
1. Sienten kruunaama kanapata
Kanapata on klassikko syystäkin! Suosikiksi nousi versio, jossa on kanan lisäksi paprikaa ja herkkusieniä. Tomaattista pataa voi muunnella sesongin mukaan vaikkapa sieniä vaihtamalla. Valmista tulee vaivaisessa puolessa tunnissa!
2. Ruokatoimittajan simppeli uunipasta
Ruokatoimittaja Suvi Rüsterin helppo uunipasta on kiireisen kokin pelastus: lasagnea muistuttava mehevä vuokaruoka vaatii vain 10 minuuttia kokkausta, lopun hoitaa uuni. Mehevä uunipasta saa makunsa tuoremakkarasta, valkosipulista ja kahdesta eri juustosta.
3. Salaatti, joka maistuisi Jennifer Anistonillekin
Tässä ruokaisassa lounassalaatissa maistuvat muun muassa feta, pistaasipähkinät ja yrtit. Salaatista tuli viraalihitti, kun sen uumoiltiin olevan Jennifer Anistonin suosikki, mutta näyttelijä on itse oikaissut käsitystä. Hänen mielestään somesalaatti kuulostaa kuitenkin herkulliselta – ja sitä se myös on!
4. Texmexiltä maistuva jauheliha-perunavuoka
Uusi arkisuosikki syntyy, kun yhdistetään lihaperunalaatikon elementit ja tacomausteet. Jauheliha-perunalaatikkoon käytetään kätevästi valmiiksi viipaloitua pakasteperunaa. Vuokaruoka mehevöitetään cheddar-mozzarellaraasteella, kermalla ja tomaatilla.
5. Täydellisen pikantti gnocchivuoka
Täyteläinen gnocchivuoka syntyy ihanan helposti yhden astian taktiikalla. Erityisen herkullisen ruoasta tekevät paahdettu marinara-kastike ja mausteinen chorizo-makkara.
6. Astetta parempi hernekeitto
Amerikkalainen hernekeitto on ruokatoimittaja Annika Elomaan hurmaava ruokamuisto 1980-luvulta. Perinteisestä hernerokasta poiketen tämä keitto valmistetaan jauhelihasta, ja mukaan lisätään myös palsternakkaa.
7. Lohi-parsakaalipata Robin Packalenin tapaan
Laulaja Robin Packalen kokkaa ystävilleen muun muassa tätä lohi-parsakaalipataa. Helppo pataruoka valmistuu liedellä 20 minuutissa.
8. Yllättävä lasagne kasarityyliin
Lasagnea ei voi olla rakastamatta! Innokas kotikokki Liisa Rikka on valmistanut arkisuosikkia samalla reseptillä 1980-luvulta lähtien: Liisan lasagneen tulee perinteisten ainesten lisäksi raejuustoa, munamaitoa ja pizzamaustetta.
9. Klassikkopizzan makuinen kiusaus
Jos pizzavalintasi on americana, suosittelemme kokeilemaan ananas-kinkkukiusausta sinihomejuustolla. Ruokabloggaaja ja kokki Mika Rampan arkiruoassa hyödynnetään puolivalmisteita, joten valmista tulee superhelposti sekoittamalla ainekset ja työntämällä uuniin.
10. Kala-perunasoselaatikko Italia-vivahteella
Ikisuosikki lihaperunasoselaatikko muuntuu uudeksi, kun vaihtaa jauhelihan tonnikalaan ja lisää joukkoon oliiveja. Tonnikala-perunasoselaatikon reseptiä voi toki myös soveltaa käyttämällä kalasäilykkeenä kotimaista vaihtoehtoa.