Rosollikranssi – rouheista lohkoista koottu joulusalaatti tarjotaan uudessa, näyttävässä muodossa
Kasvis
Gluteeniton
Munaton
50 min
{
Aktiivinen 20 min
Passiivinen 30 min
Rosollikranssi on uusittu versio perinteisestä jouluruoasta. Paahda rosollista tutut kasvikset uunissa ja kokoa kauniiksi kranssiksi, jonka keskiöstä löytyy etikalla maustettu kermakastike.
Kuori juurekset, perunat ja sipulit. Leikkaa punajuuret puolen sentin viipaleiksi ja perunat noin 2 × 2 -senttisiksi kuutioiksi. Leikkaa porkkanat pitkittäin ohuiksi lastuiksi perunankuorimaveitsellä. Kuori ja lohko sipulit.
Levitä punajuuret ja perunat leivinpaperin päälle pellille niin, että ne eivät kosketa toisiaan. Voitele kasvikset voisulalla ja mausta suolalla ja pippurilla.
Paista 225-asteisessa uunissa 20 minuuttia, kääntele lastalla puolessa välissä ja lisää silloin pellille myös sipulit.
Levitä porkkananauhat toiselle pellille, sekoita loppu voisula joukkoon. Paista noin 5 minuuttia, kunnes nauhat pehmenevät hieman.
Pese ja lohko omenat. Leikkaa suolakurkut pituussuunnassa lohkoiksi. Asettele kaikki ainekset kranssin muotoon vadille. Tarjoa lämpimänä tai haaleana.
Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Mausta etikalla, suolalla ja sokerilla. Tarjoa kastike erikseen rosollin kanssa.