Huumaavia tuoksuja ja hienoja makuja − näin kasvatat itse lempiyrttisi

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Kekkilä
Huumaavia tuoksuja ja hienoja makuja − näin kasvatat itse lempiyrttisi
Yrttien kirjo on laaja ja niitä käytetään kaikissa maailman ruokakulttuureissa. Tunnetko tutun tillin, basilikan ja mintun lisäksi myös eksoottisemman perillan, tulsin tai za’atarin?
Julkaistu: 5.6.2020

Ihmisten ja yrttien historia on ikivanha, vaikka käyttötarkoitus onkin muuttunut. Entisaikoina yrttejä käytettiin ennen kaikkea rohdoksina vaikkapa terveyden vaalimiseen, vaivojen hoitamiseen tai lemmenloitsuihin. Esimerkiksi nykyään liemiyrttinä tunnettua lipstikkaa on aikoinaan käytetty sopan sijasta rakkauden roihun sytyttämiseen.

Tänä päivänä yrttien aromit leijuvat voimakkaimpina keittiössä, sillä yrtit saavat ruoan ja juoman maistumaan entistä herkullisemmalta. Ehkäpä juuri tästä syystä yrttejä hyödynnetään kaikissa maailman ruokakulttuureissa. Ilman niitä monet klassiset ruoka-annokset eivät edes maistu oikeilta. Mitä olisi esimerkiksi ranskalaisen keittiön herkku béarnaisekastike ilman ranskanrakuuna- ja kirvelihaketta tai thaimaalainen tom yam -keitto, jos lientä ei maustaisi raikas sitruunaruoho?

Suomalaisessa ruoassa yrttejä ja mausteita on käytetty melko säästeliäästi, mutta ainakin tillillä on pitkät perinteet. Mikä maustaisikaan uudet perunat tai graavilohen paremmin? Kaiken kukkuraksi tilli on ihanteellinen pohjoisten olojen yrtti, sillä pitkien ja valoisien kesäpäiviemme ansiosta se on paljon aromikkaampi täällä kuin etelässä.

Pohjoisen viileässä ja valoisassa kesässä tilliin kehittyy erityisen hieno aromi. Tilli tarvitsee nopeasti lämpiävän kasvupaikan, jossa on multava, pehmeä, kostea ja runsasravinteinen kasvualusta. Lannoitukseen sopii Kasvimaalannoite luonnonmukainen.

Voit kylvää tillin siemenet maahan ensimmäisen kerran jo aikaisin keväällä, kun lämpötila pysyttelee häthätää plussan puolelle. Kylvämistä voi jatkaa pitkin kesää muutaman viikon välein, jolloin saat jatkuvasti tuoretta satoa. Jos tilli ehtii kesän aikana kukkia, kokeile kukkien jälkeen kehittyviä siemeniäkin mausteeksi. Niissä on hieman erilainen maku kuin yrtin lehdissä.

Itämainen keittiö huumaa yrteillään

Välimeren ruokakulttuureissa yrteillä on vahva rooli. Makean tuoksuinen, hieman anikseen vivahtava basilika sekä sitä voimakasaromisemmat rosmariini, oregano, salvia, ranskanrakuuna ja timjami ovat suosittuja niin Italiassa, Ranskassa kuin Espanjassakin. Viimeksi mainittuja yrttejä yhdistää varpumainen kasvutapa sekä kuiva ja melko niukkaravinteinen kasvupaikka. Kunkin yrtin tuoksu ja maku ovat niin omaleimaisia, että ne ovat hyvin tunnistettavia mutta vaikeasti kuvailtavia. Ne ovat ainutlaatuisia yhdistelmiä vahvoja ja lämpimiä aromeja, makeutta, raikkautta ja hentoa kukkaisuutta tai havuisuutta.

Yrttimulta luonnonmukainen on mauste- ja yrttikasveille sopiva laadukas erikoismulta sisälle, parvekkeelle ja yrttitarhaan. Yrttimulta soveltuu ruukkuyrttien jatkokasvatukseen, versottamiseen ja yrttien kylvöihin.

Eteläeurooppalaiset yrtit ovat monivuotisia, jos ne vain saa talvehtimaan. Oregano, salvia ja timjami selviävät ainakin Etelä-Suomessa yrttimaalla lumipeitteen turvin, mutta muut yrtit on paras talvettaa viileässä ja valoisassa varastossa. Venäjänrakuuna on ranskanrakuunan sukulainen, joka kasvaa ranskalaista komeammaksi ja on myös kestävämpi. Toisaalta sen maku ei ole lainkaan niin hieno kuin ranskanrakuunan. Varpumaiset yrtit ovat niin hidaskasvuisia, että ne on parasta ostaa taimena, jos haluat kerätä satoa jo ensimmäisen kesän aikana.

Sitruunaruoho on Kaakkois-Aasiasta kotoisin oleva monivuotinen ja sitruunan makuinen maustekasvi, joka viihtyi valoisassa paikassa.

Itämaisissa ruokalajeissa yrttejä ja muita mausteita käytetään runsaalla kädellä. Esimerkiksi intialaisen pyhän basilikan eli tulsin, aniksisen thaibasikan tai japanilaisessa ja kiinalaisessa keittiöissä runsaasti käytettävän perillan eli veripeipin viljely onnistuu hyvin Suomessakin. Korianterin lehtien lisäksi itämaiset keittiöt käyttävät myös kasvin juuria ja siemeniä, joissa on viehättävä appelsiinin kuorta muistuttava aromi. Kylvä korianteri siemensatoa varten aikaisin, jotta se ehtii kesän aikana kukkia ja tuottaa siemeniä. Samoin aikoihin korianterin kanssa voit kylvää myös veripeipin. Thaibasilikaa kasvatetaan samaan tapaan kuin muitakin basilikoja eli kasvihuoneessa tai muuten lämpimässä, valoisassa ja suojaisassa paikassa.

Mintuista on moneksi

Uusia yrttejä tulee jatkuvasti lisää – kokonaan uusia lajeja sekä tuttujen yrttien uutuuslajikkeita. Esimerkiksi tuttujen viher- ja piparminttujen lisäksi löytyy minttulajikkeita, joiden aromissa on vaikkapa suklaan, greipin, kölninveden, ananaksen, banaanin tai basilikan vivahteita.

Minttu on tärkeä elementti Lähi-idän ruokakulttuurissa sekä siitä periytyvässä kreikkalaisessa keittiössä. Uudet minttulajikkeet antavat vaikkapa tsatsikiin tai tabbouleh-salaattiin uusia vivahteita. Kokeile makea-aromisia uutuusminttuja myös jälkiruokien ja sokerileivonnaisten maustamiseen sekä kylmiin ja kuumiin juomiin – esimerkiksi suklaaminttu on mahtava minttuteen aines. Vahvimmissa uutuusmintuissa riittää ytyä myös suolaisten ruokien mausteeksi.

– Jos pitää mintusta, suosittelen kokeilemaan myös harvinaisempaa huiskuvuoriminttua. Lähi-idän ruokien aitoa makua antavaa tymäkkää syyrialaista oreganoa eli za’ataria voi hyvin kasvattaa itse, suomalaisen yrttiviljelytutkimuksen pioneeri Bertalan Galambosi vinkkaa.

Suklaaminttu on monivuotinen ja helppohoitoinen yrtti, joka viihtyy myös amppelissa.

Hän on perehtynyt yrttien kiehtovaan maailmaan jo 40 vuoden ajan. Samassa ajassa yrttien suosio ja valikoimat ovat kasvaneet valtavasti.

– Kun tulin Suomeen Unkarista 1980-luvun alkupuolella, yrttejä oli saatavana hyvin niukasti. Nykyään yrttien taimia ja siemeniä on melko hyvin saatavana ja niitä osataan myös käyttää, Galambosi kiittelee.

Vaihtoehtoja perinteisille salvialle ja basilikalle

Jos yleisimmät yrtit ovat jo tuttuja, Galambosi kehottaa maistelemaan niiden uusia muunnoksia. Tavallisen ryytisalvian lisäksi löytyy esimerkiksi ananas-, meloni- ja persikkasalviaa, kun taas perinteisen genovalaisen basilikan sijasta voisi vaihteeksi kasvattaa vaikka kaneli- tai vaniljabasilikaa.

Tutkija itse on innostunut vielä eksoottisemmista yrteistä. Hän on tutustunut eturintamassa esimerkiksi Kiinassa teeaineksena käytettyyn kuolemattomien yrttiin, joka tunnetaan meillä myös nimellä rypälekurkku, lakritsikasviin, kolayrttiin eli aaprottimarunan kolan makuiseen muotoon sekä kirpeän sitrus- ja anisaromisiin samettikukan syötäviin muotoihin eli kääpiö- ja rohtosamettikukkiin sekä sitruunasavikkaan, jossa on erikoinen kihelmöivä suutuntuma.

– Tällä hetkellä olen aivan hurahtanut kesäiisoon − sen kukintojen kauneuteen ja miellyttävään tuoksuun. Iisoille on tyypillistä anista muistuttava makea maku. Siksi ne sopivat teeksi sekä makeisiin ruokiin. Niiden syötäviä kukkiakin voi käyttää ruokien koristeluun. Iisoja valitessa pitää kuitenkin muistaa, että kaikilla niillä ei ole yhtä hurmaava aromi. Ainakin minun nenääni koreaniisolla ja meksikoniisolla on epämiellyttävä sivutuoksu, Galambosi kertoo.

Kesäiiso (Agastache cana)

Viljelypaikka: Lämmin, aurinkoinen paikka ja kuohkea maa. Taimikasvatus: Huhti-toukokuu. Itämisaika: 10 vrk, taimien kasvatusaika 4−5 viikkoa.

Istutusaika: Kesäkuun toisella puoliskolla. Kukinta: Heinä-syyskuu.

Korjuu: Mausteeksi elokuussa, siemeneksi syyskuussa. Talvehtiminen: Ei talvehdi Suomessa.

Yrtit säilyttävät kuivattuna arominsa pitkälle sadonkorjuuajan jälkeenkin. Voit säilöä yrttejä myös öljyssä tai viinietikassa. Näin sinulla on aina käytössäsi salaatinkastiketta tai maustettua öljyä.

Yrttien kasvattaminen parvekkeella − katso ohjeet

Vinkkejä yrttien kasvattamiseen

  • Kevät on paras aika kylvää yrttien siemenet. Huomioi, ettei kaikkien lajien kylvö ole samanlainen. Esimerkiksi kirveli ripotellaan harvakseltaan mullan pinnalle, kun taas timjami, persilja, basilika ja sitruunamelissa vaativat esikasvatuksen ruukussa ja ne istutetaan ulos pikkutaimina. Jos haluat nopeuttaa itämistä, kannattaa persiljan siemeniä kannattaa liottaa haaleassa vedessä yön yli. Peitä siemenet ohuella multa- tai hiekkakerroksella, jos ohjeissa niin kehotetaan.
  • Sumuta kylvöksiä säännöllisesti, jottei multa pääse kuivumaan itämisen aikana. Ruukut tulee sijoittaa ikkunalaudalle valoisaan ja vedottomaan paikkaan. Vältä kuitenkin suoraa auringonpaahdetta. Huomioi, että esimerkiksi pitkän kasvuajan vaatima basilika vaatii valoa koko päivän, noin 12 tuntia vuorokaudessa.
  • Voit napsia yrttiä ruoanlaittoon, kun verso on kasvanut muutaman lehden verran. Mitä useammin latvot yrttiä, sitä paremmin se alkaa haaroittua. Korjaa satoa yrtin kasvaessa. Jos leikkaat paljon kerralla, anna versojen kasvaa ja voimistua kertojen välillä.
  • Sisätiloissa menestyvät esimerkiksi timjami, basilika, kirveli, kynteli, laventeli, meirami, mintut, oregano, persilja, ranskalainen rakuuna, rosmariini, salvia, sitruunamelissa ja tilli.

Ota kaikki ilo irti yrttitarhasi sadosta

Ranskalaisen ja italialaisen keittiön tuoksuja kaipaava parvekepuutarhuri istuttaa ruukkuihinsa runsaasti aineksia Provence-yrttiseoksen pohjaksi. Viherporras on oiva alusta ruukkupuutarhalle. Poimi täältä vinkit tuoksuvaan yrttipuutarhaan.
Kommentoi »