
1. Uudista rottinkituoli maalilla
Vajan nurkassa vuosikausia lojunut iso rottinkinojatuoli kaunistui raikkaan sinisellä maalilla. Roskista löytynyt niinestä valmistettu kukkakori sai pintaansa vaaleampaa sinistä.
Rottingin maalaaminen ei ole suositeltavaa, sillä maali ei kestä varsinkaan lakatussa pinnassa. Vanhan tuolin kanssa voi kuitenkin hieman leikitellä. Tuoli kannattaa maalata kevyellä kädellä ja ohuesti, niin että rottingin oma väri kuultaa paikka paikoin sinisen läpi ja tuoli näyttää vanhalta. Kun maalia on vain sipaistu kevyesti, se ei rapise pois niin helposti.
Maali tarttuu paremmin rottingin pintaan, jos tuoli on hyvin pesty ja harjattu esimerkiksi mäntysuopaliuoksella. Anna tuolin kuivua hyvin ennen maalaamista.
2. Tee haravasta naulakko
Puiset heinäharavat sopii nostaa seinälle naulakoiksi. Puunvärisinä ne ovat tosi kauniita, mutta voit maalata osan haravasta vaikka siniseksi.
Nakkaa naulakkoon kesäkorusi ja avaimet. Hämärtyvinä heinä–elokuun samettisina iltoina haravaan pujotetut koristevalot tuovat ihanan tunnelman verannalle. Myös antiikkisesta kolmipiikkisestä puutarhaharasta saat hienon telineen vaikka koristepuukoille.
3. Hyödynnä kauniit tarjottimet
Olet saattanut kerätä peltitarjottimia jemmaan ja unohtaa komeroon. Kukkakuviot eivät aina sytytä, mutta kun ne ovat olleet tarpeeksi kauan pois silmistä, niitä katselee taas mielellään. Miksi et nostaisi kaunista tarjotinta seinälle tauluksi? Tai tee siitä vaikka yöpöytä laittamalla tarjotin puupölkyn tai kukkapöydän päälle.
Myös tarpeeksi vanhat tummuneet uunipellit ovat suosittuja kirpparilöytöjä. Tee pellistä persoonallinen tarjotin maalaamalla siihen mieleisiäsi kuvioita.
4. Kehystä kuvia
Kaiva vintiltä tai kirppikseltä menneiden vuosikymmenten naistenlehtiä. Leikkaa kauneimmat kannet ja hauskimmat mainokset surutta irti ja pujota halpoihin valokuvakehyksiin. Raikkaampia kesätauluja et löydä mistään. Laita kehyksiin myös ristipistotyöt. Voit halutessasi maalata kehykset.
5. Kunnosta emaliastiat
Lähes puhkiruostuneet mutta vielä vedenpitävät emalivadit, kannut ja ämpärit aiheuttavat mökki-ihmiselle päänvaivaa. Astioita pyöritellään käsissä ja heitetään sitten takaisin varaston nurkkaan. Tee poikkeus: älä kiikutakaan tänä kesänä emalivanhuksia salaa roskalavalle, vaan kunnosta ne käyttökelpoisiksi mökin kaunottariksi.
Harjaa astioista ruoste pois. Pese ja anna kuivua. Käsittele sen jälkeen pinta ruosteenestopohjamaalilla. Anna kuivua yön yli. Maalaa astiat sen jälkeen. Nämä emaliastiat maalattiin eri sävyisillä kalustemaaleilla. Jos haluat erilaisia kuvioita, kuten palloja, voit hyvin maalata ne vapaalla kädellä pensseliä pyörittämällä.