Halutessasi voit käyttää rosollissa etikkapunajuuria tuoreiden punajuurien sijaan.
Rosolli on perinteinen joulusalaatti, joka löytyy ainakin jossain muodossa useimmista suomalaisista joulupöydistä. Toisaalta rosolli myös jakaa vahvasti mielipiteitä. Toisille rosolli on herkku, jota ilman jouluateria ei ole täydellinen ja toisille yksi lisuke muiden joukossa.
Vanhanajan rosolli tunnettiin myös nimellä sallatti. Rosollin valmistus on peräisin jo 1700-luvulta, jolloin vanhanajan rosollia valmistettiin etenkin säätyläispiireissä. Vähitellen rosolli yleistyi myös kansan keskuudessa, ja nykyään siitä on tullut vahvasti jouluun liittyvä ruokalaji.
Alun perin rosollin valmistus vaati kokilta lähinnä perunoita, suolasilakoita ja sipuleita. Rosolliresepti on kehittynyt vuosisatojen myötä. Monet rosolliohjeet kulkevat nimellä perinteinen rosolli, vaikka kyseessä onkin niin sanottu nykyaikainen rosolli, jossa on mukana esimerkiksi punajuurta, porkkanaa, omenaa ja maustekurkkuja.
Nykyään monet rosolliohjeet sisältävät myös rosollikastikkeen eli niin sanotun rosollin kermavaahdon reseptin. Tyylikkään lisävivahteen rosollin kastike saa punajuuren väristä, jolla kermavaahto voidaan tarvittaessa värjätä houkuttelevan punaiseksi.