"Se ei ollut tavallista hernekeittoa vaan amerikkalaista" – koululounas hurmasi ruokatoimittajan 80-luvulla, onko resepti sinulle tuttu?
Ruoka
"Se ei ollut tavallista hernekeittoa vaan amerikkalaista" – koululounas hurmasi ruokatoimittajan 80-luvulla, onko resepti sinulle tuttu?
Amerikkalainen hernekeitto kuljettaa ruokatoimittaja Annika Elomaan 1980-luvun alakoulumuistoihin. Koulussa tarjotun keiton salaisuuksia ovat jauheliha ja porkkanaraaste. Kokeile nostalgista reseptiä!

”Olin alakoulussa 1980-luvulla, ja usein torstaisin ruokana oli hernekeittoa. Eikä se ollut tavallista hernekeittoa vaan amerikkalaista, joka oli keitetty jauhelihasta ja maistui paljon paremmalta kuin isoja ja joskus hyvinkin rasvaisia lihapaloja sisältävä keitto.
Eräänä päivänä koulusta kotiin palattuani ilmoitin äidilleni, että meillä keitetään hernekeitto jatkossa amerikkalaisittain. Ja sehän sopi, sillä äitini toteutti mielellään kaikki ruokaideat, joita minulta ja veljeltäni tuli. Myöhemmin olen lisännyt keittoon vielä palsternakkaa ja nykyisin keitän keiton useimmiten hirvenjauhelihasta.”
Amerikkalaisessa hernekeitossa kokoliha korvataan jauhelihalla.
"Eräänä päivänä koulusta kotiin palattuani ilmoitin äidilleni, että meillä keitetään hernekeitto jatkossa amerikkalaisittain."
Amerikkalainen hernekeitto
Resepti: Annika Elomaa
Ainekset (8 annosta, 2,5 t + herneiden liottaminen 12 t)
- 500 g kuivattuja herneitä
- 2½ l vettä
- 2 rkl lihafondia
- 1 sipuli
- 3 valkosipulinkynttä
- 3 (200 g) porkkanaa
- 1 (60 g) palsternakka
- 400 g jauhelihaa (naudan, porsaan tai hirven)
- 2 rkl tomaattipyreetä
- 2 rkl sinappia
- 2 tl suolaa
- 1 tl meiramia
- ½ tl mustapippuria
Amerikkalainen hernekeitto valmistuu näin:
- Kaada herneet siivilään ja huuhtele ne juoksevalla kylmällä vedellä. Mittaa vesi tilavaan kattilaan (4 l), lisää herneet ja anna liota huoneenlämmössä tai jääkaapissa peitettynä yön yli.
- Kiehauta herneet liotusvedessään. Kuori pinnalle kertyvä vaahto pois. Lisää fondi ja keitä herneitä noin tunti.
- Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuori ja raasta porkkanat ja palsternakka raastimen isoimmalla terällä.
- Ruskista jauheliha omassa rasvassaan tai jos käytät hirvenjauhelihaa, lisää tilkka rypsiöljyä pannulle. Lisää sipulit pannulle kuullottumaan.
- Kumoa jauheliha-sipuliseos ja juuresraasteet keittoon. Mausta tomaattipyreellä, sinapilla ja kuivamausteilla. Keitä amerikkalaista hernekeittoa vielä 45 minuuttia.