Erilaiset käytöstä poistetut mööpelit ovat kullanarvoisia kapistuksia puutarhurille. Senkki tai lipasto toimii oivallisesti ruukutuspöytänä, kun säädät sen sopivan korkuiseksi. Se tuo myös lisää laskutilaa kasvihuoneeseen tai ulos varaston seinustalle, miksei vaikkapa kesäkeittiöönkin.
Lipaston ovien taakse mahtuu monenlaista työkalua ja multasäkkiä. Ja jos kaapissa on vetolaatikoita, moniulotteisuus sen kun kasvaa.
Puukalusteet rapistuvat ulkosalla nopeasti, mutta niin romanttisesti! Sitä paitsi lohkeilevan maalin voi rapsutella pois ja uusia mielen mukaan.
Tee puutarhaasi hyönteishotelli. Ontoissa putkiloissa asuvat erakkomehiläiset ja petopistiäiset pyydystävät toukilleen kirvoja ravinnoksi.
Puhdista tyhjä säilytystölkki ja maalaa se iloiseksi. Hanki ehjiä järviruokoja tai bambukeppejä. Litistyneet eivät kelpaa. Katko ruo’ot ja bambut terävillä puutarhasaksilla. Siisti leikkauspinta on tärkeä, jotta hyönteiset pääsevät putkiloihin. Ruokojen päiden on oltava tölkkiin pistettyinä noin sentin verran tölkin reunaa sisempänä. Näin ne pysyvät kuivina. Tölkin pohjalle on syytä laittaa turaus puu- tai silikoniliimaa, johon painat ontot putket. Muuten linnut kiskovat ne ulos.
Keramiikkasavesta voit muotoilla erilaisia möykkyjä ja hahmoja ja pistellä niihin reikiä vaikkapa kynällä.
Vesi elävöittää puutarhaa, ja kierrättäjä keksii tavan tuoda sen esiin uudella tavalla. Vanha hana, pyykkilauta ja sinkkipalju saavat uuden elämän puutarhan vesiaiheena. Vettä kierrättävä pumppu piiloutuu paljuun ja vesiletku hanaa pitävän patinoituneen laudan taakse. Vesi solisee mukavan kuuloisesti valuessaan pyykkilaudan uurteista lasia tai peltiä pitkin. Pionipenkin pienilmasto kohenee hiljalleen haihtuvan veden vaikutuksesta. Lisää vesiaiheideoita
täällä.
Kansanuskomus kertoo, että harakat keräilevät kiiltäviä esineitä pesäänsä. Tämä on kuitenkin vain urbaania legendaa. Kerää maasta tai omasta puusta nippu oksia. Etenkin koivun ohuet vitsat ovat taipuisia ja kranssiin sopivia. Kieputa rinkulaksi ja vahvista rautalangalla. Kiillota hopeat – toki kaikenlaiset lusikat käy – ja sujauttele ne oksien väliin silmää miellyttävällä tavalla. Ripusta komeus oveen tai seinään. Lusikan syvennys heijastelee kivasti valonsäteitä. Voit kokeilla metallilusikoiden tilalla myös puulusikoita.
Oletko kyllästynyt jonottamaan pullopalautusautomaatille? Eipä hätää, voit tehdä pulloista kuvion puutarhan lattiaan. Klassinen tiilipolku saumataan tietysti soralla, mutta poikkeamat totutusta vain piristävät. Junttaa pullot saumaussoraan tukevasti pohja ylöspäin. Jos jätä suuaukon ylöspäin, täytä puteli soralla. Nän rakenne tukevoituu entisestään.
Rottinkinen mattopiiska antaa tukeaan vielä risanakin, kun tökkäät sen varren maahan. Maltillisesti kasvava
jalokärhö tai yksivuotinen köynnös, kuten tuoksuherne, kietoutuu sen kaariin hanakasti, kun versoja vähän ohjailee sinne päin.
Söpö kermanekka ansaitsee tulla nähdyksi muuallakin kuin kahvipöydässä. Hanki harjaterästankoja, joiden päähän on hitsattu pieni metallilevy. Voit liimata tassin metallilevyyn ja kannun tassiin. Koristeellinen tukikeppi sopii parhaiten nostalgishenkiseen kukkapenkkiin. Jos jätät nekan irralliseksi, se voi toimia vaikka fiininä sademittarina!
Vanerilevyä ja muuta jämäpuuta löytyy omakotiasujan varastosta miltei aina. Kun vielä varaston nurkalla pyörii kasa patinoituneita tiiliä, sinulla on ainekset näpsästi kasattavaan apupöytään. Voit tehdä pöytään hyllykköjä ja tasoja niin monta kuin materiaalit mahdollistavat. Huomioi kuitenkin, että ohut vanerilevy taipuu helposti notkolle, jos pöydän jalat ovat kovin kaukana toisistaan.
Kauniita posliinivateja voi kertyä kaappeihin ylenmäärin. Jos tarvetta ei ole ruukunalusille, vadista saat pienen vesipeilin puutarhaan. Veden pinnalla kelluvat kukat lisäävät koristeen viehkeyttä. Linnut käyvät mielellään juomassa vadin reunalta, ja saattaapa joku innostua kylpemäänkin. Pidä huolta astian puhtaudesta ja lisää vettä usein.
Jo neljästä pyöreästä peltitynnyristä saa tuplasti kasvatusaltaita. Eikä haittaa, vaikka tynnyreissä olisi reikiä, nehän päästävät ylimääräisen veden pois. Tarvitset rälläkän tai ammattilaisen, joka puolittaa tynnyrit puolestasi. Käännä pohja alaspäin, tee sinne muutama reikä tai salaojita soralla tai kivillä. Pohjattomat voit laittaa suoraan maata vasten. Täytä hyvällä mullalla ja istuta tai kylvä kasveja. Varmista, että tynnyrien sisäpinnat ovat puhtaat ennen mullan laittoa etenkin, jos kasvatat niissä syötäviä kasveja. Tue päällekkäin kasatut tynnyrit harjaterästangoilla.
Puun rungoista voi puutarhassa tehdä vaikka kalusteita tai polun reunuksia ja istutuspenkkien pengerryksiä. Yksi vaihtoehto on sahata runko kiekoiksi. Niistä teet kätevän hoitokäytävän rinnetarhaan, ja kasvit säästyvät tallaamiselta. Käsittelemätön puu lahoaa melko nopeasti ollessaan maakosketuksessa, mutta kierrätyspuutarhassa se ei haittaa. Männyn sydänpuu ja lehtikuusi ovat luontaisesti lahonkestäviä. Lisää ideoita puutarhan portaisiin
täällä.
Lue lisää: