Rapsakka raparperi on helppohoitoisuuteensa nähden aliarvostettu keittiötarhan kasvi. Raparperin kasvatus vaatii hieman kärsivällisyyttä: anna sen juurtua ja kasvaa rauhassa. Sen jälkeen runsassatoinen herkku palkitsee laiskankin puutarhurin. Se tuottaa yllin kyllin satoa ja viihtyy suotuisissa oloissa kasvupaikallaan vuosikymmenestä toiseen.

Raparperia on aina suosittu myös näyttävänä koristekasvina. Hyvällä kasvupaikalla sen värikkäät ruodit kohoavat lähes miehenmittaisiksi ja suuret, mehevänvihreät lehdet muodostavat komean kasvuston, joka sopii hennompien kasvien taustaksi. Raparperin kukinta on niin vaikuttava, ettei sen kukkavarsia henno poistaa, vaikka sato siitä vähän kärsisikin. Kukat ovat tärkeitä myös alkukesän pölyttäjille. Herkimmin kukkaan virittyvät vanhat raparperiyksilöt. Suomessa yleisen ’Victoria’-lajikkeen kukat ovat vihertävän valkoiset, mutta esimerkiksi saksalaisella ’Emblitz’-lajikkeella ne ovat kauniin punaiset.

Raparperilajikkeissa on eroja ruodin värin, sadon aikaisuuden, oksaalihappopitoisuuden, makeuden ja kukintaherkkyyden suhteen. Punaruotisissa on vihreäruotisia enemmän antosyaania. ’Emblitz’ ja moni muu uusi lajike sisältää vain vähän oksaalihappoa. Ne ovat turvallisia valintoja raparperin suurkuluttajalle. Oksaalihappo voi pahentaa esimerkiksi kihtipotilaiden vaivoja.

Punavartiset lajikkeet ovat suosittuja värinsä vuoksi, vaikka jäävätkin satomäärässä toiseksi. Yllämainittu ’Victoria’ taas on vihreävartinen, jalostettu 1837 ja nimetty kuningatar Victorian mukaan. Runsassatoisena se lienee maailman suosituin raparperilajike.

Voimakkaasti kasvava raparperi tarvitsee vahvan ja muhevan, kosteutta pidättävän maan.

Istuta raparperi aurinkoon. Se pärjää puolivarjossakin, mutta silloin sato on vaatimattomampi.

Raparperin kasvatus siemenestä satoikään vie aikaa. Helpointa on hankkia taimi ja istuttaa se maahan keväällä tai syksyllä. Jätä raparperin taimen ympärille ainakin metri kasvutilaa. Ensimmäisenä vuonna taimea on kasteltava ja lannoitettava säännöllisesti. Myöhemminkin raparperi hyötyy vuosittaisesta lannoituksesta ja kastelusta, etenkin jos maa on herkästi kuivuvaa. Maan kattaminen vähentää kastelutarvetta. Raparperin tuuhea kasvusto taistelee tehokkaasti yksivuotisia rikkakasveja vastaan, mutta monivuotisista rikkakasveista voi olla haittaa.

Lisää keväällä lannoitteeksi orgaanista ainesta, esimerkiksi kompostoitua hevosenlantaa, nurmisilppua tai puolimaatunutta kompostia.

Maa voi olla hapanta, ja sinnikäs raparperi kasvaa ja menestyy, vaikka lannoittamisen unohtaisikin. Kompostia tai muuta orgaanista ainetta lisäämällä saat kuitenkin kasvuston suorastaan rehottamaan.

Anna raparperin kasvaa rauhassa istutusvuonna ja kerätä juurakkoon voimaa. Raparperi tarvitsee pari vuotta aikaa, ennen kuin se tuottaa kunnolla. Älä siis heti ensimmäisenä ja toisena vuotena kerää kaikkia varsia.

Korjaa satoa vasta kolmantena vuonna istutuksen jälkeen kerran tai kahdesti viikossa, muutama ruoti kerrallaan. Liian aikainen sadonkeruu voi heikentää taimea liiaksi niin, ettei se enää toivu. Irrota ruodit nyhtämällä ja jätä jäljelle riittävästi ruoteja, jotta kasvi saa kerättyä voimia seuraavaksi vuodeksi. Satoaika päättyy kesäkuun lopulla.

Jos poistat raparperista kukkavarret, raparperi käyttää energiaa juurakon kasvuun ja seuraavan vuoden satoon eikä kukintaan ja siementen kehittämiseen.

Kun keräät satoa, irrota raparperin lehtiruodit käsin kiertämällä, ei veitsellä leikaten. Saat lehtiruodin kokonaan käyttöön eikä tyvelle jää varrentynkää mätänemään. Älä kerää koko kasvustoa kerralla tyhjäksi, sillä kaikkien varsien nyhtäminen voi viedä kasvin voimat ja näivettää vanhankin raparperikasvuston.

Vanha keino saada hienostuneen makuista ja herkullisen mureaa raparperia on hyötää raparperin ruodit pilkkopimeässä. Kumoa raparperin alkujen päälle iso saviruukku, tynnyri tai musta ämpäri heti, kun ne työntyvät esiin maasta.

Raparperilajien luonnonvaraisilla kasvupaikoilla Kiinassa ja Mongoliassa kasvin kuivattuja ja jauhettuja varsia on käytetty laksatiivisena lääkkeenä jo tuhansia vuosia. Suomessa napapiirille asti kestävää raparperia on viljelty syötäväksi jo 1700-luvulta lähtien, mutta sen käyttö yleistyi vasta 1900-luvulla, kun kirpakoihin raparperiruokiin käytettävää sokeria oli paremmin saatavilla.

Näin kasvatat ruukkuraparperia

Miksi raparperin lehdissä on reikiä?

Voiko raparperia lisätä juuren palasta?