Vielä reilu viisi vuotta sitten Henni ja Henri Paajasen piha oli hyvin paljas, joku voisi jopa sanoa ankea. Riihimäkeläisellä omakotitontilla kasvoi vain nurmikkoa, omenapuita sekä pari koivua.

– Puutarhahulluutemme lähti liikkeelle lasten leikeistä. Vanhimmat lapsemme olivat silloin parhaassa pihaleikki-iässä ja harmittelivat, ettei omalla pihalla voi leikkiä piilosta, kun ei siellä ole mitään piilopaikkoja. Halusimme rakentaa lapsille soppeja, joihin olisi hyvä kätkeytyä, Henni muistelee.

– Aika nopeasti homma lähti lapasesta. Siitä lähtien meillä on ollut joka vuosi joku isompi ja lukuisia pienempiä puutarhaprojekteja. Esimerkiksi viime vuonna pihalla hääri kaivinkone, jotta saatiin kuopaistua maata puoli metriä pois polkujen rakentamista varten, Henri lisää.

Paajasten puutarhatyötahti on ollut huikea. Viime kesän rippijuhlissa kesällä vierailleet kaukaisemmat sukulaiset hämmästelivätkin, onko runsas puutarha todellakin sama kuin kymmenen vuotta sitten. Hennin ja Henrin yhteisen aherruksen tuloksena puutarhaan on valmistunut muun muassa komeasti kukkivia perennapenkkejä, kivi-, laatta- ja pöllipolkuja, terassi, erilaisia reunuksia, tiililattiainen pergola, paraatipaikalla komeileva kasvihuone ja lavakauluksiin perustettu perennatarha – sekä siinä sivussa valtava valikoima lymypaikkoja lapsille. Nyt 8-vuotiaiden kaksosten lisäksi pihalla leikkii piilosta parhaimmillaan koko kulmakunnan lapsilauma.

– Jalostamme toistemme ideoita. Jompikumpi keksii jotakin uutta, ja sitten lähdemme yhdessä kehittelemään ja usein myös paisuttelemaan ajatusta eteenpäin. Suosimme kierrätystä ja hankimme harvoin mitään valmiina. Eräänäkin vuonna raijasimme puretusta talosta puutarhaamme 600 vanhaa tiiltä, Henni kertoo. 

Paajaset ovat oppineet, että rakennusmateriaaliksi sopivaa vanhaa tavaraa saa usein vähällä rahalla tai jopa ilmaiseksi, kun avaa rohkeasti suunsa ja kyselee. Henni sai elektroniikan kuljetukseen käytetyt lavakaulukset entiseltä työpaikaltaan kohopenkkien reunukseksi.

Vanhat, käytöstä poistetut matot on hyödynnetty perennapenkkien pohjilla. Ne estävät viimeisenä työnään rikkaruohoja rehahtamasta koristekasvien sekaan. Henni on keksinyt hyötykäyttöä jopa yksinäisille tai liian pieniksi käyneille sukille, joita kertyy nelilapsisessa perheessä. Sukasta saa hedelmäpuiden oksien taivuttamiseen sopivan painon, kun sen sisään sujauttaa pikkukiviä.

Osaa kukkapenkeistä rajaavat nurmikosta ja poluista tummuneista savusaunan hirsistä tehdyt, rouheat reunukset. Henri ja Henni toteavat, että materiaalivalinta ei ole kovin kestävä, sillä vanha puu hajoaa vähä vähältä. Pöllipolkukin jäänee melko lyhytikäiseksi ratkaisuksi. Henri on laskenut, että sen muodostavat puuviipaleet kuluvat vuodessa sentin verran. Puun hapertuminen ei kuitenkaan Paajasia haittaa – sitä odotellessa on hyvin aikaa miettiä, mitä materiaaleja he seuraavaksi haluavat kokeilla.

Kasvivalinnoissa Hennillä ja Henrillä on toiset periaatteet. He suosivat helppohoitoisia ja kestäviä vanhanajan perennoita, kuten kurjenmiekkoja ja -polvia, liljoja, malvoja, kellokukkia ja unikkoja, ja tarkistavat puutarhamyymälässä aina ennen ostopäätöstä, että puiden taimet ovat kotimaista kantaa. Henniä harmittaa kovasti, jos joku kasvi ei selviäkään puutarhassa.

– Melkein itkua väänsin, kun pihan alkuperäinen ’Antonovka’-omenapuu kuoli. Uusista hankinnoista katsura oli pettymys. Hankimme sen kun kuvittelimme, kuinka ihanalta pikkupuun lehtien mausteinen piparkakun tuoksu tuntuisi puutarhassa. Se kärvisteli kaksi vuotta, ja sitten pakkanen vei voiton. Toisaalta ajattelen, että jos joku kasvi ei pärjää, se ei kuulu tänne. Emme peittele mitään talveksi.

Keskikesän aikaan Paajaset kertovat puutarhan puuhakauden hellittävän. Nyt on aika keskittyä nautiskeluun – pergolan varjossa juodaan päiväkahvit ja iltaisin grillataan makkaraa. Seuraavan kesän projektit siintävät kuitenkin jo tulevaisuudessa.

– Ensi talven juttu on miettiä, mitä tehdään tuohon pihakeinun paikalle. Keinu on menossa mökille, Henri paljastaa.

Niin, Paajaset ovat hankkineet kesämökikseen vanhan, kovasti kunnostusta kaipaavan talon syvemmältä Hämeestä. Sen villiintyneessä puutarhassa riittää projekteja vielä pitkäksi aikaa, vaikka kotipihasta ne joskus loppuisivatkin.