Luonnonkukkien reunustama hiekkatie johdattaa orimattilalaisen Marita Lempiäisen puutarhaan. Heinäpeltojen kullankeltaiset sävyt vaihtuvat kuin leikaten vahvoihin väreihin: oranssiin, violettiin, keltaiseen, siniseen. Pihapiirin värikkäitä perennoja tasapainottavat harmaat luonnonkivet. Marita on muotoillut niistä polkuja, portaita ja lammen puroineen sekä pengertänyt niillä rinteen.

– Jäätyäni eläkkeelle minulla on vihdoin kunnolla aikaa puutarhalle. Aloitin sen rakentamisen kuitenkin jo työurani viimeisinä vuosina.

Luonnonkiviset rakennelmat saivat alkunsa puolivahingossa. Kaivinkoneenkuljettaja tuli kaivamaan kuoppia pihavalaisimia varten, ja työn edetessä maasta nousi valtava määrä kiviä.

– Kuskilla oli suuret järkäleet kaivinkoneen kauhassa, ja hän kysyi, minne ne laitetaan. En ollut ajatellut koko asiaa. Näytin hänelle, että tuohon vain, Marita osoittaa takapihan kivikkopenkkiä.

Suurimmat kivet ovat yhä samoilla paikoilla, joihin ne silloin kipattiin. Ne olivat niin painavia ja hankalia siirtää, että Marita muovaili muun puutarhan niiden ympärille. Hän innostui luonnonkivestä rakennusmateriaalina ja alkoi laajentaa kivikasoja istutusalueiksi. Muutaman vuoden aikana Marita on pyöritellyt paikoilleen mittavat määrät erikokoista kiveä.

Puutarhassa on taitavasti hyödynnetty maaston vaihtelevia muotoja. Marita on pengertänyt talolta alapihalle laskevan rinteen luonnonkivillä, jolloin penkereeseen on saatu istutettua kasveja antamaan väriä ja vehreyttä. Rinnepenkin havukasvit ja perennat ovat vielä pieniä, mutta maata myöten suikertavat peittokasvit täyttävät istutusvälit parissa vuodessa.

Rinteen alapuolelle Marita rakensi viime kesänä altaan puroineen. Sen suunnitteluun hän sai vinkkejä tutulta vihersuunnittelijalta, Eeva-Liisa Grönblomilta.

Maria-tytär puolestaan oli suureksi avuksi kivien kantamisessa. Niillä naiset vuorasivat altaan ja puron pohjat ja reunat niin, ettei allasmuovista näy vilaustakaan.

Hyviä neuvoja ja apua Marita on saanut myös paikallisen puutarhaliikkeen Hopekuusen Anne Järviseltä.

– Seuraavaksi suunnitelmissani on tehdä kaarisilta puron yli.

Marita on tehnyt lastenlapsilleen myös kivillä reunustettuja polkuja, jotta puutarhassa olisi mukava leikkiä. Kulkureitit alkavat leikkimökiltä ja mutkittelevat takapihalla istutusten väleissä. Polut tuntuvat mukavan pehmeiltä jalkojen alla, sillä niiden päällysteenä on käytetty hiekkaa ja itse haketettua oksasilppua. 

Takapihalle aikoinaan kipatusta kivikasasta Marita on rakentanut havupenkin.

– Halusin nähdä keittiön ikkunasta muutakin kuin marjapensaita.

Kivikkopenkissä kasvavat erimuotoiset havukasvit: pesäkuusi, sini- ja laakakataja sekä kartiotuijat. Väriä tuovat keltasävyinen pilarikataja ja kultapallotuija. Maritan kultapallotuijat ovat selviytyneet ensimmäisestä talvestaan vahingoittumattomina. Toivottavasti jatkossakin käy hyvin, sillä näiden kanadantuijalajikkeiden talvenkestävyydestä Suomessa ei ole tarkkaa tietoa.

Havujaan Marita kehuu helppohoitoisiksi. Istutuksen ja juurtumisen jälkeen ne saavat kasvaa enemmän tai vähemmän rauhassa. Marita poistaa vain kuolleet versot. Valoisassa paikassa kasvavia havuja, kuten tuijia, hän varjostaa keväisin pari kolme vuotta istutuksen jälkeen.

Marita on istuttanut havujen väleihin myös perennoja. Peipin ja rentoakankaalin on tarkoitus pikkuhiljaa levitä ja peittää paljasta mullosta kasvien ympärillä. Leveälatvuksinen sateenvarjojalava on penkin harkittu yksityiskohta, joka johdattaa katseen ylöspäin. Se roikottaa heleänvihreitä oksiaan leveälle kuin suojellakseen alla kasvavia taimia.

Kaksi kukkapenkkiä talon edustalla pullistelee rehevillä perennoillaan ja yhteen sointuvilla väreillään. Ruskoliljat hehkuvat auringossa voimakkaan oransseina vierellään sykähdyttävän siniset, suurikukkaiset kurjenpolvet ja vuorikaunokit. Kaunis yhdistelmä syntyy myös vaaleanviolettikukkaisista jalopähkämöistä ja hennonkeltaisista jättipoimulehdistä.

Valkoiset ja karmiininpunaiset kiinanpionit ovat täynnä kerrottuja kukkia. Uhkeat kukkijat ovat kasvaneet puutarhassa nelisenkymmentä vuotta.

Osa perennoista on näyttäviä myös yksinään, kun Marita on ymmärtänyt istuttaa niitä isoiksi ryhmiksi. Yksi vaikuttavimmista penkeistä on kesäpikkusydämien muodostama kukkameri talon vieressä.

– Jaan perennoja vuosittain. Näin saan ison pihani kukkapenkit helposti täyteen. 

Maritan harmina on ollut jättiputki, jota hän säännöllisesti poistaa puutarhasta. Ihoa polttavaa ja voimakkaasti allergisoivaa kasvia käsitellessä on tärkeää käyttää pitkiä hansikkaita ja suojaavia vaatteita.

– Niitä kasvaa pellonreunassa tontin ulkopuolella. Koko kasvusto täytyy aina hävittää, etteivät ne leviä tänne uudestaan.

Myös vaaratonta, mutta vaikeasti hävitettävää vuohenputkea kasvaa penkissä runsaasti jaloangervon riesana.

– Olen kaivanut sitä pois vaikka kuinka, ja aina sitä nousee lisää.

Onneksi kaikki puutarhassa leviävät kasvit eivät ole rikkaruohoja. Tänä kesänä kitkiessään Marita löysi kukkapenkistä myös tervetulleita taimia. Jouluruusut olivat kylväytyneet maahan itsestään, ja maasta nousi niiden pieniä alkuja.

– Ne olivat karanneet ruukuistaan, Marita iloitsee.

Viime vuonna rakennettu lampi on tuonut puutarhaan elämää. Pikkulinnut käyvät vedessä kylpemässä ja juomassa. Lammessa vielä viime vuonna asustanut sammakko on tosin ilmeisesti muuttanut pois, sillä sitä ei ole vähään aikaan näkynyt. Nyt kurnutuksen sijaan voi kuunnella veden äärellä lentelevien sudenkorentojen siipien rahinaa.