Pataleipä nousi poikkeuskevään suosikkiohjeeksi! "Todella makoisa", sanoo ensi kertaa leiponut

Pataleipä nousi poikkeuskevään suosikkiohjeeksi! "Todella makoisa", sanoo ensi kertaa leiponut
Pataleipä edustaa jotain erittäin kodikasta ja silti jotain uutta, sanoo ruokakulttuurin professori Johanna Mäkelä. Ei ihme, että poikkeuksellinen aika on saanut monet leipomaan.

Pataleipä! Sitä tuntuu nyt leipovan koko Suomi. Meillä kotonan suosituimman pataleivän suosio on huhtikuun aikana lähtenyt kovaan kasvuun.

– Leipä oli todella makoisa, kertoo pataleipää ensimmäistä kertaa testannut lukijamme Niina Meriläinen.

Myös Maria Touronen innostui leipomispuuhista.

– Ohjeella tuli maukas ja rapeapintainen leipä. Resepti pääsee käyttöön tulevaisuudessakin, hän sanoo.

Mikä olisi ihanampi tapa aloittaa aamu kuin tuore pataleipä!

Tuleeko pataleivästä korona-ajan ruokasymboli?

Helsingin yliopiston ruokakulttuurin professori Johanna Mäkelää ei pataleivän yhtäkkinen suosio ihmetytä. Onhan leivän leipominen muutenkin viime aikoina noussut suosituksi ja trendikkääksi puuhaksi.

– Siitä on tullut hienosäädön ja jopa hifistelyn alue. Toisaalta leipä on siinä mielessä tasa-arvoinen tuote, että sitä voi leipoa kuka tahansa: aineksetkin löytyvät lähes aina kaapista, Mäkelä sanoo.

Hän muistuttaa, että leivällä on suomalaisille vahva symbolinen merkitys. Ei siis ihme, jos leivän leipominen tuo korona-ajan keskelle lohtua ja iloa. Kerrankin myös leivän kunnolliseen kohottamiseen on aikaa!

Mäkelä havainnoi tällä viikolla itsekin leivontabuumin suosiota, kun totesi kauppakäynnillä, että kuivahiivahylly ammotti tyhjyyttään.

– Pataleipä edustaa jotain erittäin kodikasta ja silti jotain uutta. Moni saattaa ajatella, että tätäpä en ole ennen kokeillut, mutta nyt on aikaa.

Onnistumisen salaisuus on kuuma pata

Pataleivän leipominen on todella helppoa: ensin sekoitetaan taikina ja sen annetaan levähtää rauhassa yön yli.

– Pataleivän juju on helppous ja leivän rapea pinta. Taikinaa ei tarvitse vaivata tai muotoilla leipää mitenkään, vain kumota löysä taikina kuumaan pataan ja paistaa, sanoo ruokatoimittajamme Annika Elomaa.

Jos kaapistasi ei löydy valurautapataa, myös uuninkestävä, kannellinen teräskattila tai keraaminen pata toimivat leivän paistossa hyvin. Juuri padan kuumuus on oleellinen asia.

– Se varmistaa, että leipään tulee rapea pinta, Elomaa sanoo.

Rakkaasta pataleivästä on monia versioita

Kun olet päässyt tutustumaan pataleivän saloihin, kokeile seuraavaksi sämpylöitä. Patasämpylät paistuvat rapeiksi tulikuumaksi kuumennetulla muffinipellillä, joka toimii kuin monta pientä pataa. "Ihan huippuja!", kehuu ohjetta lukijamme Santsa.

Peltisämpylöihin tulee ihana, rapsakka pinta.
Hedelmäiset patasämpylät ovat sisältä ihanan meheviä.

Pataleipää voi muokata loputtomiin. Pähkinäisessä pataleivässä on rapea pinta ja kuohkea rakenne. "Mahtava leipä koko sakin mielestä", lukijamme Leena kiittelee.

Raparperiaikakin lähestyy, ja sitten on aika testata mehevää raparperipataleipää. Entä miltä kuulostaisi maltaisen makuinen mämmipataleipä? "Suosittelen kokeilemaan", reseptiä testannut lukijamme Saara kirjoittaa.

Raparperipataleipä se siellä kurkistaa leivinliinan alta!

Pataleipä onnistuu myös gluteenittomana. Porkkanamehu antaa gluteenittoman pataleivän taikinalle väriä ja makua ja siemenet sekä pähkinät tuovat rakennetta ja mehevyyttä. Gluteenittoman pataleivän ohjeen saat täältä.

Näin herkullisen näköisiä pataleipiä on syntynyt Meillä kotonan ohjeilla

Jos leivot pataleipää ohjeellamme, olisi hauska nähdä kuvia! Jaa kuva Instagramissa ja merkitse mukaan #mekoleipoo ja @meillakotona_fi.

Julkaistu: 23.4.2020
3 kommenttia