Tomaattitarha ruukuissa – näin onnistut kasvatuksessa

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ:
Kekkilä
Hyvän tomaattisadon salaisuus on aurinkoinen paikka ja kunnon kasvualusta. Oikeilla lajikkeilla kasvatat taimia myös terassilla ja avonaisella parvekkeella. Poimi vinkit ja perusta tomaattitarha ruukkuihin.

Tomaatin kasvatus onnistuu myös ilman puutarhaa tai kasvihuonetta, sillä taimet kasvavat yhtä mielellään ruukuissa parvekkeen suojissa. Tuoksuva tomaattiviljelmä on loistava valinta esimerkiksi kesäkeittiön kylkeen.

Ruukkupuutarhan voi perustaa yhtä hyvin avonaiselle kuin lasitetulle parvekkeelle. Suurin ero on hoidossa: Lasitetulla parvekkeella tai terassilla tomaattia hoidetaan kuten kasvihuoneessa. Avonaiselle paikalle tomaatin taimet kannattaa istuttaa vasta, kun hallan vaaraa ei enää ole.

Tuuletus ja varjostus on tärkeää lasitetulla parvekkeella, jotta tomaatti ei kuivahda ja kärähdä.

Tomaatti on janoinen läpi kesän, ja kuumassa tilassa tämä korostuu entisestään. Veden saannin lisäksi on huolehdittava tuuletuksesta ja varjostuksesta. Lasin läpi paistava aurinko kärventää tomaatin lehdet alta aikayksikön. Valon läpäisevät ohuet verhot riittävät suojaamaan kasvua.

– Kuumalla kelillä avoin tai raollaan oleva ikkuna on ehdoton, ettei lämpötila nousisi liian korkeaksi, kertoo puutarha-asiantuntija Mari Kaartokallio Kekkilästä.

– Tomaatti ei menesty liian kuumassa paikassa, esimerkiksi lasitetulla terassilla, jos lasit ovat kiinni koko päivän, neuvoo Mari Kaartokallio. Hän on Kekkilän puutarha-asiantuntija.

Valitse oikeanlainen ruukku

Ruukun tärkein valintakriteeri on koko. Yksi tomaatin taimi tarvitsee noin 10 litraa kasvutilaa. Ruukussa on oltava tilaa paitsi mullalle myös muutaman sentin paksuiselle salaojitukselle, joka tehdään ruukkusoralla. Kasvatusastiaksi käy myös viljelysäkki tai -laatikko.

Kiinnitä huomiota myös siihen, millainen paikka hyötytarhalle on varattu. Saavatko ruukut olla niillä sijoillaan koko kesän vai onko niitä tarpeen liikutella? Suuret kasvatusastiat ovat painavia nostaa, joten pyörät ruukkujen alla helpottavat siirtelyä. Jos et ole innokas kastelija, suosi materiaalina muovia. Se ei kuivahda yhtä helposti kuin savi.

Hyvän sadon edellytys on oikein valittu kasvualusta. Kekkilän Tomaattimulta on kehitetty erityisesti parveke- ja ruukkuviljelyyn. Erikoismulta tekee tomaatin hoitamisesta helppoa.

– Tomaattimultaan sekoitettu sammal pitää huolen juuriston ilmatilasta ja toisaalta pidättää kosteutta, mikä pidentää kasteluväliä. Multaa lisätty Kekkilä Juurivoima -humusyhdiste parantaa kasvien juurtumista ja kasvua huomattavasti, Mari Kaartokallio kertoo.

– Luonnonmukaisessa ja ravinteikkaassa mullassa saat kasvatettua omia, puhtaita ja makeita luomutomaatteja, hän jatkaa.

Kekkilän tomaatimullassa on oikeat ravinteet hyvään kasvuun. Multaan sekoitettu sammal toimii vesivarastona ja pidentää kasteluväliä.

Huomioi istutusvaiheessa, että tomaatit kaipaavat tukea. Kookas runkotomaatti sidotaan tanakkaan tukikeppiin tai säleikköön. Pensastomaatille riittää tukikeppi tai kaksi.

Näin lannoitat oikein

Tomaatti on varsinainen suursyömäri. Kasvun saa varmistettua Kekkilän Tomaattilannoitteella. Sen korkea kaliumpitoisuus ja hivenaineet ovat ihanteelliset satoa tuottaville vihanneksille, jotka tarvitsevat paljon ravinteita. Kasvipohjainen lannoite on helppo sekoittaa kasteluveteen ja annostella tomaateille. Jos haluat kasvattaa luomutomaatteja, on hyvä huomioida, että myös lannoite on luonnonmukainen.

Kekkilän Tomaatti-sarja sopii hyvin myös muille ruukkupuutarhan hyötykasveille, jotka tarvitsevat runsaasti ravinteita. Tällaisia ovat esimerkiksi chili ja paprika. Ne myös viihtyvät hyvin ruukuissa tomaatin seurana.

Tomaatintaimet tarvitsevat paljon ravinteita kasvaakseen ja tuottaakseen satoa. Kekkilän tomaattilannoite on helppo annostella kasteluveden mukana. Kuva Getty Images.

Lannoitteen määrän arvioiminen voi olla aloittelijalle vaikeaa. Kannattaa seurata taimia: Jos latva alkaa olla tummanvihertävä, on tomaatti saanut liikaa ravinteita. Silloin lannoitus lopetetaan hetkeksi. Jos tomaatin lehdet ovat kalvakoita, tarvitsee kasvi enemmän ravinteita.

Varmista hyvä sato

Tomaatti kukkii pienin keltaisin kukin heinäkuussa. Runkotomaatit latvotaan elokuussa – leikkaa latva niin, että ylimmän kukkatertun yläpuolelle jää kaksi lehteä. Myös pensastomaateista voi poistaa heikompia versoja. Latvomisen jälkeen tomaatti keskittää voimansa sadon kypsyttämiseen. Kukan verholehdistä muodostuu myöhemmin tomaatin kanta. Syksyn puolella tomaatista poistetaan myös kukkatertut, sillä ne eivät ehdi kehittyä satovaiheeseen.

Varsinkin pensastomaateissa lehdet varjostavat usein kypsyviä terttuja. Tomaateista kannattaa siksi poista lehtiä varasversojen lisäksi.

Tomaatti vaatii pölytyksen, jotta kasvi alkaa tuottaa satoa. Ravistele taimia hiukan rungosta, kun tomaatin kukat aukeavat. Kasvun aikana tomaatista napsaistaan pois varkaat. Ne ovat versoja, joita kasvaa taimen lehtihankoihin. Varkaat kuluttavat taimen kasvuenergiaa, minkä takia ne ovat sadon kannalta turhia.

– Pensastomaatista varkaita ei poisteta, mutta liikoja lehtiä kannattaa niistäkin karsia. Lehdet saattavat varjostaa terttuja ja hidastaa niiden kypsymistä, Kaartokallio neuvoo.

Tomaatti tuottaa satoa tyypillisesti elo–syyskuussa. Tomaattilajikkeet kypsyvät eri tahtiin, minkä vuoksi on hyvä istuttaa erikokoisia ja -aikaisia lajikkeita. Satoa kerätään sitä mukaan, kun tomaatit kypsyvät. Kylmän tullessa myös vihreät tomaatit voi kerätä talteen. Ne jälkikypsytetään sisätiloissa laakealla astialla.

Varmat ja makeat tomaattilajikkeet

Kokeile rohkeasti eri lajikkeita. Eri lajikkeiden yhdistely tuo joustavuutta viljelyyn. Suurten tomaattien ystävä istuttaa rungollisia lajikkeita, helppoutta haluava suosii pensastavia vaihtoehtoja.

Koska lasitettu tila kerää lämpöä, voi sinne valita minkä tomaattilajikkeen hyvänsä. Jalostuksella on vaikutettu lajikkeiden makuun, hedelmien kokoon, väriin ja koristeellisuuteen. Vai miltä kuulostaisi raidallinen ja makean hapokas ’Tigerella’?

Pienet ja makeat kirsikkatomaatit ovat helpoimpia kasvatteja ruukkuihin. Niistä on myös rungollisia, pensasmaisia ja amppeliin jalostettuja lajikkeita. Esimerkiksi ’Tiny Tim’ on varma ja makea pensastomaatti ruukkuun.

Tomaattilajikkeista jokainen löytää mieleisensä. Lajike kannattaa valita kasvupaikan mukaan. Kuva Getty Images.

Erittäin makeita lajikkeita ovat ’Sungold’ ja ’Gardener’s Delight’. Keskimakean ystävälle sopii ’Brandywine’. Kirpeämpiä hedelmiä saa kerätä ’Green Zebra’ -tomaatista. ’Red Alert’ puolestaan sopii erityisen hyvin ruukkuviljelyyn.

Haastavinta on tehdä valintoja avonaisille terasseille ja parvekkeille. Niissä kannattaa suosia avomaalle jalostettuja lajikkeita, jotka tuottavat satoa myös viileämmässä ilmanalassa. Varmoja vaihtoehtoja ovat ’Trixi’ ja ’Outdoor Girl’.

Julkaistu: 20.5.2019