Jouluruusun kasvatus siemenestä
Jouluruusu on rakastettu perenna etenkin Englannissa ja Saksassa, missä kasvi työntää nuppunsa esiin joulu–helmikuussa. Pohjoisessa pakkastalvi hillitsee kasvua, ja nuput odottavat kevättä maan rajassa lehdistön ja lumen suojassa. Leuto syksy tai talvi voi kuitenkin innostaa perennan työntämään kukkanuppunsa esiin jo keskellä talvea.
Vinkit jouluruusun kasvatukseen siemenestä
- Siemenet kypsyvät ja muuttuvat tummanruskeiksi loppukesällä. Kerää jouluruusun siemensato heti sen kypsyttyä, sillä tuoreet siemenet itävät parhaiten.
- Jätä kylvölaatikko tai ruukut ulos, jotta siemenet ehtivät saada lämpökäsittelyn loppukesän ja syksyn aikana.
- Talvi takaa jouluruusun siemenille riittävän pitkän kylmäkäsittelyajan.
- Ensimmäiset taimet saattavat työntää sirkkalehtensä mullan pinnalle jo keväällä.
- Jouluruusun kukintaan kuluu 4–5 vuotta kylvöstä.
- Tarkkaile tarhajouluruusun alustaa. Kasvi voi kylväytyä itse. Tällöin tehtäväksesi jää vain pikkutaimien istuttaminen esimerkiksi taimipenkkiin, ruukkuihin tai kasvilavaan.
- Jos talvi on lumeton ja kylmä, suojaa kasvi pakkaspeitteellä. Asettele kangas tukikehikon varaan.
Kun kukinto kuihtuu, jouluruusu kasvattaa nahkamaiset ja sormiliuskaiset lehdet. Kukinnon verholehdet säilyvät pitkään ja suojaavat pitkulaisia hedelmiä.
Jouluruusun siementaimi.