Vuohenputki
Tuntomerkit: Sarjakukkaisiin kasveihin kuuluvalla lajilla on kolmionmuotoiset, kolmilehdykkäiset lehdet. Laji voi kasvaa jopa metrin pituiseksi. Leviää helposti siemenistä sekä rönsyilevän maavartensa avulla.
Kukinta: Kukinta-aika kesä–elokuu.
Kasvupaikka: Viihtyy parhaiten tuoreessa ja rehevässä maassa, missä voi muodostaa laajoja kasvustoja.
Torjunta: Kitke ennen kuin kasvi ehtii kukkia ja tehdä rönsyjä. Paras aika on myöhään syksyllä tai aikaisin keväällä, jolloin nuoret ruusukkeet ovat löyhästi kiinni maassa. Käytä pitkälapaista työkalua, jonka saa työnnettyä juurten alle. Voit väsyttää kasvin toistuvalla kitkemisellä ja haraamisella. Maan jyrsiminen heikentää kasvua.
Peltokorte
Tuntomerkit: Itiöpesäkkeet sijaitsevat vaaleanruskeissa kevätversoissa. Myöhemmin kehittyvä 20–40 senttiä korkea kasvusto koostuu yhteen kasvaneista lehdistä. Ne muodostavat varren ympärille mustan, hammasreunaisen tupen. Syvä juuristo, jota on vaikea kitkeä pois. Kasvi katkeaa helposti nivelkohdista, jolloin juuristoa jää maahan.
Kasvupaikka: Viihtyy monenlaisilla kasvupaikoilla.
Torjunta: Syvämuokkaa maa ja kitke juurakot. Voit väsyttää kasvin toistuvalla ja sitkeällä kitkemisellä ja haraamisella. Lannoituksella voi olla ennaltaehkäisevä vaikutus.
Rönsyleinikki
Tuntomerkit: Koheneva kukkavana, lehtiruusuke kasvaa tiiviisti maanpinnassa kiinni. Pitkäruotiset lehdet ovat kolmilehdykkäiset ja kolmion muotoiset. Sitkeät varret värittyvät aurinkoisilla paikoilla punaisiksi.
Kukinta: Kirkkaankeltainen kukinta lähinnä kesä–heinäkuussa.
Kasvupaikka: Leviää kosteilla kasvupaikoilla voimakkaasti rönsyjensä avulla. Voi muodostaa reheviä kasvustoja.
Torjunta: Kitke myöhään syksyllä tai aikaisin keväällä, kun ruusukkeet ovat löyhästi kiinni maassa. Käytä pitkälapaista työkalua, jonka saa työnnettyä juurten alle. Maan jyrsiminen heikentää kasvua. Laajaa ja tiivistä kasvustoa voi olla hankala kitkeä käsin. Voit kokeilla maan peittämistä.
Leskenlehti
Tuntomerkit: Asterikasveihin kuuluvalla lajilla on 5–10 sentin korkuiset kukkavarret. Kasvi leviää laajalle lenninhaivenilla varustettujen pähkylöiden avulla. Munuaisen muotoiset lehdet kasvavat jopa 20 senttiä leveiksi. Juuret voivat kasvaa 70 sentin syvyyteen.
Kukinta: Kirkkaankeltaiset mykerökukat avautuvat huhti–kesäkuussa ennen lehtiä.
Kasvupaikka: Monenlaiset kasvupaikat.
Torjunta: Tuhoa loppukesällä muodostuvat kukka-aiheet maanmuokkauksella. Vältä juurakoiden paloittelua, koska kasvi leviää juurenkappaleista. Väsytä kasvi esimerkiksi jatkuvalla ja usein toistuvalla kitkemisellä ja haraamisella.
Juolavehnä
Tuntomerkit: Heinäkasvi voi kasvaa jopa metrin korkuiseksi. Lehtien yläpintojen vaaleat karvat antavat lehdistölle harmaanvihreän sävyn. Leviää sekä siementämällä että juurakon avulla.
Kukinta: Tähkäkukinnot kesä–elokuussa.
Kasvupaikka: Viihtyy etenkin kuivilla ja kevyillä mailla.
Torjunta: Usean vuoden kesanto yleensä tuhoaa juolavehnän. Voit myös torjua kasvia jatkuvalla kitkemisellä ja haraamisella. Maan syvämuokkaus saattaa heikentää kasvua, mutta varo, ettet jyrsi juolavehnän juuria palasiksi, jolloin niistä kehittyy lukuisia taimien alkuja. Uusia taimia voi nousta maasta vielä syksyllä, joten tarkista puutarhasi juolavehnän varalta ennen lumentuloa ja poista näkyvissä olevat versot.
Rikkanenätti
Tuntomerkit: Kasvaa jopa puolimetriseksi. Muodostaa tiheitä, rönsyileviä kasvustoja. Ruusukkeen ensimmäiset lehdet ovat ehytlaitaiset, vanhemmat pariliuskaiset. Hammaslaitaiset lehdykät ovat usein toistamiseen liuskaiset ja joskus hyvin kapeat. Leviää siementämällä sekä rönsyjen ja juuripalojen avulla.
Kukinta: Keltaiset, rypsiä muistuttavat kukinnot. Kukinta-aika heinä–elokuu.
Kasvupaikka: Viihtyy monenlaisessa kasvuympäristössä.
Torjunta: Ehkäisevä torjunta tehoaa parhaiten. Varmista, etteivät ostotaimien mukana mahdollisesti tulleet siemenet ja juurenpalat pääse kasvamaan taimiksi. Väsytä kasvustot toistuvalla kitkemisellä ja haraamisella. Jyrsiminen rikkoo juuret, joista syntyy monta uutta tainta.
Lue lisää:
Hyväksy evästeet
YouTuben videosoitin käyttää evästeitä. Hyväksy evästeet katsoaksesi videon.
