkuroi harkot maahan ja kiinni toisiinsa bambu- tai puukepeillä. Käytä kiinnitykseen vasaraa. Kostuta harkot, jotta niitä on helpompi muotoilla sahalla. Säästä ylijäämäpalat, niillä voit tilkitä harkkojen välisiä aukkoja.
4. Jos perustat kahden turveharkon korkuisen kukkapenkin, kippaa istutusmulta kottikärryistä, kun osassa reunaa on vasta yksi harkkokerros. Myöhemmin mullan kaataminen kottikärryistä saattaa olla turhan hankalaa. Tuo kukkapenkkiin reilusti maata – mullanpinnan on ulotuttava harkkojen yläpuolelle. Uusi multa tiivistyy ajan mittaan, ja pinta laskee.
Mullan levityksen jälkeen kukkapenkki on valmis istutusta varten. Muista kastella kukkapenkki huolellisesti istutuksen jälkeen. Jos haluat harkkojen sammaloituvan, sivele niiden pintaan piimän ja sammalmurun seosta.
Kukkapenkin perustaminen maata parantaen
1. Suunnittele perustattavan kukkapenkin koko ja muoto. Poista tulevan kukkapenkin alta nurmikko. Kitke maasta rikkaruohojen juuret tarkkaan. Jos maa on kovin savinen, sekoita siihen kompostimultaa tai maatunutta lantaa ja tuo uutta multaa. Jos maa on kuiva ja hiekkapitoinen, lisää siihen edellisten lisäksi vähän savipitoista maata ylläpitämään kosteutta.
2. Varmista, että nurmiheinät eivät pääse leviämään penkin muhevaan multaan. Asenna nurmikonreunanauha niin, että jätät sen ja penkin väliin hieman tilaa. Tähän väliin voit istuttaa matalan maanpeitekasvin tai levittää katetta. Näin pääset leikkaamaan nurmikon reunan ilman, että leikkuri ulottuu kukkapenkin kasvien päälle. Voit myös kantata kukkapenkin pistolapiolla erilleen nurmikosta. Muista kantata penkki pari kertaa kesässä.
Lisää multaa sen verran, että penkin maanpinta on muutamia senttejä korkeampi kuin ympäröivä maanpinta. Uusi multa tiivistyy ajan mittaan, ja penkin pinta laskee.